Uusi koti tuntuu hyvälle. Nukuin viime yönä parhaat unet pitkästä aikaa, jotenkin uusi huone oli niin mukava. Kunhan tästä arki asettuu paikalleen (koulukin alkaa maanantaina) niin kirjottelen lisää. Nyt väsyttää aika tehokkaasti.

Söin äsken kaksi toastia (eli neljä leipää) ja olin ihan ähky. Vuosi sitten vedin aina tuon kaksi ja se riitti juuri ja juuri, joskus otin jopa jugurtin kaveriksi.

Vuosien varrella olen asunut monen monessa kodissa. Jokaisessa on tapahtunut paljon, ei ehkä fyysisesti, mutta henkisesti. Jokainen muutto on ollut omalla tavallaan mukava, on saanut aloittaa "alusta". En tiedä kokeeko muut ihmiset samoin, mutta minulle seinät puhuvat. Asunnossa tapahtuneet asiat leijailevat edelleen ympärillä. En oikeastaan pysty pistämään pistettä asioille ennen kun saan ne pois silmistä.

Tämän asunnon seinillä on niin paljon tarinoita. Tässä kodissa olen ollut sekä onnellinen, että hyvin onneton. Muutin tähän vähän sen jälkeen kun erosin Timosta (kolmen vuoden parisuhde). Tämä oli ensimmäinen asunto jossa olen asunut yksin, aiemmat on olleet soluja. Oli ihana muuttaa omilleen ja tottua hiljaisuuteen. Tässä asuessani olen myös kokenut hurjia sotkuja, tästä asunnosta minut on viety ensiapuun lääkkeiden yliannostuksen takia, tässä asunnossa olen majoittanut miehen joka sai minut pois raiteiltani. Tämän asunnon kautta on myös lähetetty useampi löytökisu maailmaan ja yksi on saanut täältä kodinkin. Muistelen lämmöllä kissa-aikoja, ne oli onnellisia hetkiä. Meni myös vajaa vuosi kun en kotiini päässyt, typerä määräaikainen alivuokralaissopimus ja alivuokralaiset jotka eivät minua kotiin päästäneet. Opinpahan siitäkin.

Vahvinpana lienee oma rauha ja se ahdistava kesä miehen ja lääkkeiden kanssa. Nämä seinät on todellakin nähneet tarpeeksi, on korkea aika vaihtaa puhtaisiin joihin voi kirjoittaa uudet muistot, toivottavasti hieman parempia ja onnellisempia.

Kehuin joskus aiemmin Silminäkijän Lääkitys kohdallaan jaksoa. Se tulee tänään uusintana klo 23.30, kannattaa katsoa! Masennuksesta kertoo oikeasti masentuneet ja oikein sanoin.

Mua sillain lievästi nyppii isosiskoni rooli tässä pikkusiskon muutossa. Hmm..pitäisiköhän kehitellä siskoille peitenimet kun lukijat varmasti sekoavat pian. ;) Jossain aiemmin olen varmaan puhunut heistä oikeilla nimillä, mutta siitä lienee kauan? Olkoon siis isosiskoni tästä lähin Viivi ja tämä pienempi sisko joka muuttaa luokseni Bambi. Sittenhän minulla on vielä yksi pienempi sisko, mutta hänestä puhun harvoin joten katsotaan hänen nimeä sitten...

Niin. Nyppii jollain tapaa Viivin rooli Bambin muutossa. Joskus vuosia sittenhän kun tilanne äidin luona oli pahimmillaan puhuimme josko Viivi ottaisi pikkusiskon luokseen asumaan ja Bambi kävikin paljon isosiskon luona. Minä kannustin asiassa ja olisinkin toivonut tälläistä järjestelyä. Jotenkin olen siitä lähtien kun itse muutin pois kotoa odottanut koska ja miten pikkusisko saadaan pois sieltä. Siitä on kasvanut vuosien varrella todella tärkeä asia minulle. Tärkeä se on Viivillekin ollut, mutta ei yhtään niin tärkeä kun minulle. Nyt kun Bambi sitten muuttaa, minun luokseni, on isosiskolla jotenkin hällä väliä asenne. Juttu ei tunnu häntä kiinnostavan pätkääkään.

Kaikki on kulminoitunut jotenkin muuttoomme. Pyysin jo aikaa sitten Viiviltä josko he miehensä kanssa voisivat tulla auttamaan muutossa. He asuvat toki etelässä, mutta kun Bambin tavarat on jok.tap. tuotava Helsingistä tänne Tampereelle niin eivätkö he voisi täällä Tampereen päässä sitten auttaa muutossa. Minulla ei tavaraa niin hirveästi ole etteikö sitä muuttaisi ihan inhimillisissä ajoissa. Asiaa on nyt pyöritetty ties millä tavalla. Ei haluta ajaa isolla autolla tänne, menee bensaa. Josko ei käytäisi Helsingissä ollenkaan kun tulee "turhaa" matkaa, Bambin kamat myytäisi ja ostettaisiin täältä uudet (ihan hyvä, mutta pitäisi ostaa tyyliin huuto.netistä ja milläs niitä sitten kuljetetaan kun 80% ilmoituksista on nouto). Viikonloppujakin on pyöritetty ees taas. Kun mies on perjantaina kuulma illassa ja maanantaina aamussa. Jos tulevat lauantaina niin jotenkin menee ilmeisesti sunnuntain vapaakin pilalle vaikka pääsisivät täältä lähtemään kotia kohden ennen iltaa. En voi käsittää miten kahden päivän vapaa ei muka riitä. Samanlaisia kahden päivän vapaita ne muutkin on, perjantaina ja maanantaina vain työajan vaihtelee aamun ja illan välillä. Sorry, mutta en tajua. Nyt ilmeisemmin tehdään sitten niin, että minä pyydän sossulta muuttofirman ja muutan sillä omat kamani, Bambin kamat haetaan Helsingistä joku vkloppu ja tuodaan tänne sitten.

Viivi kyllä puhelimessa selitti miten hän on niin vaikeassa asemassa kun yrittää miellyttää kaikkia. (Minä en ole Viivin miestä koskaan tavannut.) Olen kyllä huomannut miten kovasti hän yrittää miellyttää miestään ja välillä minuakin, tuo on ihan vanha piirre isosiskossa, tuttua siis sinänsä. Mutta toisaalta, tähän viittasin alussa, minua nyppii ettei Viivi ole halukas tekemään mitään Bambin muuton suhteen. Lupasi tukea muuttoa ja perhesossu saa soittaa hänelle, mutta siinä kaikki.

Toivottavasti ettei nyt ymmärrä tätä lausetta väärin, mutta minä koen uhraavani aikalailla ottamalla kuusitoista kesäisen siskon luokseni asumaan useaksi vuodeksi. Minä olen valmis käymään läpi tämän muuttorumban, tappelemaan äidin kanssa (johon katkasin välit!), ottamaan vastuun lapsesta ja tämän kasvatuksesta, kyllä 16v täytyy vielä kasvattaa. Minä teen tämän kaiken, koska niin lujasti halua Bambin pois äidin luonta. Minä en halua hänen asuvan siinä ympäristössä jossa itsekin jouduin teininä asumaan, etenkin kun tiedän sen vain pahentuneen. Kuten olen monesti ihmisille sanonut "kumpa minulla olisi ollut tälläinen isosisko kun olin teini". Itseasiassa teininä toivon, että minut adoptoitaisiin muualle, kirjoitin jopa nimeni pitkään lyijykynällä kalentereihin ym jotta voisin sitten pyyhkiä sen ja vaihtaa uuteen nimeeni.
Anyway. Kiukuttaa kun joutuu tekemään kaiken yksin eikä toinen uhraudu edes muuton vertaa! Ymmärrän ettei Viivin miehen tarvitse uhrautua meidän pikkusiskon takia, mutta toisaalta avopuolison elämä/ongelmat on myös kumppanin elämä/ongelma.

En halua mikään marttyyri olla, mutta toivoisin silti vähän apua ja tunnustusta. Ei ole mikään helppo ajatus ottaa vastuulleen kaikkea tätä. Kuinka moni muu minun tilanteessa ja iässäni tekisi tälläistä. Ei ainekaan isosisko.

Eilen oli se perhesossu Helsingissä. Minä, pikkusisko ja heidän entinen sossunsa. Pitäs jotenkin raportoida varmaan siitä ja silleen, mutta jotenkin oon vieläkin ihan puhki ettei oikein jaksa. Jos kuitenkin jotain lyhyesti yrittäisi. ;)

Homma meni suht ok. Äiti tietysti yritti kiistää kaiken ja jankkasi ettei anna lapsilisiä ja elatustukia minun tilille (siis sille pikkusiskon tilille joka on minun nimissä kun alaikäiselle ei voi ilman vanhemmat lupaa avata omaa tiliä ja johon pikkusiskolla on ainut kortti). Hän voi siirtää rahat pikkusiskon tilille jota itse hallinnoi.. Yritin selittää etten suostu siihen, koska en luota niiden rahojen tulemiseen ja siellä pysymiseen. Vaan äiti kun haluaa kontrolloida mihin pikkusisko rahansa laittaa, minun kontrolloiminen ei riitä. Äiti ei luota minuun kun minä olen vehkeillyt äidin selän takana (hassua miten isosisko on ollut mukana kaikessa "vehkeilyssä", mutta häneen luottamus ei ole mennyt).

Äiti yritti myös vetää itsemurhakortin esiin, mutta epäonnistui sillä se ei vaikuttanutkaan. Äiti siis halusi saada minut huonoon valoon kun neljä vuotta sitten vedin yliannostuksen lääkkeitä, jouduin ensiapuun. Sen jälkeen riitelimme äidin kanssa, äiti käski minun tappaa itseni jotta kaikki näkee miten huono äiti hän on ja minä katkasin välit. Minä sain onneksi selittää kuten asia siis meni eikä sossu nähnyt asiassa mitään pahaa.

Äiti itse puhui sossulle miten hän ei ehkä elä kahden vuoden päästä kun pikkusisko täyttää 18, miten alkoholilla ja tupakalla ei ole mitään vaikutusta/tekemistä hänen sairauksiensa kanssa ja miten lääkäri on käskenyt hänen liikkua (kapakan ja kodin väliä?). Lopussa äiti vielä raivostui niin, että löi lehdellä pöytään ja huusi. Minä, istuin äidin vieressä, säikähdin tuota hypäten penkissäni, pelkäsin todella äidin lyövän sillä lehdellä minua! Äiti lähtikin siitä ja minä, itkun loputtua, sanoin olleeni ihan varma, että äiti lyö minua.

Asiat ei siis muuttunut mihinkään. Äiti antaa pikkusiskolle luvan muuttaa, mutta rahat on hänen hallinnassa. Kirjoja pikkusisko ei saa muuttaa, koska se vaikuttaa äidin asumistukeen (hän tosin muuttaa pienempään asuntoon). Raivostuttavaa on miten kaikkeen tarvitsee huoltajan allekirjoituksen. Lapsilistä voidaan siirtää lapselle, jos huoltaja siihen suostuu. Lapsilistä siirtyisivät myös lapsen mukana jos lapsen kirjat siirretään, mutta kirjoja ei voi siirtää ilman huoltajan suostumusta. Sossu otti esiin jopa vaihtoehdon huostaanotto, mutta sopuisassa huostaanotossakin vaaditaan huoltajan suostumus (riitainen menisi oikeuteen ja olisi pitkä ja lapselle raskas todisteluineen jne). Nämä säännökset on varmaan tehty lapsen etua ajatelle, mutta mitä jos huoltaja on epäpätevä? 16-vuotias on täysin tyhjän päällä jos huoltaja niin haluaa. Jos minä en vakaasti uskoisi siihen, että asiat järkestyy pikkusisko varmasti jäisi äidin luokse, koska rahallinen tilanne on täysin äidin vallassa. Kuten sossukin totesi, äiti antaa periaatteessa luvan muuttaa, mutta pimittämällä rahat estää muuton. Äiti ei tietysti asiaa näin näe. Hänhän vain kontrolloisi rahoja.
Jos tietäisin, ettei äiti puutu rahankäyttöön voisin melkein suostuakin siihen, että pikkusiskon rahat on äidin hallinnoimalla tilillä johon siskolla on käyttöoikeus. En vain jaksa uskoa siihen ettei äiti puuttuisi asiaan. Joku kuukausi kun äidillä olisi rahallisesti tiukkaa hän ei laittaisikaan rahoja tai laittaisi osan. Tai kun hän näkisi jonkun siirron/maksun joka ei sovi hänen sen hetkiseen mielentilaan (vaikkapa uudet farkut tai liian iso ruokakauppa lasku) hän katkaisisi rahan tulon tms. En kerta kaikkiaan jaksa jos minun pitäisi joka päivä pelätä, koska hän siirtääkin rahat pois tai lopettaa maksamisen. Minähän se loppujen lopuksi kuitenkin olen se minun ja siskon talouden turvaaja. Minä maksan vuokran ja ruuan (tosin perin pikkusiskolta niitä). Minä se viime kädessä joutuisin lupaan jos rahaa ei tulisikaan.

Äiti ei tietenkään näe asioita kuten minä. Hänhän on täydellinen ja jos hän jotain lupaisi hän sen pitäisi. Hän ei tajua miten hänen mielialat heittelee ja miten epävarma ja tuuliviiri hän on.


Iloisena uutisena kerrottakoon, että saimme pikkusiskon kanssa asunnon! 3h+k, kävin katsomassa sitä tänään. Muutto on edessä mahdollisimman pian.


ps. Vähän sekava postaus, mutta olen tosiaan ihan poikki. Heräsin eilen viideltä, kävin Helsingissä, olin henkisesti poikki sossun jälkeen, valvoin kahteen. Tänään ramppasin asuntotoimistossa ja uutta kotia katsomassa. Pää on aika tyhjä.

Parina edellisenä iltana on syöpötyttänyt. Olen kyllä syönyt päivällä ihan oikein, mutta jostain syystä illalla tekee hirveästi mieli nakertaa jotain. Ei ole sen suuremmin väliä mitä, kunhan saa tunkea jotain suuhunsa. Liekö stressi tai jotain?

Pikkusiskon kanssa on mennyt ihmeen hyvin. Sisko tosin kaipaa kovasti omaa huonetta ja rauhaa, uutta kotia. Itse olen hämmentynyt miten toisen läsnäolo ei ahdista. Yleensä en kestä toisia ihmisiä montaa päivää pienessä asunnossa, mutta pikkusiskoa olen kestänyt ihmeen hyvin. :)
Nyt sisko on äidin luona Helsingissä, sanomassa heippa kavereilleen, hammaslääkärissä ja tiistaina mennään sinne perhesossulle. Vähän jännittää. Äiti oli sanonut pikkusiskolle, että aikoo kertoa minun taustani ja miksi ei luota minuun. Ilmeisesti tarkoittanee masennustani ja itsemurhajuttujani vuosien takaa. Toivon tuon olevan vain äidille tyypillistä uhoa. En ymmärrä mitä äiti tuolla hakee sillä hänen taustansa on vielä pahempi ja itse hän puhuu kuolemasta nykyään. Saas nähdä. Toivottavasti ei mene tappeluksi tai kinaamiseksi kumpi on huonompi ja sairaampi. Typeräähän semmoinen on.

Olen viime päivinä pohtinut kovasti äidin narsistisia piirteitä. Narsku hän tuskin on, mutta liekö joku persoonallisuushäiriö (narsistisin piirtein). Raskasta on kuitenkin ihmisen kanssa jonka mieliala heittelee sekunnissa, joka valehtelee eikä muista valheitaan, joka lupaa ja peruu lupaukset, uhoaa ja uhkailee, ei kuuntele ja on aina olevinaan oikeassa.

Pikkusisko turvallisesti täällä. Äiti päästi menemään ihan helposti vaikka soittikin pettyneenä myöhemmin kun lapsi oli vienyt passin ja rahojakaan ei tilillä ollut. Ei kuitenkaan huutanut. 23 jälkeen soitti kännissä ja herätti pikkusiskon. Selitti jotain miten joku juoppo baarissa oli selittänyt jotain siskon muutosta. Pyysin lopulta puhelimen ja aika tylystikin tankkasin ettei tarvitse soittaa öisin ja sisko oli nukkumassa. Vähän murheissaan lapsi meni takaisin unille, mutta ehkä huominen tuo parempaa tullessaan. Vielä on edessä pahimmat tappelut kun mennään sossuun ja katsellaan kenelle maksetaan ja mitkä rahat.


-10kg!!