Hyviä uutisia pitkästä aikaa! Sossu lupasi tästä lähin huomioida meidän koko vuokran 560e sijaan!! Kannatti siis valittaa asiasta! Vetosin siis lähinnä siihen ettei meidän vuokra ole kohtuuton, paljoa halvempia 3+k ei ole, jouduimme muuttamaan tähän kiireellä (kun multa lähti koti alta kun en ollut enää opiskelija), vuokra nousi ja etsimmepä vielä uutta kotia. Näillä siis meni läpi.

Toinen iloinen juttu on, että kirkko on luvannut auttaa meitä vuokrarästissä! Onneksi kysyin kun viimeeksi diakonilla kävin, meinasin olla kysymättä kun olin luulossa ettei meidänkään kirkolla anneta apua. Eikä edes kamalasti harmita etteivät huomioineet koko rästiä mihin apua hain vaan maksavat vain 200e. Sekin auttaa nyt kun sossu huomioi koko vuokran.

Ehkä tämä siis tästä vielä. :)

Tunnisteet: valo risukasassa

Lupasin kirjoittaa niistä hyvistä vanhoista ajoista, eli ajoista jolloin suuri ikäluokka oli nuori. Ajasta jolloin kaikki oli hyvin, töitä riitti, masennusta ei ollut ja Suomi oli huimassa nousussa.

Moni keski-ikäinen valittelee miten nykyinen pullamössösukupolvi ei halua tehdä töitä ja sairastuvat pirulaiset vain masennukseen. Ensinnäkään en usko nykysukupolven olevan yhtään sen enempää pullamössö kun aiempikaan. Maailma ja murheet on vaan muuttuneet. Moni meistä on elänyt -90 luvun laman kun kotona meni huonosti, juuri aikana jolloin me olimme teinejä ja kaipasimme kovasti tukea. Kuinka monen vanhempi onkaan juonut, koska firmassa oli niin tapana tai kun lama vei kaiken muun elämästä. Siinä on pullamössöt ollut kaukana, kaunis ja hyvä lapsuus muuttuu hetkessä köyhäksi helvetiksi jossa vanhempiin ei voi luottaa. Myönnän, että minullakin on ollut, ainakin osakseen, erittäin kaunis lapsuus, sain asua isän luona maalla useamman vuoden, huidella pitkin kyliä eikä tarvinnut mistään huolehtia. Valitettavasti teini-iässä kaikki todellakin muuttui. Äitillä oli kyllä töitä, mutta rahat oli silti yksinhuoltajalla tiukalla ja viina alkoi äidille maistua enevässä määrin kun ihmissuhteetkin tökki. Miten olenkaan elämässäni kironnut päätöstä muuttaa maalta äidin luo.

Ennen vanhaan töitä riitti kaikille, teknologia ja koneistus ei vielä syönyt työpaikkoja ja insinöörin ammattikin oli kaikkea muuta kun mitä nykyään. Kouluun kun meni oli aivan varmasti ammatti tiedossa valmistumisen jälkeen. Lainalla elettiin ja lainat maksettiin hetkessä kun inflaatio söi markan arvon. Mikäs siinä opiskellessa kun tietoakaan ei ollut niin paljon kun nykypäivänä, nopeastihan sitä valmistui kun opiskeltavaa oli vähemmän. Kuinka moni osasi kolmea kieltä? Siitä insinööristä nyt tuskin tarvii edes keskustella. Ei ollut internettejä eikä globaalisaatiota. Nykyään on ihan turha yrittää elää opiskelijana ilman työpaikkaa, opintotuki on puolet vähemmän (ammattikoulussa) kun toimeentulotuki ja kaikki maksaa miljoonia. Kuinka moni keski-ikäinen maksoin nuorena yli 2000mk vuokraa kuussa rapistuneesta solukolmiosta? Eihän nuo luvut toki ole vertailukelpoisia, mutta eläminen nykypäivänä on aivan sairaan kallista. Kyllä se sydämeen ottaa joka kerta kun vuokransa maksaa tai kaupasta ruokaa hakee.

Mutta miksi ennen sitten sai töitä ja nyt ei. Ennen oli tosiaan vähemmän automatisoituja tehtaita, kunnanvirastot oli täynnä erilaisia tehtäviä ja metsissäkin riitti työtä. Kuinka moni oikeasti uskoon jokaisen viran täyttyvän kun joku jää eläkkeelle? Missä on ne työpaikat joita on jo -90 luvulta lupailtu kunhan ammattiin valmistuu? Minulle on sen tuhat kertaa luvattu hyvä vakityö kunhan ammatin saan ja suuri ikäpolvi jää eläkkeelle. Missä ne virat on? Miksi tarjolla on vain pätkätöitä? Oliko ennen vanhaan pätkätöitä? Tarviko silloin osata sujuvasti kolmea kieltä päästäkseen edes kaupan kassalle? Yhtään tyhjää vuotta ei saa työhakemuksessa olla ja auta armias jos olet jotenkin viallinen tai sairas. Ennen kaikki palkattiin, niin sairaat kun vajaammat. Annettiin helpompia hommia ja tarvittaessa autettiin. Nykyään edes sairaudestaan parantunut ei saa töitä, koska pelätään josko se sairastuukin uudelleen. Pitää olla koulutus, mielellään korkea koulutus. Peruskoulusta ei pääse kun kortistoon (vai pääseekö edes sinne?!), kansakoulusta pääsi aikanaan töihin. Nykyään on oltava iloinen, reipas, kielitaitoinen, valmis tekemään paljon töitä, oppimaan jatkuvasti uutta ja kaikki tämä pätkätyönä ja palkalla jolla nippa nappa elää. Pitää olla lähes yli-ihminen jotta tulee palkatuksi. Älkääkä suuri ikäluokka siellä huutako, että olettehan tekin viroissanne. Te olette ne saaneet helpolla vuosikymmeniä sitten! Jos nyt joutuisitte hakemaan työnne uudelleen teitä tuskin palkattaisiin, te olette jo tippuneet tästä globaalisaatiomaailmasta. Kuinka moni työpaikka on olemassa vain näön vuoksi, odottaen työntekijän eläkkeelle pääsyä? Kuinka monta paperipyörittäjää oikeasti tarvitaan?

Vielä tuohon sairastumiseen, tämä oikeastaan sivuaa juuri tuota globaalisaatiota. Ennen elettiin pienissä yhteisöissä ja sosiaaliset verkostot oli ihan erilaiset. Asuttiin siinä omassa kylässä/kaupungissa, herättiin töihin ja kun töistä tultiin alkoi vapaa-aika joka meni kotona ollessa. Kotiäitiyteen oli varaa ja mukulat hoidettiin naapureiden kanssa/avulla (mukulat laitettiin "pellolle" ja niitä vahdittiin jos vahdittiin) ja äidit kahvitteli siinä samalla. Nykyään eletään 24/7 elämää netin ja television parissa, maailma ei pysähdy missään vaiheessa ja niskaan kaadetaan koko maailman murheet. Työ ei lopu kun työpaikan ovi laitetaan kiinni vaan ne jatkuu niin pitkään kun kehtaat tehdä. Ne mukulat ei viihdy enää pihalla ja kavereilla kuten ennen vaan niitä on kuskattava sen seitsemään harrastukseen. Välissä olisi kehitettävä itseäänkin milloin milläkin kurssilla ja harrastuksella, luettava kaikki lehdet, selattava netti läpi ja katsottava kaikki ohjelmat telkkarista, maailman menosta ei saa missään tapauksessa tippua tai olet auttamattomasti out. Ei siinä ole aikaa istua kahville naapurin kanssa, naapuria edes tunneta paitsi ehkä vahingossa luetaan sen blogia. Kahvillakin käydään vain jos se on sovittu viikkoja aiemmin.

Ennen oli ihan ok jutella sen naapurin kanssa ja kahvitella pitkän kaavan mukaan vaikka koko päivä. Ihmiset jakoi huolensa toisilleen ihan erilailla kun nykyään. Ei kukaan kaveri nykyään halua olla toisen terapeutti, ihmisillä on omiakin ongelmia tarpeeksi. Aikanaan oli ihan luontevaa auttaa yhdessä sitä naapuria jolla meni huonommin. Ja jos kaveri oli päästään ihan sekaisin se suljettiin laitokseen. Nykyään hullutkin kävelee kadulla etkä voi tietää kellä viiraa ja pahiten. Ihan kuten lapset on tyrkätty koulujen ja päiväkotien kasvatettavaksi on mielenterveysongelmaiset tyrkätty minimiin supistetun terveydenhuoltojärjestelmän hoidettavaksi. Nykyään vaan pitää pärjätä yksin. Se on raskasta. On oltava täydellinen, vahva ja kestettävä mitä vain, yksin.

Ei siis ihme jos pullamössöt sairastuu. Eikä tässä entisessä hyvinvointivaltiossa edes saa hoitoa kuten tämän blogin tiimoilta on huomattu. Hyvä se on paperilla kaunistella miten kaikki on olemassa ja rahaakin sinne syötetään jos käytönössä apua ei saa. Sietäisi suuren ikäluokan joskus tarkastaa paremmin mihin verorahansa pistävät eikä vain huudella sieltä vakiviran takaa. Menkää itse hoitamaan lapsia ylisuuriin päiväkotiin ala-arvoisella palkalla pätkätyönä. Ja miettikää kuka ne teidän takapuolet tulee pyyhkimään siellä vanhainkodeissa. Haluatteko te todella meidät tässä kunnossa teistä huolehtimaan?

Tunnisteet: käpy jäässä

Olispa tämä päivä jo ohi. Ei todellakaan mikään paras päivä.

Mielenterveystoimiston lääkäri se jaksoi itkettää eikä kuunnellut vaikka siitä hänelle maksetaan. Hän on nyt vakaasti sitä mieltä ettei minulle pidä kirjoittaa sairaslomaa. Yritin selittää, että jos saan sen 300 päivää saikkua taakse voin hakea kuntoutustuelle jolla voisi jotain tehdäkin. Niin, mutta kun sehän on sama kun määräaikainen eläke eli minä jumittuisin kotiin kun luvan kerta saisin. Eii, kun minä voisin tehdä vaikka osa-aikatöitä. Ei kun sinä oikeuttaisit sairaslomalla makaamisesi. Mutta enhän minä nytkään makaa kotona, minä käyn koulussa. Sinun koulusi ei ole kuntouttavaa toimintaa, olet maannut kotona jo vuosia ja sinun on nyt aika kuntoutua ammattiin kun olet niin vanhakin. Kaksi vuotta lukiota on aivan liian pitkä aika. Olisinhan minä halukas kuntoutumaan, mutta kun teiltäkää ei terapiaa saa, en minä itsekseni parane. Mutta saithan sitä terapiaa vuoden yksityisellä puolella! (Siitä on viisi vuotta ja se oli vääränlaista terapiaa minulle.) *huoh* Sitä paitsi itse sanoit makaavasi kotona kun kerta useamman päivän viikossa suunnittelet niin ettei ole mitään hommia niille. Niin suunnittelenkin, koska en jaksa joka päivä tehdä jotain. Ei kai 2-3 päivää liikaa viikossa vapaata voi olla?!

Teit niin tai näin se on aina väärin päin. Joko olet liian terve tai liian sairas. Ja aivan sama mitä minä sanon siitä työttömänä olosta se on jotenkin nyt se mihin lääkäri minua haluaa tunkea. En minä voi työttömänä tehdä silloin tällöin osa-aikatyötä, se vaikuttaa työkkärirahoihin! Ja jos käsky töihin käy joudun jättämään koulun, näin on työkkärikin sanonut vaikka lääkäri väittääkin, että voisin olla työtön joka merkattaisiin semmoiseksi jolle ei töitä tarjota. Taisin muuten viimeeksi hetken semmoinen olla, mutta ei sitäkään pitkään suostuttu jatkamaan, pian alettiin jo ehdotella josko töihin. Siinä sitten eletään pelko perseessä ja yritetään olla stressaamatta jotta paranisi.

Joskus niin toivoisin, että ihmiset jolle maksetaan kuuntelemisesta kuuntelisivat mitä heille sanotaan. Siis ihan kaiken mitä heille sanotaan, ei vain sitä mikä heille sopii.

Kysyn vaan mikä ihme on vikana suunnitelmassa jossa saisin kaksi vuotta kelan tukemaan psykoterapiaa sekä kaksi vuotta kuntoutustukea jonka aikana voisin hoitaa kouluni loppuun ja yrittää lomilla ja myöhemmin jaksamisen kasvaessa jopa muulloinkin jotain osa-aikaista hommaa? Minusta se on fiksu ja järkevä suunnitelma. Semmoinen joka voisi jopa toimia jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Jos kerta mielenterveystoimistosta on ollut ok pompotella minua kahdeksan vuotta edes takas niin mikä siinä on kaksi vuotta lisää?

Arvatkaa kuka aikoo avautua ja kunnolla torstaina psykolla. Tällä kertaa olen niin kiukkuinen, että takulla aion olla hankala asiakas ja haukkua lääkärin päätöksiä. Aion myös diakonin ideasta viedä mukanani paperit joissa näkyy mitä olen tehnyt (koulussa ja kotona) ja paljonko. Kymppi vetoa, että sitten minut leimataan liian terveeksi.


ps. Ja sain prk enkun kokeesta onnettoman seiskan! Ja myöhästyin kahdesti bussista! Sekä sain tayssista omituisen lapun jossa selitetään ihan outoja. Soitettava kai sinnekin huomenna.

Tunnisteet: aina väärinpäin, käpy jäässä

Mä olen vissiin aika kiltti ja pelkuri vaikka joskus itsekseni uhoankin vaativani sen mihin olen oikeutettu.

Sain vihin, että meillä on oikeus hakea toimeentulotukea koko vuokraan eikä vaan 560 euroon asti menevään osaan. Eilen kirjottelin sitten lappua sossulle jossa...niin, pyydän, vaadin, toivon? Mietin varmaan ikuisuuden miten sanani asettelisin siinä lapussa. Pitäisi sanoa napakasti, että sossu ottaa tosissaan, pitäisi kuitenkin sanoa ystävällisesti ettei se suutu. Saakohan sossu suuttua asiakkailleen jos nämä tietävät oikeutensa paremmin ja hakevat siten lisää rahaa? Periaatteessahan sossu on siis pimittänyt meiltä tietoa ja näin jättänyt maksamatta jotain mikä meille kuuluu? Minun kai tässä vihainen pitäisi olla, mutta pelkään enemmän, että sossu suuttuu. En halua ärsyttää sossuani, koska hän on kuitenkin päättämässä mitä rahoja saadaan ja milloin, mikä huomioidaan ja mikä ei. Etenkin jos jossain vaiheessa, ja varmasti semmoinen hetki tulee, haemme harkinnanvaraista toimeentulotukea, se on nimittään sitten ihan sossusta ja hänen mielialastaan kiinni tuleeko sitä vai ei! Silloin kannattaa olla hyvää pataa ja kiltti. On ne sossut joskus vihjailleetkin, että kun ei huomioitu tota niin ehkä on parempi olla pyytämättä enempää tai jos nyt maksetaan tuo niin sitä ja tätä ei sitten makseta.

Kumpa toimeentulotuki siirtyisi Kelaan. Edes perustoimeentulotuesta uskaltaisi kitistä ilman, että pitää pelätä suututtavansa asioista päättävän.

Saman tyylinen "kiristys" on muuten mielenterveystoimistossakin. Ehdotellaan kursseja, hoitoja ja vertaistukiryhmiä ja niihin on vähän niin kun pakko mennä. Jos et mene sinut leimataan hankalaksi asiakkaaksi ja sitten ei takulla kuunnella sinun toiveita. Pahimmassa tapauksessa lopettavat sairasloman kirjoittamisen jos et suostu tekemään kuten he ehdottavat. Eihän tätä tietenkään myönnetä, ihan asiakkaan kuntouttamistahan he ajattelevat! Samalla kuitenkin huokuu tunne, että mitä nopeammin olet pois heidän jaloista sen parempi. Varsinkin nyt kun on tullut roikuttua mielenterveystoimistossa vuosia. Jos he vain kuuntelisivat mitä minä ehdotan, ehkä en roikkuisi niin kauaa, mutta ei.

Tunnisteet: aina väärinpäin