Katsoi juuri tovi sitten yleltä tulleen Silminnäkijän jossa oli puhetta masennuksesta. Oli harvinaisen fiksu pätkä. Yleensä nuo on pettymyksiä kun haastatellaan tyyliin kaksi viikkoa masennusta sairastaneita ja korostetaan "mene lenkille"-asennetta. Nyt oli valittu ihmisiä jotka osasi pukea ajatukset sanoiksi. Lisää tälläisiä. Voit katsoa jutun yllä olevan linkin kautta.

En muista koska olisin jättänyt ruokaa lautaselle. Äsken kesken keiton tajusin olevani ihan täysi enkä halunnut enempää. Sick! :D Olen muuten laihtunut parin kuukauden aikana viisi kiloa. Outoa.

Kävin tänään taas siellä diakonissalla. Lähinnä juteltiin minun elämästä, mitä on tapahtunut ja miltä ne on tuntunut. Oli mukava puhua jollekin pitkästä aikaa. Tuo oli vielä jotenkin vapaampaa kun kyseessä ei ollut psyko tai muu virallinen taho joka tuppaa yleensä vaan kuuntelemaan eikä osallistu keskusteluun. Kyseessä oli kuitenkin sen verran virallinen taho ettei minun tarvitse kuunnella toisen murheita vaan saa keskittyä itseensä. Miten vapauttavaa.

Hassua miten ajauduin taas selittämään miten en koe omassa elämässä tapahtuneita asioita mitenkään suurina murheina tai traumoina. Minulta ei ole kuollut vanhempi, sisko tai muu läheinen, minua ei ole raiskattu, käytetty hyväksi tai muuta sellaista. Jotenkin koen ettei ongelmani ole niin suuria, että niiden takia voi olla näin masentunut ja pitkään sairas. Diakonissa kuitenkin väitti vastaan, eikä tosiaan ole ensimmäinen. Vaikka olenkin omasta mielestäni antanut itselleni luvan olla sairas ja puhunkin sen puolesta paljon en kai sitten jollain asteella kuitenkaan ole antanut itselleni anteeksi tätä olotilaa. Vaadin itseltäni jatkuvasti jopa liikaa, en oikeastaan missään vaiheessa ole heittäytynyt täysin sängyn pohjalle makaamaan. Koen kuitenki jatkuvaa syyllisyyttä tekemättömyydestä ja huonoudestani.

Kävin sitten neljässä eri pankissa kysymässä sitä lainaa. Ensimmäisestä tosin pakenin kun huomasin joutuvani itseänikin nuoremmalle miehelle. Ei vain kyennyt mennä pyytämään rahaa sellaiselta. Onneksi saman pankin toinen konttori oli lähes kiven heiton päässä. Siellä sanoivat ei, toisessakin pankissa sanoivat ei (kun ei ole edes tiliä heillä), kolmannessa kaikki oli ok kunnes ilmoitin olevani työtön jonka jälkeen olin kun haiseva makkara josta piti päästä pian eroon, neljännessäkään ei auttanut vaikka tuossa kaikkien nyt vihaamassa pankissa palvelu olikin ystävällisin. Viidenteen pankkiin en enää jaksanut mennä, ei sieltäkin olisi tullut kun ei minulla siellä tiliä ole ja olen tälläinen huono kansalainen jolla ei edes ole "säännöllisiä" tuloja.

En kyllä oikeasti käsitä pankkien logiikkaa. Pyytämäni summa, 700e, on pienempi kun joka kuukautinen tuloni, 800e, mutta silti minulla ei heidän mukaan ole maksukykyä. Mitenköhän kävisi jos menisin 800 euron palkalla pyytämään lainaa, mahtaisinko saada. Sitä paitsi jollain asteella asumistuki/työkkäri/toimeentulotuki on jopa säännöllisempi ja vakaampi tulo kun palkkatulo. Mistäs sitä tietää koska se työssä oleva saa potkut, siinä meni sitten nekin tulot.

Seuraavaksi on kai yritettävä laskea minkä postimyyntifirman laina on halvin ja kannattavin.

Unohdin sitten ihan kirjoittaa keskiviikkona. Tarkoitus kyllä oli.

Kävin hakemassa sitä ruoka-apua, muovipussillinen ruokaa. Aika köyhät eväät oli. Sämpyläjauhoja (en ottanut kun en sämpylöistä pidä), pari pientä pakettia ruisleipää, tietenkin sitä pahaa makeaa, jotain lihasäilykkeitä (en ottanut, yök!), margariiniä rasia, näkkäriä (EY-avustus!), hapankorppua, makkarapaketti, kanamunia ja maitojauhoja. Noh, leipoohan noilla jotain, mutta ei tuosta mitään oikeaa ruokaa rakennetta sen suuremmin. Enpä taida mennä toista kertaa... Kävin myös tuolla kauemmassa kaupassa ostoksilla sillä 25e lapulla jonka sain diakonilta. Hävetti valmiiksi ihan hirveästi! Onneksi infossa jossa lappu piti ensin näyttää oltiin ihan ystävällisiä, ilmeisesti tuttua kun kyseli olenko ensimmäistä kertaa lapun kanssa. Kassallakin nainen oli oikein ystävällinen ja ilmeisesti hänkin nähnyt lappuja kun tiesi heti mitä tehdä. Pahoitteli vielä kun jäi pari euroa vajaaksi eikä voinut antaa takaisin rahaa. Onko muuten vähän hankalaa laskea sentilleen tasaksi ostoksensa. En ole koskaan ollut tuossa kovin hyvä. Kehtaan siis ehkä toisenkin kerran jos se diakonissa antaa ensi kerralla toisen tuollaisen niin kun puheli.

Nyt on sitten kaappi täynnä ruokaa. Oikea häpeän päivä kuitenkin. Ajattelin maanantaina käydä muutamassa pankissa kysymässä saisiko näillä "tuloilla" lainaa. Alkaa riepoa oikein kunnolla tämä tilanne. Koulukin alkaa ensi viikolla taas ja pitäisi jaksaa. Uusi lääkitys ei ainekaan vielä ole mitenkään auttanu oloa, huonovointisuus on onneksi kadonnut. Saispa jostain energiaa.

Viime yönä sängyssä pohdittua...

Jos olisi kuollut niin ei tarvisi murehtia rahasta, siitä mistä saisi vuokrarästiin rahaa, maksaako sossu sen syömishäiriöhoidon, jos otan lainaa mistä, paljonko ja pystynkö koskaan maksamaan sitä takaisin. Jos olisi kuollut ei ahdistaisi masennus ja jaksamattomuus, ei tarvisi murehtia saako hoitoa, auttaako lääkkeet, pääsenkö ikinä terapiaa, paranenko koskaan tai kauanko paranemiseen menee aikaa. Jos olisi kuollut ei olisi enää ikinä nälkä, ei murhetta mistä saada rahaa ruokaan, onko vara ostaa jugurttia, ei keksiä mitä ruokaa tehdä jotta rahat riittää vielä seuraavallekin viikolle. Ei olisi tyhjää jääkaappia jota tuijottaa, ei ruoka-avustuksia eikä senttien laskemista kaupassa. Ei laskuja eikä tiliä lähes miinuksella. Ei mielitekoja, ahmimista, huonoa oloa eikä lihavuutta.

Jos olisi kuollut ei tarvisi stressata koulusta, tulevasta kokeesta, siihen lukemisesta, tulevasta jaksosta ja sen kursseista, kokeista, tehtävistä, kouluun menemisestä. Siitä saanko ikinä kaikkia kursseja käytyä, saanko ikinä lakkia ja jos saan niin monta vuotta siihen menee ja millä arvosanoilla. Tai keksiä mikä minusta tulee isona, mitä teen lukion jälkeen, millä elän, mikä kiinnostaa, koulutetaanko ko ammattiin omassa kaupungissa ja onko rahkeita työelämään. Löytääkö koskaan työtä mitä jaksaisi tehdä, saako työpaikkaa, onko mukavalla alalla edes töitä, mistä niitä töitä saisi. Saisiko palkkaa niin paljon, että edes joku unelma joskus täyttyisi, kerkeekö keräämään eläkettä ja mitä sitten eläkkeellä.

Jos olisi kuollut ei enää ikinä masentaisi eikä ahdistaisi. Ei koskaan enää tuntisi fyysistä kipua kun pää on hajoamassa murheista. Kyyneleet ei polttaisi luomien alla eikä kurkkua kuristaisi. Ei tarvisi murehtia tulevaa ja vihata menneisyyttä. Ei päteä muille olemattomilla saavutuksilla, tuntea syyllisyyttä saamattomuudesta eikä ahdistua viallisuudestaan. Ei todistalla lääkäreille sairauttaan eikä epäillä omaa terveyttään, onko sitä oikeasti sairas vai kuvitteleeko sitä. Jos olisi kuollut ei koskaan enää tuntisi väsymys, tuskaa eikä surua. Ei puristaisi rinnasta eikä kädet, jalat tai hampaat puutuisi. Ei koskisi mihinkään, ei henkisesti eikä fyysisesti.

Jos olisi kuollut ei olisi enää mitään, ei tuntisi mitään, ihan hiljaista. Olisi vain kuollut. Zip, gone, poissa, nothing, ei niin mitään, tyhjää.

Olematon ja onnellinen.

Yök. Uudet lääkkeet, Efexor, aiheuttaa nähtävästi huonoa oloa. Olen joskus vuosia sitten syönyt myös näitä, mutta en muista silloin saaneeni mitään aloitusoireita. Ällön olon ja vatsassa kiertämisen lisäksi tuntuvat aiheuttavan nälkän tunnetta, ristiriitaista eikö. Syöminen myös auttaa tuohon yököttävään oloon. Täytyy oikein järkeillä itsensä kanssa ettei söisi jatkuvasti. Silloin aiemmin taisin Efexorin aikana lihoakin reilu 20kg, huomaamatta vuodessa. Nyt ei auta sama toistua. Ei nämä tosin niin pahoja ollut kun Remeron joka toi jo parissa kuukaudessa 20-25kg. Jokainen kilo on muuten edelleen kropassani vaikka lopetin lääkkeet vuosia sitten tai siis nyt aloitin Efen uudelleen. Voi niitä aikoja kun painoinkin "vain" 75kg. Mjoo, toivotaan, että näistä lääkkeistä nyt olisi mielen suhteen jotain apua enkä paisuisi.

Sain muutaman kommentin tuosta itseni myymisestä. En minä seksi seksiä ala myymään, siihen minusta ei ole, mutta jotain palveluksia tässä kai on oikeasti harkittava. En vain kestä ajatusta, että olen vuosia velkaa vuokranantajalleni (pankille tms voisinkin, mutta en jollekin joka voi kyllästyä odottamaan rahoja).

Diakonissa oli yllättävän mukava vaikka puhelimessa tuntui hieman tylylle. Mitä enemmän juteltiin sitä ymmärtäväisempi tuntui olevan. Vuokrarästiin en saanut edelleenkään apua, mutta sain luvan hakea ruokakasseja (ne tosin sisältää lähinnä jauhoja ja semmoisia), sain myös 25e lapun ruokakauppaan. Pyysin sen tuohon toiseen lähellä olevaan kauppaan. En kerta kaikkiaan kehtaa mennä tohon vakkarikauppaan lapun kanssa, en tiedä vielä kehtaanko tuonne toiseenkaan. Hävettää kun elämä on näin solmussa. Voin jollekin "alan" ihmiselle kertoa huoliani, mutta en minä kaupankassalle ja pahimmassa tapauksessa sille takana jonottavalle halua kertoa olevani köyhä ja maksulappujen varassa. Josko näillä saisi edes tämän kuun ruuat kaappiin...jos nyt ei muuta apua.

Edelleen kyllä kaipaisin n.600 euron lainaa jostain. Mutta mistä työtön saa lainaa jossa laina-aika on vähintään vuosi ja kuukausierätkään ei kiipeä yli 50 euron? Pikavippejä saa, mutta niissä on usein lyhyemmät maksuajat ja isommat erät sekä hirveät korot. Ellokselta tms "vaatefirmoista" ei lainaa työttömälle anneta. Tai, vielä parempaa, mistä saisi 600 euroa ilman, että tarvitsee maksaa takaisin?

Otin sitten yhteyttä sinne seurakuntaan. Huomenna menen juttelemaan diakonin kanssa. Puhelimessa kävi ilmi jo sen verran ettei seurakunta maksa vuokrarästejä. Jipii. Niin, siis sossu ei sitä suostunut maksamaan. Nuori sijainen ehdotti josko sopisin vuokranantajan kanssa pienemmistä eristä, vaikka 50e tai 20e. Jotenkaan en usko, että toas suostuu odottelemaan rahojaan 9-22 kuukautta, etenkin kun minä olen ulkona heidän asunnoistaan kuuden kuukauden sisällä. Harkitsen vakavissani itseni myymistä, kai tästä maasta joku pervo löytyy joka haluaa seksiä xxl-naisen kanssa ja vielä maksaa siitä. Toinen vaihtoehto on hyppiä katolta alas. Kumpikaan ei suuremmin huvittaisi, mutta jotainhan tässä on pian tehtävä.

Tilillä on viisikymppiä jolla olisi elettävä koko kuukausi. Toivottavasti sieltä leipäjonosta saa hyvää sapuskaa.

Miksi ja kuinka kauan ihmisen tarvitsee jaksaa?

Huomenna olisi aika sossuun. Toivomus olisi saada syömishäiriöhoidon laskuihin rahat sekä yhden vuokran verran jotta saisi vuokrat oikeaan aikaan eikä enää tarvisi maksaa vuokraa kuukautta myöhässä. Ekaan saatan jopa saada rahaa, tokaan epäilen. Tarkoitus olisi myös soittaa seurakunnalle, josko sieltä sitten saisi apua, jos ei muuta niin ruoka-apua. Voi vee. Olenko mä oikeasti siinä tilanteessa, että on mentävä leipäjonoon? Harmi kun asun vaan kolmannessa kerroksessa.