Sain tietää siskon kautta, että pikkusiskolla on asiat huonosti. Sisko oli epähuomioissaan löytänyt ja avannut pikkusiskon päiväkirjan ja jähmettynyt lukemaan sitä sisällön takia. Siellä puhuttiin laihtumisesta, lihomisesta, viiltelystä, alkoholista ja lääkkeitä...siitä miksi kukaan ei ole kiinnostunut hänen asioista, kukaan ei kysele miksi hän tekee näin. Paljon samoja piirteitä mitä minulla oli teini-ikäisenä ja on edelleen. Liekö äiti opetaa pikkusiskollekin ettei perheen asioita saa kertoa kenellekkään, kuinka on vain hymyiltävä ja näytettävä kuten kaikki olisi hienosti.

Pulmani on, miten kerron pikkusiskolle, että tiedän miltä hänestä tuntuu, olen kokenut samoja. En halua paljastaa siskoa päiväkirjan lukemisesta, koska se on periaatteessa väärin vaikka sillä haettaisiinkin hyvää. Pikkusisko asuu toisella paikkakunnalla ja näemme harvoin, juttelemme kyllä mesessä viikottain. Pikkusisko on tietyllä tapaa ujo eikä puhu asioistaan kenellekkään. Enkä loukkaantuisi vaikkei hän puhuisi niistä minullekkaan, kunhan tietäisi ettei hän ole yksin. Kaikkein parasta olisi saada pikkusisko terapiaan, nyt kun asiat ovat vielä tuoreita (pikkusisko on siis teini) ja "helpommin" hoidettavia. Ennen kun kaikki tämä pilaa puolet pikkusiskon elämästä, kuten se on tehnyt minun ja siskon.

Toinen kerta kun sossuaika sattuu perjantai 13. päivälle. Sillon kaikki meni ok ja nyt meni enemmän kun ok. Oletin, että kutsuvat minut "tarttis nähdä sunkin nassua välillä"-käynnille sosiaalityöntekijälle (yleensähän rahajutut hoitaa etuuskäsittelijä), mutta kutsun syy olikin oikaisupyyntö niistä opintolainan koroista. Halusivat tietää vedänkö oikaisupyynnön pois jos he maksavat ennalta ehkäisevää toimeentulotukea korkojen verran, tosin vuokran maksuun ei suoraa lainoihin, koska sossu ei ihmisten lainoja periaatteessa maksa. Noh, minulle on aivan sama millä nimellä rahat tulee kunhan tulee, eli toki vedän oikaisupyynnön pois jos maksavat! Asia siis pihvi. Iskä saa osan rahoistaan takaisin, isikin tykkää. :)

Siinä tuli puheeksi myös vähän muut asiat, lähinnä minun pääasiat ja se kun olen ollut sosiaalitoimen asiakas jo vuosia ja heidän tehtävänsä olisi yrittää keksiä miten saada minut jaloilleen ja pois heiltä rahaa kärkkymästä. Tästä eräs lukijanikin puhui, miten voisin sossun kanssa keskustalla kuntoutuksestani ja semmoisista. Olin vähän äimänä. Eihän sosiaalitoimisto, nimestään huolimatta, ole koskaan ollut kiinnostunut ihmisten mielenterveydestä tai terveydestä ylipäätään. Sossua on kiinnostanut vain rahat ja onko niihin oikeus. Itse sosiaalityötä olen nähnyt sossussa hyvin hyvin vähän, jos ollenkaan. Hämmentävää kun sellainen tulee vastaan. Oikeastikko te haluaisitte minulle hoitoa? Oikeastikko teitä kiinnostaa?
Lupailivat myös josko yrittäisivät edistää asuntoni saamista ihan senkin takia, että pääsisin uuteen mielenterveystoimistoon ja hoitoon.

Kesäloma koulusta alkoi toukokuussa, viikko pari etukäteen kun lopetin kurssit kesken. Sen jälkeen en ole tehnyt mitään. En oikeasti mitään. Unirytmi pahenee koko ajan. Eilen kävin nukkumaan kahdeksalta aamulla ja heräsin neljän jälkeen iltapäivällä, väsyneenä. Olisin nukkunut pidempään, mutta ei kehtaa. Tämän kesän ennätys on viiteen iltapäivään.

Jatkuvasti luen lehdestä kivoja paikkoja missä käydä, suunnittelin jopa meneväni Hämeenlinnaan (naapurikaupunki) kun en siellä koskaan ole ollut. Siellä olisi muistaakseeni heinä- tai elokuussa joku keskiaikajuttukin. Omassa kaupungissakin olisi paljon näkemistä. Eri näyttelyitä, puistoja ja semmoisia mihin olen jo pitkään pohtinut meneväni.

Huomenna herään kuitenkin pitkälti iltapäivällä, parkkeeraan itseni tietokoneen ääreen kunnes Anastasia alkaa ja voinkin sen jälkeen jäädä television ääreen koko päiväksi. Mä haluan elämän, voimia tehdä joskus jotain järkevää.