Oon niin väsynyt taas kaikkeen. Tuntuu, että on kamala kiire jatkuvasti vaikkei oikeasti edes ole. Mutta joka päivä jotain tekemistä. En jaksa semmosta. Tarviin useita päiviä pitkin viikkoa jolloin ei tarvitse kun ruokaa lämmittää.

Koulu stressaa. On ne edellisen jakson tentit tekemättä, tosin toisen jätän pitkin hampain väliin kun siitä on jo numero. Olisin niin vaan halunnut korottaa sen. Tänään päätin sitten lykätä koko lakin saamista vuodella. Ensin meinasin jättää koko ensi jakson väliin, mutta on mentävä ruotsin kurssille kun sitä ei tänä vuonna enää ole kun tuo. En kyllä ymmärrä miten ihmeessä pääsen siitä (kakkoskurssi) läpi. Ykkösenkin tentin kolmesti. Pitäisi kai lukea kovasti ruotsia, mutta ei se oikeasti edes kiinnosta niin paljoa. On niin vaikea tehdä itsenäisesti mitään. Mutta niin, ensi jaksossa on sitten kuitenkin se ruotsi ja sitten tuo kurssi joka jäi viime jaksosta. Kyllä se onneksi vähä keveni kun ei tuota toista tarvitse istua, koe vain tehdä. Muutenkin vähän kevensin koko vuotta. Aika vähänhän minulla on jäljellä, mutta haluan varalta aikaa jos vaikka tulee ensi vuonna myös tälläisiä "määäääää en jaaaaaaksaaaa"-kausia. Salainen haave olisi myös kokeilla venäjän opiskelua.

Toinen murhe on terapiat. Olen nyt käynyt muutaman kerran tuolla syömishäiriöhoidossa, mutta se loppuu kesken. Niillä on jotain ongelmia siellä kun ei ole tarpeeksi väkeä eikä rahoitusta. Nykyinen työntekijä lähtee työn perässä Helsinkiin. Uutta hakevat, mutta siinä kestää tovin. Ei siinä muuten mitään ongelmaa, mutta kun ei ole mitään muuta terapia paikkaa niin alan olla vähän loppu. Tarvitsen niin kovasti jonkun paikan jossa voin käydä kitisemässä elämääni. Huomaa ettei ole ollut hoidossa moneen kuukauteen kun ei enää jaksa. Ihan tavallinen arki on kun suossa tarpoisi. Venyy ja vanuu...

Tää on ihan peestä. Miten aika menee aina niin nopeaa. Miten ihmeessä sitä voi syödä 3-4 tunnin välein? Edellisestä ateriasta on viisi tuntia eikä mulla edes ole nälkä! Tai no, ehkä ihan himpun, tosi vähän. Sen verran, että tuli mieleen pitäskö jossain vaiheessa syödä. Ja mun olisi pitänyt siis tuntea nälkää jo kaksi tuntia sitten. Ei tästä tuu mitää! Kelloko sitä pitää laittaa soittamaan kolmen tunnin välein?

Olen nyt käynyt Tyttöjen talon syömishäiriöhoidossa kolme kertaa. Kyseessä on ihan kahden kesken "terapiaa" (heittomerkeissä koska vastapuoli ei ole terapeuttiterapeutti vaan liikuntatieteen maisteri sekä fysioterapeutti). Pari ekaa kertaa meni lähinnä jutellessa taustoista. Olen kirjoittanut ruokapäiväkirjaa ja nyt pitäisi ruveta syömään säännöllisesti.
Ihan ok mennyt, taustoja on tullut kerrottua niin monelle taholle niin monesti, että menee jo rutiinilla. Ja onpa tuo kerennyt jo epäilemään minun motivaation tasoakin. Minä kun näytän ihan tyytyväiselle ja naurankin. Tää on niin tätä taas. Pitäsköhän mun oikeasti alkaa itkemällä itkemään jotta otetaan todesta? Enkä kuulma tarpeeksi kadu ahmimisiani. Perhanan vaikeita kysymyksiä on esitetty ja joutuu kerrankin pohtimaan. Vaikeaa tästä vielä tulee. Etenkin kun aletaan rajoittamaan syömisiä tai sellaista. Sain jo listan miten pitäisi syödä, näitä perinteisiä "aamupala: puuroa, leipä ja kahvi, lounas: keitto tai 2 perunaa ja kastike, salaatti, leipä, maito". Pelottaa. Olen niin pirun huono tuollaisissa. Tällä viikolla pitäisi säännöllistää syöminen, 3-4 tunnin välein ja silleen. Menee ehkä just just. Tosin tänään heräsin seitsemältä nälkään, nousin lopulta kahdeksalta kun kello soi. Olisi pitänyt nousta aikasemmin! Menin kyllä heti tekemään leipää, mutta odotellessa leipiä paahtimesta meinasin pyörtyä. Hirveä kylmä aalto veti kropan läpi ja tuntui ettei kestä jaloillaan enää hetkeäkään. Oksetti ja olin jo valmis soittamaan puupaat tunkemaan suuhuni sokeria. Tuntui ettei itse pysty tekemään enää mitään. Onneksi sain leivät tehtyä ja istuin alas syömään. Ensimmäisen leivän jälkeen jo helpotti. Ihan hirveä, en enää ikinä halua kokea mitään tuollaista! On kyllä monesti heikottanut niin, että näkö on sumentunut, mutta ei ikinä noussut tuskan hikeä pintaan. Eikä edellisestä ruuasta ollut kun 8 tuntia. :o

Mutta, nyt pitäisi tosiaan syödä säännöllisesti ja pian kai ruveta tottelemaan tuota listaakin. Puhumme asiasta tarkemmin ensi kerralla. Tuo lista on varmasti se missä tulee isoin ongelma. Jos ennen olen vetänyt iltapalaksi neljä leipää niin nyt pitäisi pärjätä puolet vähemmällä. Enkä muuten takulla ala syömään puuroa aamuisin. Kaurapuuro on ihan jees, kunhan sitä syö maksimissaan kerran kuussa. Listalta puuttuu myös täysin karkit ja sipsit, ne pitäisi kuitenkin olla luvallisia... Saas nähdä mitä tästä tulee.

Mä oon niin loppu. Mikään ei huvita eikä mitään jaksa. Mä en halua. Voisin hautautua jonnekin maan alle ja lopettaa ihan kaiken yrittämisen mihinkään suuntaan. Typerä matikan opettaja ilmoitti etten voi tehdä koetta kun virallisina koepäivinä eli jakson lopussa. Muuten ihan kiva, mutta kun siellä on jo se uskonnon koe ja tämän jakson kokeet. En minä jaksa neljää koetta tehdä. En kai minä nyt muuten kävisi vain kahta kurssia per jakso jos jaksaisin enemmän! Enkä minä voi siirtää niitä minnekkään pidemmälle kun sielläkin on kokeita. Viime vuonna pystyi tekemään kokeita muinakin aikoina, en tajua miksi ei nyt! Ja jos sääntöjä on kiristetty niin olisivat perkeleet nyt hommanneet sen yleisen uusintapäivän. Kenelle superihmiselle nämä säädökset ja koulut on tehty?! Lopetan koko helvetin koulun. Mä tämmöstä jaksa. Miksi mä edes yritän mitään kun ei mikään koskaan onnistu? Pelkkää surua ja murhetta jatkuvasti. Ehkä elämä olisi helpompaa kun jäisi vaan kotiin makaamaan eikä väkisin yrittäisi parantua ja pysyä yhteiskunnan vaatimuksissa kiinni. Jos voisin juoda alkoholia niin alkaisin juopoksi. Ehkä mä alan sitten muuten vaan mökkihöperöksi joka ei ikinä poistu kotoaan...tai jotain. Tai sitten lopetan koko elämisen.

Nyt tekee mieli chili&cheese nutseja. Mutta miksi? Se matikan koe meni jo, enkä edes mennyt siihen. Onneksi kauppa on jo kiinni.

Nyt on paha olo. Pitihän sitä sipsiä hakea ja dippiä ja suklaata.

Sipsihimo, ihan kamala sipsihimo. Viime kertasen himon kanssa kävi huonosti, kestin sitä päivän. Seuraavana iltana kipasin kauppaan hakemaan pullaa. Luovuttaisiko tänään siis heti vai vasta huomenna? Toisaalta tämä kaikki johtuu varmaa siitä huomisesta kokeesta. Mutta toisaalta ei ehkä kuitenkaan.
Kauppa on auki vielä 52 minuuttia.

En tainnut viime lukuvuonna tehdä yhtään koetta oikeana koepäivänä vai olisinko ehkä yhden? Mulle on kasvanut joku hirveä kynnys koepäiviin. Nytkin jätin menemättä uskonnon kokeeseen (en olisi oikeasti kyennyt kävelemään tällä jalalla) ja matikan kokeenkin siirsin heti vedoten ettei perjantait käy. Perjantait ei meillä ole normaalisti koulupäiviä paitsi joskus kokeet sattuu sille. Perjantain kokeet on siis helppo siirtää, ei tarvitse koskaan sanoa mitään kun opettajat ajattelee automaattisesti, että minulla on aina perjantaisin jotain.
Se siirtämäni matikan koe olisi maanantaina. Stressaan aivan sairaasti. Pelkkä ajatus kokeesta tai edes siihen "lukemisesta" saa kyyneleen silmään, vatsan kipeäksi ja hermot kireälle. Kaikki mikä vähänkään viittaa kokeeseen aiheuttaa lähes paniikkikohtauksen. Aihettakin kai olisi, koska en kerta kaikkiaan osaa noita laskuja. Tai osaan jotenkin jos minulla vain on esimerkit ja entisen laskut käsillä. Tosin sillonkin teen vähintään viisi "huolimattomuusvirhettä" per lasku ja osaan laskea laskun oikein vain jos minulla on vastaus tiedossa, muuten en virheitäni huomaa. Yhden laskun kanssa saattaa mennä tuntikin, vaikka se vastaus olisikin tiedossa. Olen vain niin sokea virheille. Olen myös toivoton yhdistämään oikean laskukaavan/tavan oikeaan laskuun. Miten ihmeessä siis ikinä selviän kokeesta? Vähemmästkin lähtee taju.

Mitä jos jättäisi menemättä? Tai menisi ja ottaisi nelosen? Jossain vaiheessa se tosin olisi kuitenkin edessä. Eikä se kokeeseen "lukeminen" ole yhtään sen helpompaa viikon päästä kun nyt. Miksi tämä on nyt näin vaikeaa? Ei se vuosi sitten näin vaikeaa ollut.

Luin Peggyä jossa puhuttiin suklaakakusta ja sorbetista. Iski aivan tajuton himo suklaakakkuun tai mihin tahansa pullamaiseen makeaan, semmoiseen höttöseen ei liian tiiviiseen. Voin maistaa jonkun mudcaken suussani tai sitten omena, vanilija tms täytteisen pitkon/rinkelin. Pari päivää sitten oli hirveä himo juustonaksuihin joita ostinkin seuraavana päivänä, tosin ei sitten enää tehnyt niin mieli ahmia niitä. Nyt lasken minuutteja jotta pikku koo menee kiinni enkä pääse ostamaan mitään herkkuja. Eikä muuten ole ensimmäinen kerta kun lasken minuutteja. Täytyy toivoa, että tämä menee huomiseen mennessä ohi. Joskus käy niin hyvä tuuri ettei seuraavana päivänä enää himota, mutta aika harvoin. "Juo lasi vettä ja odota vartti" neuvot on aivan turhia, voin venyttää himoa monta vuorokautta eikä se välttämättä mene ohi kun syömällä himoitsemaa tuotetta (yleensä ahmimalla).
Vielä 24 minuuttia.

Nyt kun järkkäsin nuo sossupaperit laatikkoon niin kappas. Yhden paperin välissä oli yksi sivu lisää tiliotetta jossa näkyy loputkin nuo "omat siirrot solossa". Eli kahden tilini välillä olevat kaikki kolme siirtoa on näkyvissä noissa tiliotteissa jotka sossuun toimitin. Etuuskäsittelijä ei vain osannut lukea niitä... miinuksia...

Ahdistaaaaaa. Ihan kun norsu istuisi rintakehän päällä, henki ei kulje sitten millään. Puristaa kun pahinkin korsetti. Itkettää. Raajat puutuu. Ahmituttaa.

Kävin tänään ensimmäisen kerran tyttöjen talon syömishäiriöhoitosysteemissä. Ei vielä suuremmin mitään kertomista kun lähinnä juteltiin taustoista. Lähiviikkoina varmaan lisää, rupean käymään siellä kerta viikkoon. Jos sossu maksaa sen. Kaiken järjen mukaan pitäisi, mutta olen saanut jonkun äärimmäisen idiootin etuuskäsittelijän joka voi kyllä tehdä ihan mitä tahansa päätöksiä. Lähetin tämän kuun hakemuksen viime kuun ekalla viikolla. Kuun lopussa sain lisäselvityspyynnön kun vuokran maksua ei tiliotteissa näkynyt. No ei kai kun vuokran eräpäivä oli vasta sen jälkeen kun hakemuksen olin laittanut! Piti kiikuttaa kuitti. Ei kelvannut, että olisi ensi kuun hakemuksen yhteydessä nähnyt tiliotteista. Aina ennen on kelvannut ja meinaan sillä todella pitkää aikaa, vuosia, melkein voisi sanoa vuosikausia. Mutta ei tälle tätille. Tänään sain päätöksen käteeni. Tampereella muuten toimeentulotukipäätös pitäisi saada kuulma tehtyä viikossa. Saanen tukehtua paahtoleipääni. Kun sossu vuoden vaihteessa siirtyi paperihakemuksiin ei alle kahdessa viikossa ole eväkään liikkunut, nyt meni kolme viikkoa. Harkinnan varainen hakemus lähti samalla kun tämän kuun hakemus, sen päätöstä saanen lienee odottaa vielä muutaman tovin. Että näin.
Mutta niin, siinä päätöksessä oli tämä ihana B*ö*l*n itkenyt jostain panosta tililleni. "Oma siirto solossa, mistähän siirrosta on kyse ja miltä tililtä?" Olisi pistänyt ne lasit silmille, siinä se oli tiliote pinossa se tiliote miltä tililtä raha oli siirtynyt millekin. Oli se osannut pari riviä aikaisemmin kertoa, että on kahden tilin tiliotteet esitetty, mutta siinä pari riviä alempana ei sitte osannutkaan enää lukea toiselta tililtä miinus 65 euroa. Tosin sossu nyt ei osaa lukea noita miinuksia ikinä, paitsi vuokran, he lukevat vain kaikki plussat. Näin tässäkin, muija kyllä löysi toiselta tililtä +65, mutta ei toiselta sitä miinus -65. Tai näin oletan, oli siinä toisella tilillä muutama muukin summa siirrelty, mutta ne on esitetty jo viime hakemuksen yhteydessä. Tosin tuolta *j*r*i*iltä nyt voi nähtävästi odottaa mitä vain. Anna mun kaikki kestää jos se hoitaa ensi kuussakin mun hakemuksen. Pistin muuten kiertotietä valituksen tuosta sossun toiminnasta. Menee hermot kun jokaisella etuuskäsittelijällä on omat sääntönsä, esim. se viime kesänen ihanuus joka katsoi, että seitsemän euron kauppa huuto.netissä oli tuloja. Siitä meni muuten kaksi euroa postikuluja... Mjoo, voisivat tosiaan katsella noita linjojaan vähän yhteinäiseksi. Tarttee ihmisiä tällä tavalla kiusata.

Niin ja huomenna (tai itseasiassa siis jo tänään) olisi uskonnon koe. Tänään olisi ollut vielä tavalliset tunnit koulussa, mutta ei jaksanut. Ahdistaa ja masentaa niin kovin. Enkä tiedä edes mikä. Kantapäähänkin on iskenyt vissiin luupiikki. Eli voi olla ettei huomenna kävellä kouluun eikä kokeeseen. Voisi vetää peiton korviin ja unohtua jonnekin toiseen maailmaan.