Kamala ahmimishimo ollut jo useamman päivän. En keksi vain miksi. Uusia lääkkeitä on, mutta ollut jo tovin. En ole erityisen stressaantunut tai semmoista. Pitäisi ehkä, mutta en jaksa välittää esim. maksamattomista opintolainan koroista. Ainoa on ettei pikkusisko ole kotona joten ahmiminen on helpompaa. Mutta sekin kuullostaa vähän pöhkölle. Saas nähdä helpottaako ensi viikolla kun sisko tulee takaisin kotiin.

Piti vaan päästä kertomaan tuo ulos. Nyt päivän toinen jäätelö ja sitten nukkumaan täyden vatsan kanssa (vetäsin jo kasan juustonaksuja, lämpimiä voikkareita ja karkkia).

Tunnisteet: käpy jäässä

Olenko mä jotenkin vanha vai onko maailma oikeasti muuttunut röyhkeämmäksi?

Oltiin siskojen kanssa laivalla. Pikkusisko joutui ikävän häirinnän kohteeksi tai siis minusta se oli häirintää. Täysin tuntematon pari kyttäsi ensin viereisestä pöydästä, mies kävi hivelemässä siskon hiuksia ja kuiskuttelemassa korvaan kolmen kivasta. Myöhemmin käytävällä mies oli nostellut naisensa hametta korviin ja vilautellut siinä samalla housutonta jalkoväliä. Tissitkin oli vilahdellut ja ehdotukset olleet lähinnä vaatimuksia. Pikkusisko sanoi monet kerrat ei kiitos, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Minä lopulta älähdin kun jälleen kerran huudeltiin perään. Tylysti ilmoitin heidän kohteen olevan alaikäinen ja käskin jättää rauhaan. Siinä kyllä miehen suu loksahti niin ettei loppu illasta häiritty. Seuraavana päivänäkin kartettiin katseita, sietikin, kävi ilmi, että heillä oli lapsetkin mukana! Terveisiä vain sinne Säkylään.

Onko nykyään oikeasti ihan ok kosketella tuntemattomia ja ehdotella noin vain kolmen kivaa ja jos kohde ei suostu nolata tämä huutelemalla vaikka mitä perään? Olenko jotenkin vanhanaikainen, mutta minusta ihmisellä pitäisi olla oma reviiri mille ei tungeta. Minusta myös sana ei on aika selvä vastaus. Mihin tämä maailma on mennyt?

Muuten reissu oli ihan mukava. Jaksoin katsella siskoja ihmeen hyvin, pääsin puhumaan englantiakin Anastacian tanssioiden ja roudareiden kanssa. :)

Tunnisteet: käpy jäässä, valo risukasassa

Ei tullut sairaslomaa eikä kuntoutustukea sitten. Kävin tänään taysissa loppupalaverissa. Vähän kyllä aavistelin etteivät ne semmoisia anna vaikka salaa toivoinkin niiden tajunneen minua. Tai tajusihan varmaan jotkut, mutta ei lääkäri. Ärsyttävä tapaus koko nainen, niin mielin kielin ja mukatärkeä. Kovasti tuo käski miettimään onko lukion loppuun suorittamisella minulle mitään hyötyä ja josko vaikka kuitenkin hakisin jonnekin muualle josta saisin ammatin pian. Yritin selittää ettei lukiosta ole kun ehkä 10 kurssia jäljellä joten en tasan lopeta sitä loppusuoralla kesken. Pitäisi kuulma sitten yrittää edes nopeuttaa. Vaan kun ei pysty! Kurssit menee miten menee enkä ala kirjoittamaan yo-kokeita kerralla. Sitä paitsi mites nopeutat kun ei jaksa...

Kovasti ne minulle sitä ote-kurssia tyrkyttivät ja kyllähän minä päätäni nyökyttelin. Vaan taidanpa jättää koko kurssin väliin. Ensinnäkin olen koko ajan kokenut, että minua on vähän painostettu menemään sinne jotta voisin saada kuntoutustuen. Toiseksi, kävi ilmi myöhemmin tänään kelassa ettei ote-kurssin työharjoitteluista makseta palkkaa. Ajatella, puoli-kokopäivä homma eikä palkkaa! Pelkkää kuntoutusrahaa (joka ei siis ole sama kun kuntoutustuki). Juu, ei taida ihan innostaa koko homma enää. Pitäkööt ote-kurssinsa. En mene kun ei sitä kuntoutustukeakaan tipu! Kiristetään takasin!

Suunnittelin muuten kotimatkalla miten parin vuoden päästä postitan niin parille lääkärille kun vien tuonne taysin kuntoutustutkimuspolin aulaan yo-kiitoskortin jossa on naama ja terveisinä "Kiitos tuesta ja kannustuksesta." Toiselle puolelle kirjoitan sitten "haistakaa huili!". :P

Tuli tuolla palaverissa vähän semmoinen olo, että eivät ne edes halua minusta tulevan koskaan mitään. Työttömäksi vaan ja jollekin ote-kurssille kokeilemaan palkatta erilaisia erittäin surkeita ja huonosti palkattuja aloja. Psykologi oli papereihinkin kirjoittanut ettei suosittele minulle teoreettisia opintoja kun lukiokin kerta näin venyy. En minä yliopistoon varmaan menisikään, mutta hei haloo! Miksi masennuksen pitäisi olla este yhtään millekään tulevaisuuden suunnitelmalle. Vaikka minulla on ollutkin vähän hankala lapsuus ja nyt sairastan masennusta niin ei se minusta saa olla mikään tuomio köyhyyteen ja matalapalkka ammattiin loppu elämäksi. Kyllä minulla ihan varmasti olisi lukupäätä yliopistoon ja jos tästä tervehtyisi niin eiköhän sitä jaksaisi sitten opiskellakin normaalissa tahdissa. Vai eivätkö ne usko minun tervehtyvä koskaan?

Vaan kun äkkiä jotain sutastava jotta saavat minut työelämään kun olen tälläinen ikäloppu. Työkkäriin vaan työttömäksi, sieltä tai ote-kurssilta joku suurtalouskeittiöapulaiskurssi ja sinne vaan työttömien ruokaloihin palkkatukirahoin puuroa hämmentämään kunnes henki lähtee. Eikä millään pahalla niitä kohtaan jotka tuollaisessa hommassa ovat, jos viihtyy niin mikä ettei. Minulle se olisi vain askelmaa vajaa helvetistä. Miksi muka kolmekymppinen on liian vanha johonkin järkevään pari kolmen vuoden kouluun? Miksi minun pitäisi hylätä kaikki, koska olen masentunut ja koska eräät tahot ovat venyttäneet minun paranemistani. Kestäköön nyt omat vitkuttelunsa kun eivät kerta aiemmin ole minua hoitaneet. Ai niin muuten, totesipa se lääkäri ihmetellen kun en ole hoidoista (?!!) ja sairaslomasta huolimatta tervehtynyt yhtään. Oli ihan pakko älähtää mistä hoidosta. Toisaalta se myös oli sitä mieltä etten minä tervehdy sairaslomalla vaan minun pitäisi ryhdistäytyä ja palata arkeen. A) mihin arkeen? b) ryhdistäytyä! lääkäriltä käsky ottaa niskasta kiinni ja mennä lenkille! Antakaa mun kaikki kestää.

Joskus tosissani mietin haluaako mielenterveystoimisto ja heidän kaverit edes minun paranevan. Miksi joka asiassa on laitettava kapuloita rattaisiin jos kerran hekin haluavat minusta eroon. Vai silläkö he luulevat minusta pääsevän, tappaisin itseni kun kyllästyisin tähän huonoon hoitoon? Kelle saa valittaa huonosta hoidosta?

Tunnisteet: hampaat puutuu, käpy jäässä