Olispa tämä päivä jo ohi. Ei todellakaan mikään paras päivä.

Mielenterveystoimiston lääkäri se jaksoi itkettää eikä kuunnellut vaikka siitä hänelle maksetaan. Hän on nyt vakaasti sitä mieltä ettei minulle pidä kirjoittaa sairaslomaa. Yritin selittää, että jos saan sen 300 päivää saikkua taakse voin hakea kuntoutustuelle jolla voisi jotain tehdäkin. Niin, mutta kun sehän on sama kun määräaikainen eläke eli minä jumittuisin kotiin kun luvan kerta saisin. Eii, kun minä voisin tehdä vaikka osa-aikatöitä. Ei kun sinä oikeuttaisit sairaslomalla makaamisesi. Mutta enhän minä nytkään makaa kotona, minä käyn koulussa. Sinun koulusi ei ole kuntouttavaa toimintaa, olet maannut kotona jo vuosia ja sinun on nyt aika kuntoutua ammattiin kun olet niin vanhakin. Kaksi vuotta lukiota on aivan liian pitkä aika. Olisinhan minä halukas kuntoutumaan, mutta kun teiltäkää ei terapiaa saa, en minä itsekseni parane. Mutta saithan sitä terapiaa vuoden yksityisellä puolella! (Siitä on viisi vuotta ja se oli vääränlaista terapiaa minulle.) *huoh* Sitä paitsi itse sanoit makaavasi kotona kun kerta useamman päivän viikossa suunnittelet niin ettei ole mitään hommia niille. Niin suunnittelenkin, koska en jaksa joka päivä tehdä jotain. Ei kai 2-3 päivää liikaa viikossa vapaata voi olla?!

Teit niin tai näin se on aina väärin päin. Joko olet liian terve tai liian sairas. Ja aivan sama mitä minä sanon siitä työttömänä olosta se on jotenkin nyt se mihin lääkäri minua haluaa tunkea. En minä voi työttömänä tehdä silloin tällöin osa-aikatyötä, se vaikuttaa työkkärirahoihin! Ja jos käsky töihin käy joudun jättämään koulun, näin on työkkärikin sanonut vaikka lääkäri väittääkin, että voisin olla työtön joka merkattaisiin semmoiseksi jolle ei töitä tarjota. Taisin muuten viimeeksi hetken semmoinen olla, mutta ei sitäkään pitkään suostuttu jatkamaan, pian alettiin jo ehdotella josko töihin. Siinä sitten eletään pelko perseessä ja yritetään olla stressaamatta jotta paranisi.

Joskus niin toivoisin, että ihmiset jolle maksetaan kuuntelemisesta kuuntelisivat mitä heille sanotaan. Siis ihan kaiken mitä heille sanotaan, ei vain sitä mikä heille sopii.

Kysyn vaan mikä ihme on vikana suunnitelmassa jossa saisin kaksi vuotta kelan tukemaan psykoterapiaa sekä kaksi vuotta kuntoutustukea jonka aikana voisin hoitaa kouluni loppuun ja yrittää lomilla ja myöhemmin jaksamisen kasvaessa jopa muulloinkin jotain osa-aikaista hommaa? Minusta se on fiksu ja järkevä suunnitelma. Semmoinen joka voisi jopa toimia jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Jos kerta mielenterveystoimistosta on ollut ok pompotella minua kahdeksan vuotta edes takas niin mikä siinä on kaksi vuotta lisää?

Arvatkaa kuka aikoo avautua ja kunnolla torstaina psykolla. Tällä kertaa olen niin kiukkuinen, että takulla aion olla hankala asiakas ja haukkua lääkärin päätöksiä. Aion myös diakonin ideasta viedä mukanani paperit joissa näkyy mitä olen tehnyt (koulussa ja kotona) ja paljonko. Kymppi vetoa, että sitten minut leimataan liian terveeksi.


ps. Ja sain prk enkun kokeesta onnettoman seiskan! Ja myöhästyin kahdesti bussista! Sekä sain tayssista omituisen lapun jossa selitetään ihan outoja. Soitettava kai sinnekin huomenna.

Tunnisteet: aina väärinpäin, käpy jäässä