Pikkusiskon kanssa on mennyt ihmeen hyvin. Sisko tosin kaipaa kovasti omaa huonetta ja rauhaa, uutta kotia. Itse olen hämmentynyt miten toisen läsnäolo ei ahdista. Yleensä en kestä toisia ihmisiä montaa päivää pienessä asunnossa, mutta pikkusiskoa olen kestänyt ihmeen hyvin. :)
Nyt sisko on äidin luona Helsingissä, sanomassa heippa kavereilleen, hammaslääkärissä ja tiistaina mennään sinne perhesossulle. Vähän jännittää. Äiti oli sanonut pikkusiskolle, että aikoo kertoa minun taustani ja miksi ei luota minuun. Ilmeisesti tarkoittanee masennustani ja itsemurhajuttujani vuosien takaa. Toivon tuon olevan vain äidille tyypillistä uhoa. En ymmärrä mitä äiti tuolla hakee sillä hänen taustansa on vielä pahempi ja itse hän puhuu kuolemasta nykyään. Saas nähdä. Toivottavasti ei mene tappeluksi tai kinaamiseksi kumpi on huonompi ja sairaampi. Typeräähän semmoinen on.

Olen viime päivinä pohtinut kovasti äidin narsistisia piirteitä. Narsku hän tuskin on, mutta liekö joku persoonallisuushäiriö (narsistisin piirtein). Raskasta on kuitenkin ihmisen kanssa jonka mieliala heittelee sekunnissa, joka valehtelee eikä muista valheitaan, joka lupaa ja peruu lupaukset, uhoaa ja uhkailee, ei kuuntele ja on aina olevinaan oikeassa.