Aika ajoin tulee tilanteita, kun tarvitsisin isosiskoa joka neuvoisi ja kuuntelisi, jonka kanssa keskustella tasavertaisena. Valitettavasti minulla ei sellaista enää "ole". Minulla on vain tekopyhä "add" jolla ei ole aikaa eikä kykyä keskustella. Joku joka täyttää faceseinäni imelillä mietelauseilla elämän hidastamisesta, jauhaa materian turhuudesta, pörssien kaatamis-haaveista ja miten erilaisia ihmisiä pitäisi ymmärtää. Samaan aikaan hänen oma koti on kaaoksen vallassa, kun on tullut tilailtua netistä rojua ulosottoon asti. Puolet höyryämisestä on kopioitu minun mielipiteistäni ja kerrottu 200. Erilaisuuden ymmärrys koskettaa tasan häntä ja hänen raskaudesta puhjennutta add:ta ja fibroa. Siis minä väitän sen puhjenneen raskauden aikana, koska tämä ihminen jonka nyt näe on täysin uusi ja omituinen. Joko isosiskoni on elänyt 40v valheessa ja feikannut ihan kaiken tai sitten add voi puhjeta raskauden aikana. Itse hän tietysti väittää aina olleensa tälläinen.

Uskokaan tai älkää, mutta minä olen useamman kerran miettinyt äidilleni soittoa, kun tekee mieli pohtia erilaisia valintoja elämässä. Äidilleni! Kaikista maailman ihmisistä! Sanokaa minun sanoneen, ikäväkseni, mutta jonain päivänä tilanne on kääntynyt päälaelleen. Äiti on se joka joutuu välikäteen minun ja minun isosiskoni kanssa, kun ennen se oli isosisko joka oli välikädessä minun ja äitini suhteen. Jos homma menee tätä rataa, en näe mitään estettä etteikö isosiskoni ja minun välini tulehtuisi yhtä pahaksi, kun äidin ja minun välit aikanaan oli. Minulla ei ole mitään pakottavaa tarvetta pitää elämässä ihmistä joka saa minut (lähes) tarttumaan pulloon. Jotakuta joka aiheuttaa joka päivä raastavaa hermojen ja hampaiden kiristelyä. Vaikka siskonpoika on maailman ihanin muksu, edes hän ei saa minua pitämään yhteyttä äitiinsä, jos niikseen tulee.

Tiedän olleeni aikojen saatossa ajoittain rasittava, mutta en niin rasittava millaista kuvaa isosiskoni minusta maalailee. Minä tietoisesti välttelin avautumista lähimmäisilleni, avauduin vain hoitohenkilökunnalle ja blogiini. Jos isosiskoni on blogin käsiinsä kaivanut ja sitä lukenut, sille en voi mitään, se on ollut hänen valintansa, turha syyttää minua. Tiedän myös muuttuneeni ihmisenä parantumisen myötä, olen pahoil... omalta kantiltani parempaan suuntaan, mutta tietysti se voi toisten silmissä olla ikävää muutosta. En enää ole kenenkään sylkykuppi, en se jonka niskaan kaadetaan kaikki p*ska. Tietenkin toivon, että isosiskoni vielä paranisi ja voisi kokea tämän saman tunteen. En minä häntä kaipaa omaksi likakaivokseni, vaikka hän väittää sellainen aina olleensa. Joskus epäilen tämän olevan vain jotain kostoa, koska olen aina ollut vahvempi ihminen, kuin hän,  uskaltanut tehdä omat ratkaisuni ja lopulta menin paranemaan ja kieltäytymään kuuntelemasta hänen murheitaan. Koska sanoin, että minun on ajateltava itseäni ensin. Nyt sitten yhtäkkiä minä olenkin se jolla on ongelma, kun en hyväksy häntä, hänen erikoisuuttaan, hänen "paranemisprosessiaan", hänen uutta upeaa välittävää ja ihmisherkkää persoonaansa.

Ehkä ainoa vaihtoehtoni on odottaa kunnes tämä hurahdus menee ohi, ihan kuten ne aiemmatkin. Ikävää vain tämän odottavan aika, sinä aikana kun joutuu sietämään kilokaupalla hevosen jätettä tai katkaisemaan välit, josta kärsii pieni lapsi. Äh, ei jaksa, päässä pyörii ja olisi mentävä nukkumaan. Anteeksi epämääräinen postaus. Ehkä joku saa jotain tolkkua. :P

Tunnisteet: aina väärinpäin, hampaat puutuu, keskisormi pystyssä, käpy jäässä

Mitä kuuluu? Tuntematon lukija täällä vaan kyselee... Olisi kiva kuulla kuulumisia

Kiitos, ihan hyvin. Tässä on tapahtunut kaikenlaista ja on kyllä monesti käynyt mielessä, että pitäisi kirjoittaa blogiin, mutta kaikessa "kiireessä" se on jäänyt. Kunhan nykyinen (fyysinen) väsymys vähän helpottaa, yritän saattaa teidätkin ajantasalle. :)

Pauliina (se rantatyttö) kyselee myös kuulumisia! Tulit monestakin syystä mieleeni.