Mistä tietää saaneensa tarpeeksi ylipitkistä työpäivistä joiden päätteeksi pitää mennä vielä kouluun? Kun bussissa haikean biisin soidessa korviin ja sateen valuessa ikkunaa pitkin, tuijottaa maahan lätäköitä eikä ylös ikkunan reunaan pisaroita seuraillen. Onneksi työsopimus loppuu ensi viikolla ja saan aloittaa taas elämän. Ei enää herätyksiä 4.20, etenkään maanantai aamuisin.

Olen siis syys- ja lokakuun paahtanut niin koulussa kun töissäkin, viikonloput menee koulutehtävissä. Alkaa kroppakin vähitellen oireilla, olen viimeiset kolme päivää lämpöillyt iltaisin vaikken edes ole jaksanut mennä kouluun töiden päätteeksi. Onneksi syysloman (mikä loma?!) jälkeen sopparini päättyy ja voin keskittyä kouluun. Tarkoitus on kyllä tehdä seitsemän päivää töitä kuussa, sen verran voin tehdä ennen kun lähtisi opintotuki, joten täysin opiskelijaksi en heittäydy, alkuviikot kuitenkin on koulua, joten viikot ainakin alkavat helpommalla.

Hämmentävän hyvin olen jaksanut ottaen huomioon missä tilassa olin esim. neljä vuotta sitten, saati kymmenen. Ajatella, kymmenen vuotta sitten olin matkalla Pitkäniemeen, olin jonkin asteisessa koukussa diapameihin ja elämäni pohjimmissa mudissa, tai no, pohjat oli tulossa ehkä, mutta siellä kuitenkin. Tänään tajusin, että pami käyttöni oli pidempi aikaista kun muistin, se ei suinkaan rajoittunut siihen yhteen kesään vaan muistan valehdelleeni jo Puolan reissun aikana huonekaverini varastaneen pilleri, jotta sain lääkäriltä lisää pillereitä. Nyt kun muistaisi vaan koska se Puolan reissu oli, syksyllä 2003, keväällä 2004? Valokuvien ominaisuuksissa päiväys on tammikuussa 2003, mutta eihän Puolassakaan ruoho kasva tammikuussa? Kai se kuitenkin silloin joskus oli. Se tarkottaisi, että pelleilin diapameilla yli vuoden, jopa puolitoista. Järkyttävää. Miten elämä onkaan muuttunut tuossa ajassa.

Muutama uusi kommenttikin on tullut, kiitos niistä. Lämmittää sydäntä ihan hurjasti kun joku kertoo lukeneensa minua alusta asti. Se on kuulkaa aika saavutus, olenhan kirjoittanut blogia vuodesta 1999, se tekee 14 vuotta. Pian on muuten blogin synttärit, sillä aloitin blogini muistaakseen marraskuussa, vai olisiko peräti ollut aiemmin syksyllä? Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille kuka muistaa. Vuoden päästä voisikin pitää jo oikeat bileet. ;) En muuten itse ole lukenut ketään niin pitkään, sillä nekin pari blogia mitä luin ennen kun omani aloitin ovat jo lopettaneet. 2000-luvun alusta olen sitten jo lukenut useita ja luen edelleen, vaikka tahti heilläkin on kyllä hidastunut.

Tunnisteet: elämä mallillaan, tikulla silmään, valo risukasassa