Mistä ihminen tietää eläneensä liian kauan sosiaalitoimiston valvonnan alla? Vaikka ei ole joutunut enää moneen kuukauteen tiliotteitaan sossuun toimittamaan ja rahat on ihan itse ansaitut työllä, pohtii kehtaako mennä Mäkkiin syömään kun se näkyy tiliotteessa. Ei sosiaalitoimistokaan siihen koskaan mitään sanonut (eikä heillä ole oikeuttakaan), mutta silloin se hävetti. Siinä onkin yksi syy miksi minusta toimeentulotuki pitäisi siirtää Kelaan ja tiliotteiden syynääminen lopettaa. Joka kuukausi sai ensin ostoksia tehdessä ja sitten vielä tiliotetta lukiessa pohtia mitä ne sanookaan kun olen pistänyt yhteiskunnan keräämiä verorahoja "turhuuksiin". Itse sentään kehtasin silti tukeni hakea, mutta on varmasti paljon ihmisiä, joille on kertakaikkisen liikaa esitellä tiliotteitaan tuntemattomille. Ainahan tietysti voisi nostaa kaiken käteiseksi, mutta aika vaiva yhden häpeän takia.

Olen siis ollut töissä viime kuukaudet, siksi on ollut hiljaista vähän joka puolella. Vuoden alusta onnistuin saamaan muutaman päivän sijaisuuden erääseen isompaan päiväkotiin Tampereella ja sen jälkeen he ovatkin pyytäneet takaisin, olen ollut poissa talosta kolme päivää sen jälkeen ja tämän viikon kun on lomaa. Toivon mukaan ensi viikolla soittelevat jälleen ja pyytävät töihin. Ainoa miinus on, että kyseinen päiväkoti sijaitsee toisella puolella kaupunkia eli työmatkani on bussilla tunti suuntaansa. Varsinaisen työpäivän päälle kun lyö kaksi tuntia matkoihin, mahdolliset kaupassa/kaupungilla käynnit niin en kovinkaan monena päivänä selviä alle kymmenen tunnin "työpäivällä", lähinnä siis kotiin päästyä killitän läppärin ruutua silmät sumeana tai makaan sohvalla tuijottaen televisiota. Ennen kaikkea nautin hiljaisuudesta kunnes on aina mennä nukkumaan ja herätä taas aamulla ennen kukkoa. Parasta toki on kun saa vihdoin niin paljon rahaa, että voi ostaa jotain kivaa, huono juttu tosin on ettei palkka riitä siltikään, koska kaikesta on puute jo entuudestaan (ja vanhat velat painaa niskaan). Harmikseni tammikuussa asuntooni muuttanut kämppiskin sai yllättäen yksiön, joten olen jälleen vuokralaista vailla ja rahallisesti tiukilla.

Hämmentävintä kuitenkin on etten jaksa stressata asioista kovinkaan paljoa. Sijaisuudet ovat usein lyhyitä (3pv-2vk), joten juuri nytkään en tiedä onko töitä, koska ja missä, silti en jaksa murehtia vaan usko, että maanantaina tai viimeistään tiistaina puhelin soi. Vaikka kämppikseni siis häipyy ja mahdollisesti sen myötä joudun maksamaan koko reilun 600 euron vuokran yksin (jos joku kaipaa kattoa pään päälle Tampereella niin huone olisi vapaana!), uskon vakaasti löytäväni uuden asukkaan pian. Voisin oikein hyvin itkeä katkeria kyyneliä joka ilta peiton alla ja hajota palasiksi kaikesta epävarmuudesta, mutta jostain syystä en jaksa murehtia. Lempisanontani onkin ollut viime ajat "asioilla on tapana järjestyä", se nimittäin pitää paikkansa.

Minun ei oikeastaan pitänyt kirjoittaa tälläistä tilannekatsausta, mutta jostain syystä aloitin sillä ja siihen se nyt meni. Olkoon tämä nyt tässä ja ehkä ensi kerralla muuta. Ehkä kirjoitan pian uudelleen siitä mistä kerran jo aloitin ja jonka blogger kadotti, jos vain muistaisin ensin mikä se oli. :D

Tunnisteet: elämä mallillaan

Hei, aloin juuri seurata blogiasi, joten kaipaisin KOVASTI tietoa.. MILLAISIA sijaisuuksia teet päikkärissä? Millainen koulutus sinulla on? Oletko ehkä sosiaali- ja terveysalan opiskelija? Tai aiotko alalle?

T: Helmi

Olen lähihoitaja jo vuosien takaa. Teen töitä Tampereen kaupungin sijaisrekisterin kautta, lähinnä päiväkodeissa, koska se on minusta miellyttävämpää hommaa kun laitospuoli. ;) Tarkoitus ei ole jäädä alalle vaan jatkaa yliopistoon ensi syksynä. Sijaisrekrystä saa lisätietoa kaupungin sivuilta. Tällä hetkellä hommia on ainakin riittänyt. Jos on valmis tekemään hommia myös vanhuspuolella, ei vapaita päiviä varmasti ole edes kesällä jolloin päiväkodit hiljenevät.