keskiviikkona, toukokuuta 23

Koska tässä blogissa ei kommentteja julkaista muutamia tapauksia lukuunottamatta, julkaisemattomuus antaa kommentoijalle mahdollisuuden avautua enemmän kun ei tarvitse pelätä julkisuutta, niin tässä nyt yleinen vastaus kaikille jotka viime päivinä on kommentoinut... (en jaksa tulla jokaisen blogiin kommentoimaan, eikä kaikki ole edes jättänyt yhteystietoja).

Kiiiiitos!! Kiitos siis kaikille onnitteluista, vaikka tässä nyt on ollut erinäisiä vastoinkäymisiä ja nihkeyttä muiden osalta niin minä olen ainakin itse äärimmäisen ylpeä siitä, että minusta vihdoin tuli ylioppilas. Huomaa tuli, ei tulee. ;) Tänään kävin ostamassa lakinkin, Savon maakuntavuorella tietysti, ja voisin istua lakki päässä koko illan ellei pikkusisko olisi kotona. Bambi on muuten muuttamassa kesäkuussa omilleen joten pian olen taas ihan yksin, en malta odottaa.

Koska juhliani todella vaivaa joku kirous ja niin moni sukulainen niitä karttelee, antaa se oikeastaan minulle mahdollisuuden kutsua vähän muitakin. Aiemmin ei voinut sillä meille ei mahdu ihan älyttömää määrää porukkaa, äitipuoli sanoi rajaksi 30 henkilöä. Koska siis kolmeakymmentä ei ole tulossa olenkin julkaissut avoimen kutsun (Facebookissa ja irkissä) ja nyt teille. Eihän meillä itä-Suomessa oikeasti edes kutsuta ketään, toisin kun täällä lännessä, yo-juhlat on avoimet kaikille "kuokkavieraille". Eli jos teissä oikeasti on joku joka haluaa tulla minun saavutustani juhlimaan niin laita kommenttia jotta voin kertoa tarkemmin osoitetta ja aikaa. Olen ihan tosissani myös tuon suhteen, minusta on mukava tavata vähän vieraampiakin ihmisiä. :) Sen verran voin paljastaa, että päivä on 3.6 ja isäni asuu Mikkelin maalaiskunnassa eli sen mukaan voi harkita tulemistaan.

Tunnisteet: ,

sea   0.37   


0 Kommentti(a):









sea

- nainen
- melkein neljäkymmentä
- avautunut blogissaan vuodesta 1999
- vapaaehtoisesti lapseton
- yliopistolainen
- ylioppilas vuodelta 2012
- köyhähkö
- masentunut 1999-2012
- opettelee ja ihmettelee terveenä elämistä

arkisto
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
kesäkuuta 2007
heinäkuuta 2007
elokuuta 2007
syyskuuta 2007
lokakuuta 2007
marraskuuta 2007
joulukuuta 2007
tammikuuta 2008
helmikuuta 2008
maaliskuuta 2008
huhtikuuta 2008
toukokuuta 2008
kesäkuuta 2008
heinäkuuta 2008
elokuuta 2008
syyskuuta 2008
lokakuuta 2008
marraskuuta 2008
joulukuuta 2008
tammikuuta 2009
helmikuuta 2009
maaliskuuta 2009
huhtikuuta 2009
toukokuuta 2009
kesäkuuta 2009
heinäkuuta 2009
elokuuta 2009
syyskuuta 2009
lokakuuta 2009
marraskuuta 2009
joulukuuta 2009
tammikuuta 2010
helmikuuta 2010
maaliskuuta 2010
toukokuuta 2010
kesäkuuta 2010
heinäkuuta 2010
elokuuta 2010
syyskuuta 2010
marraskuuta 2010
joulukuuta 2010
huhtikuuta 2011
elokuuta 2011
huhtikuuta 2012
toukokuuta 2012
heinäkuuta 2012
syyskuuta 2012
helmikuuta 2013
elokuuta 2013
lokakuuta 2013
joulukuuta 2013
maaliskuuta 2015
huhtikuuta 2015
heinäkuuta 2015
tammikuuta 2016
lokakuuta 2017
tammikuuta 2018
maaliskuuta 2018

1999-2007 rajoitetusti saatavilla



Powered by Blogger