Ilmoittauduin kevään matikan yo-kirjoitukseen. Parisen vuotta sitten olisin nauranut mahani kipeäksi jos joku olisi tuollaista ehdottanut. En todellakaa olisi uskonut jaksavani mitään noin suurta tai ylipäätään uskaltanut ajatella, että lukio on joskus ohi. Ilmoittautumalla nyt tuohon kirjotukseen se myös määrää sen, että minun on lakkini saatava viimeistään keväällä 2012, ilmoittautumista ei voi perua eikä koko kirjoituksiakaan ylipäätään sen jälkeen kun ensimmäisen ilmoittautumisen on tehnyt. Hieman kyllä pelottaa, itseasiassa vähän enemmän kun hieman.

En tiedä missä syy, mutta tänä syksynä oloni on ollut kerrassaan loistava, siis minun jaksamismittapuulla, ei toki noin normaalin ihmisen mittapuulla. Kesällä diagnosoitiin diabetes joka tietysti on voinut hoitamattomana väsyttää paljon. Aloitin myös syömään d-vitamiinia ja myöhemmin kesällä jätin runsaat hiilihydraatit pois (en karppaa, lähinnä olen hiilaritietoinen). Terapiassakin on varmasti saatu jotain aikaan vaikka onkin vaikea sormella osoittaa missä ja mitä. En ole voinut näin hyvin vuosikausiin, jaksan enemmän kun ennen vaikka unirytmi on kyllä edelleen vinksallaan. Nukun kuitenkin sen 8-9 tuntia ja herään kohtalaisen virkeänä. Onnistuin jopa jättämään Seroquelin (ketipinor) pois kun lääkäri määräsi minulle melatoniinia. Tällä hetkellä en siis syö yhtään mieleen vaikuttavaa lääkettä, melatoniini on ainoa mielenterveystoimiston määräämä lääke. Syön siis kyllä muita lääkkeitä, mutta niillä ei ole mitään tekemistä mielen tai unen kanssa.

Äärimmäisen hämmentävää ja pelottavaa olla näin "terve". On ihana kun jaksaa tehdä enemmän kun ennen eikä tarvitse etukäteen pohtia onko viikossa tarpeeksi vapaapäiviä (joka toinen) tai koska alkaa seuraava loma. Koulussakin olen käynyt ensimmäisessä jaksossa kaksi kurssia ja nyt tässä pian loppuvassa toiset kaksi. Olen käynyt kaikilla tunneilla (okey, molemmissa kursseissa läsnä olin vain toisella kurssilla, toiset oli etä/tehtäviä+koetta vaille valmis), enkä ole laskenut poissaoloja ja pohtinut "jos tänään olen poissa, sitten en voi olla enää, jos sittenkin säästäisin sen viimeisen mahdollisuuden olla poissa myöhemmäksi". Jos ja kun tässä käyn tekemässä kokeet näistä tämän jakson kursseista, olen suorittanut tänä vuonna jo neljä kurssia joka on enemmän kun viime vuonna yhteensä, taitaa olla jopa enemmän kun sitä edellisenäkään vuonna yhteensä. Eikä ole ollut edes tiukkaa.

Takaraivossa tikittää kuitenkin koko ajan "mitä jos". Jos tämä kohta loppuukin, jos kohta taas väsähdän ja maailma muuttuu mustaksi. Kauanko tätä kestää ja koska se loppuu? Eihän tämä nyt pysyvä tila mitenkään voi olla. En pysty uskomaan ja luottamaan pysytyyteen, koska niin ei ennenkään ole käynyt. Onneksi asiaa ei tule arjessa ajateltua vaan asiat vain hoitaa pohtimatta miksi jaksaa niitä hoitaa.

Tunnisteet: valo risukasassa