Huomasin tässä ruvenneeni taas kuuntelemaan musiikkia bussimatkoilla ja kaupungilla. En jaksa kuunnella ihmisiä tai olla omissa ajatuksissani. Minulla soi kotonakin aina radio tai tv mölyää, hiljaisia hetkiä ei ole kun sängyssä jossa pyrin lukemaan kunnes on ihan pakko jo käydä nukkumaan (koska kellon on 5 aamulla) ja nukahdankin aika nopeaa. Istun tunti tolkulla koneella, täyttäen aivoni jollain, yleensä jollain aika aivottomalla joka ei vaadi ajattelua. Kun tästä nousen menen television ääreen ja katselen sitä toiset 6 tuntia. Lähikaupassa voin käydä ilman musiikkia, mutta jos lähden bussilla kaupunkiin laitan kuulokkeet korviin.

Ahdistaa ajatus olla kahden ajatusten kanssa. Joko alan pohtimaan iän ikuisia rahaongelmia, koska tulee lisää, paljonko tulee, mitä olisi ostettava ennen sitä, onko vara ostaa nyt vai siirränkö myöhemmäksi, mitä ostan kun saan lisää rahaa, riittääkö ne rahat vai siirränkö vielä seuraavaan kuukauteen, paljonko siellä tilillä on, saisiko mistään lisää.... Tai sitten minut valtaa kummallinen surullisuus jolle ei oikein löydy syytä. Pää on ihan tyhjä, mutta kyyneleet alkavat valua silmistä. En ajattele mitään surullista, en oikeastaan ajattele mitään, mutta silti itken.

Olen todella väsynyt tähän masennukseen. Haluan päästä tästä jo eroon, mutta en tiedä miten. Odotan jatkuvasti jotain ratkaisevaa hetkeä jolloin asiat jotenkin lähtisivät liikkeelle, mutta mitään ei tapahdu. Olen terapiassa oppinut paljon itsestäni, tiedostanut ongelmani, ymmärtänyt ajatuksiani, saanut selvyyttä miksi elämä on mitä on ja miksi tunnen miten tunnen. En vain keksi miten pääsen tästä eteenpäin. Tiedän missä on menty pieleen, tiedän missä ajattelen väärin ja mihin pitäisi pyrkiä, en vain tiedä miten tästä kaikesta pääsee yli. Tiedän ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella, en vain tiedä miten ihmeessä sen aidan yli pääsee. Miten voin muuttaa ajatuksiani, tekemisiäni ja yhtäkkiä jaksaa tehdä asioita mitä en nyt jaksa. Miten voin lakata vihaamasta äitiä joka pilasi elämäni, olemasta katkera hoitaville tahoille hoitamatta jättämisestä, pääsemään yli siiten etten koskaan tule elämää sellaista elämää kun ihmisten oletetaan elävän, hyväksymään tämän elämäni, että tämä nyt on ollut tälläistä eikä tätä voi aloittaa alusta?

Psyko käski viettää tietokonettomia päiviä tai edes tunteja joilloin mikään tietokone, televisio, radio, lehti, kirja tms ei ole häiritsemässä ajatuksia. Olla vaan ihan hiljaa. Minä vastustelen, koska en kestä kuunnella ajatuksiani. En kestä kiertää kehää johon ei tule vastausta. Miksi ei oikeasti voisi vaan pyyhkiä koko elämä pois ja aloittaa alusta?

Tunnisteet: hampaat puutuu