perjantaina, joulukuuta 4

Oi ihana joulukuu! Onneksi rakastan joulua, muuten tämä olisi kyllä jo aika lähellä helvettiä.

Kun siis minä sain veronpalautuksia 275 euroa, mutta opintotuen korot syö sen lähes kokonaan. Sosiaalitoimi ei kuitenkaan huomioi opintotuen korkoja menoiksi joten niiden laskelman mukaan mulla on 275 euroa ylimääräistä tässä kuussa. Sen takia jään toimeentulotukihakemuksessa plussalle ja joudun siten maksamaan lääke- ja terapiakulut itse tässä kuussa (terapia 140e). Lisäksi saimme sen iloisen 190 euron laskun kun emme muka siivonneet edellistä asuntoa tarpeeksi siistiksi. Ihana seurakunta myönti meille avustusta onneksi noihin lääkkeisiin sekä terapiaa, joten jäi enää tuo siivouslasku, jonka onnistuin sumplimaan maksettavaksi tammi- ja helmikuussa.

Eilen sitten menin nukkumaan jopa hieman iloisena ajatellen, että kaikki taitaa sittenkin järjestyä vaikka seuraavat kuukaudet joudunkin elämään tosi niukasti. Vaan tänäänpä sitten postilaatikosta tipahti entisen asunnon viimeinen sähkölasku 84 euroa. Normaalistihan sossu maksaisi sen, mutta kun minä saan sen huisin 275 euroa veronpalautusta niin eihän ne maksa minulle mitään. Sosiaalitoimen mukaan kun veronpalautuksia voi käyttää vaikka kolme kertaa kunhan he eivät joudu maksamaan mitään.

Joskus tuntuu ettei nämä laskut ja vastoinkäymiset lopu millään, kun hetken ajattelee, että nyt on hyvin, asiat kaatuu taas niskaan. Elämä tuntuu yhdeltä loputtomalta painajaiselta josta ei herää millään.

Voisipa olla vain terve ja työkykyinen, tavallinen pulliainen joka menee aamulla töihin ja tulee illalla kotiin, joka saa ihan tavallista (1700-3000e) palkkaa jolla elää sen verran mukavasti, ettei tilipäivää edeltävänä päivänä tilillä on enemmän kun 50 senttiä ja jos oikein hurjaksi mennään niin saisi jopa joskus säästöön jotain!

Vaan ei, kun tämän systeemin mielestä on paljon kivempi tuhlata verorahaa ja pompotella sairasta ihmistä vuosikausia (kohta tulee täyteen 10v) ees taas.Miten paljon olisikaan säästetty jos minut olisi heti ohjattu riittävään terapiaan ja otettu todesta? Miksi ihmeessä mielenterveystoimisto pompottelee mielummin ihmistä terapeutilta toisella ja välillä jättää ihan heitteille? Miksi he eivät ohjanneet minua heti Kelan tukemaan terapiaa? Sitenhän he olisivat säästäneet omia rahojaan ja minäkin olisin varmasti parantunut jo aikaa sitten. Pieni ihminen ei vain kerta kaikkiaan tajua.

Tunnisteet: ,

sea   22.51   


0 Kommentti(a):









sea

- nainen
- melkein neljäkymmentä
- avautunut blogissaan vuodesta 1999
- vapaaehtoisesti lapseton
- yliopistolainen
- ylioppilas vuodelta 2012
- köyhähkö
- masentunut 1999-2012
- opettelee ja ihmettelee terveenä elämistä

arkisto
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
kesäkuuta 2007
heinäkuuta 2007
elokuuta 2007
syyskuuta 2007
lokakuuta 2007
marraskuuta 2007
joulukuuta 2007
tammikuuta 2008
helmikuuta 2008
maaliskuuta 2008
huhtikuuta 2008
toukokuuta 2008
kesäkuuta 2008
heinäkuuta 2008
elokuuta 2008
syyskuuta 2008
lokakuuta 2008
marraskuuta 2008
joulukuuta 2008
tammikuuta 2009
helmikuuta 2009
maaliskuuta 2009
huhtikuuta 2009
toukokuuta 2009
kesäkuuta 2009
heinäkuuta 2009
elokuuta 2009
syyskuuta 2009
lokakuuta 2009
marraskuuta 2009
joulukuuta 2009
tammikuuta 2010
helmikuuta 2010
maaliskuuta 2010
toukokuuta 2010
kesäkuuta 2010
heinäkuuta 2010
elokuuta 2010
syyskuuta 2010
marraskuuta 2010
joulukuuta 2010
huhtikuuta 2011
elokuuta 2011
huhtikuuta 2012
toukokuuta 2012
heinäkuuta 2012
syyskuuta 2012
helmikuuta 2013
elokuuta 2013
lokakuuta 2013
joulukuuta 2013
maaliskuuta 2015
huhtikuuta 2015
heinäkuuta 2015
tammikuuta 2016
lokakuuta 2017
tammikuuta 2018
maaliskuuta 2018

1999-2007 rajoitetusti saatavilla



Powered by Blogger