Otin sitten taas pikavipin, satasen. Tuntuu, että talous on nyt niin rullalla ettei se koskaan oikene. Varasin sossuun ajan josko voisin livenä jotenkin vakuuttaa, että tarvitse yhden kuun vuokran. Sossun mukaan minun pitäisi maksaa se erissä vuokranantajalle, mutta ei minulla ole edes semmosiin eriin rahaa. Pitäisi myös saada sossu maksamaan nuo viime vuonna käydyt syömishäiriöhoidon käynnit. Viimeeksi sain satikutia (kun soitin asian tiimoilta) kun en ollut hakenut ensin rahaa ja mennyt vasta sitten. Väitän kyllä sopineeni asiasta sossun kanssa, mutta päätöstä asiasta ei tehty kun ei tiedetty vielä kaikkia hintajuttuja ja kelakorvauksia. Tyttöjen talon piti hoitaa laskutus sossuun kun se oli heille tuttua juttua, mutta eivät koskaan hoitaneet.

Kevät on huonoa aikaa minulle, etenkin kun koko talvi oli harmaa ja oikeastaan syksystä on menty suoraa kevääseen muistamatta käydä talven kautta. Lääkkeetön ja terapiaton elämä ei myöskään nosta mielialaa. Ei ole pariin vuoteen ollut näin raskasta. Nyt tosin osaan jotenkin kanavoida pahan olon erilailla ja ylipäätään pysyä järjen rajoissa. Tuskin olen siis hotkimassa diapameja, päätymässä ensiapuun tai muuta jännittävää. Olen kai viisastunut vuosien varrella. Eipä tämä silti mielialaa paranna, paska mikä paska. Harmaata, hapetonta ja raskasta. Kun hyppisi syvässä montussa huutaen kurkku suorana keskellä loputonta metsää.

Jollain tapaa olen taantunut. Joskus jaksoin vielä vaatia hoitoa ja apua, nyt en edes jaksa yrittää. Hautaudun vain kotiin ja muutun entistä epäsosiaalisemmaksi (tosin kenen kanssa olisin sosiaalinen kun ei mulla ole nykyään enää yhtään kaveria?) ja niinä päivinä kun on pakko lähteä ulos, puen hymyn huulilleni ja leikin, että kaikki on hienosti.

Pitäisi kai soittaa diakonille ruoka-avun toivossa, ensi kuu tulee olemaan vähintään yhtä tiukka kun tämä ellen taas ota pikavippiä.