Mikä ihmeen tarkotus elämällä on. Tällä hetkellä eläminen on niin kitumista ettei taas mitään rajaa. Yhtä raahautumista päivästä toiseen, viikosta kuukauteen ja vuoteen. Jos edes näkisi jonkun valon jossain tunnelin päässä voisi olla helpompi jaksaa tätä, mutta kun ei. Tuntuu ettei kellään ympärillä olevalla ihmisellä ole pienintäkään käsitystä miten raastavaa elämäni tällä hetkellä on. Itseään kai siitäkin saa syyttää. En puhu kenellekkään, en anna mitään vihjettäkään siitä ettei asiat ole kovin hyvin. Jotenkaan ei vain kehtaa. Aikuinen ihminen, tässä pitäisi jo tulla toimeen omillaan ja selvitä edes peruselämästä. Ei kolmekymppisen kuulu pyydellä vanhemmiltaan rahaa (ei lainaa vaan rahaa) vuokrarästeihin saati ruokaan, olla tälläinen pettymys. Tässähän pitäisi olla jo ammatti, vakituinen työpaikka ja perhettä perustamassa. Mutta aika vaan vierii eteenpäin eikä mitään tapahdu, sama surkea elämä jatkuu päivästä toiseen samalla kaavalla. Eihän siinä mitä jos sitä tosiaan olisi jo vakituinen työ ja perhe, mikäs siinä sitten olisi eläessä samaa tavallista arkea. Vaan jos minä vielä nelikymppisenä istun kotona yksin ihmettelemässä mihin se elämä on mennyt. Mitä jos en silloinkaan vielä ole saanut mitään aikaiseksi. Jos tämä on viimeiset kymmenen vuotta ollut tätä niin mihinkäs se tästä muuttumaan. Loppu elämä keikutaan sairaan ja terveen rajamaastossa vailla mitään järkevää tekemistä. Niin mukavaa kun onkin viettää päivät kotosalla tietokoneen ja television ääressä ei tälläistä elämää voi elää loppuun asti.
Minä niin luotin vuosia sitten siihen ettei tätä jatku loputtomiin. Uskoin ja luotin, että saan apua ja asiat korjaantuu. Odotin sitä ahaa-hetkeä kun jotenkin mystisesti paranen. Tai edes jotain viittausta siihen päin, että asiat jotenkin korjaantuu ja joku päivä voisin olla onnellinen ja elämä olisi unelmia ja toimintaa täynnä. Jotenkin tuntuu, että se juna ajoi ohi jo aikaa sitten unohtaen minut tähän. Luottamus parempaan tulevaan on aivan nolla. Ainoa johon uskon on lottovoitto, sillä se tuntuu olevan ainoa keino selvitä tästä kaikesta. Rahalla saa kaikkea muuta paitsi miehen, mutta toisinaan olen jopa valmis uhraamaan rakkauden loppuelämäkseni jos vain saisin tarpeeksi rahaa. Mitä minä rakkaudella, ei se paranna eikä ruoki minua. Lottovoittoa siis odottaessa, vaikkei tuo osu kuitenkaan kohdalle, kyllähän se on matikan tunnilla laskettu.
Sydämeen sattuu tämä surullisuus. Voisipa tämän elämän jotenkin aloittaa alusta.