Lontoossa käytiin ja takasin on tultu. Arkikin kohta ehkä palaa ruotuunsa. Vaikka ei kyllä huvita, haluan niin kovasti takaisin. Vielä en ole katsellut työpaikkoja sieltä (mitä nyt hotellin viereiseen pubiin haettiin tarjoilijaa), mutta kyllä sekin aika varmaan pian koittaa. Yritän koko ajan vain tankata itselleni, että ei ihan vielä, lukion loppuun on puolitoista vuotta, jaksettava edes sinne.

Matka meni aika hyvin, tai no. Sisko ei sulkenut suutaa paitsi suuttuessaan eli kun sisko oli hiljaa se oli pahalla päällä. Menomatkan tuo pulputti aivan taukoamatta, käsittämättömän taukoamatta, en tiedä miten se onnistui edes syömään (oli hyvät sapuskat koneessa). Muuten perjantai meni aika hyvin, loikoiltiin hetki hotellissa, meni ajat, maat ja valuutat sekasi kun yritti nukkua joten piti vaan istuskella/ puoliksi maata. Sairas tunne kun pää sekoaa kun yrittää levätä. Suunnitelmat sitten muuttu eikä menty shoppaamaan perjantaina vaan mentiin kattelee nähtävyyksiä. Kello oli sen verran enemmän ettei olisi kerennyt ostostelee. Päivässä ei oikeastaan ollut muuta vikaa kun mun jalat. Läpsyttelin kyllä menemään, mutta kipeää teki ja se kiukutti.

Lauantaina nukuttiin hieman pidempään kun piti. Lähdettiin kattelee nähtävyyksiä ja shoppailemaan. Tosin aika meni johonkin kummallisesti eikä keretty Oxfordille ostelemaan. Matkan ehkä ärsyttävin hetki. Käveltiin Piccadillylle johon mä jäin istumaan kun sisko palasi vähän matkan päähän kaupoille ostelemaan. Sisko saisin ostettua pari paitaa ja takin. Mä siinä istuessa älysin et kello on paljon ja on lähdettävä heti eteenpäin jos meinaa kerketä johonkin. Yritin piippailla siskolle kännykkään, mutta ei se kuullut ekaa. Kerettiin juuri ja juuri Hamleysille pettymään ettei siellä ollut pikkusiskolle mitään Bratz-juttuja (pelkkiä nukkeja jota sillä on jo sata, haluttiin jotain vaatepaketteja tms). Oxfordille palattua kaupat meni juuri nenän edestä kiinni. Kiukutti ja väsytti aivan sairaasti joten mentiin takasi hotelliin. Eli mä en saanut ostettua oikeastaan mitään, yhden paidan Hard Rock Cafesta enkä sieltäkään sitä minkä halusin, joku vei sen kun hetkeksi laskin käsistä sekä teetä ja teemuki. Ei kai se siskokaan niin kamalasti saanut ostettua (sika ihanan hupparin HRC:stä ja noi yllämainitut), mutta kiukuttaa silti. Ja vaikka sisko olisi tullut heti ekasta puhelinpiippauksesta niin eipä me oltaisi siinä vartissa varmaan keretty mitään, ehkä mulle housut jos ne olisi löytynyt siitä h&m:stä joka missattiin parilla minuutilla. Enkä mä keksi mistä kohtaa päivää olisi voinut nipistää aikaa, ehkä joka puolelta vähän, mutta toisaalta... Ei se siis kenenkään syy ole etten saanut ostettua mitään, mutta jotenkin syytän siskoa siitä. Ehkä koska se sai ostettua vaatteita ja mä en.

Lauantai meni siis ihan ok, paitsi tuo shoppaaminen ja sisko oli kiukkusempi lauantaina. Ärsytti kun se kiukutteli jos ei saanut polttaa tupakkaa ja kun se kiukutteli niin mua alko ärsyttää ja aloin murjottaa. Sisko kun vittuilee ja syyttelee ollessaan kiukkunen, olisi edes hiljaa, mutta kun ei se osaa. Tai on se siis hiljasempi kun normaalisti, mutta puhuu silti (ehkä yhtä paljon kun mä normaalisti). Joskus oikein pelottaa kun se on niin äkänen ja inhottava. Koska se alkaa huutamaan, syyttelemään, ivaamaan ja haukkumaan kunnolla tai läväsee päin näköä...

Sunnuntaina oli sitten lähtö. Herätys ja suoraa kentälle. Ja taas oli hätä koska pääsee tupakalle ja missä on tupakkapaikka. Heathrow onkin painajainen tupakoijalle, siellä kun ei ole tupakkapaikkoja vain ulkona saa polttaa. Kysyttiin asiaa ja lentokenttätyöntekijä totesi ettei missään eu-maassa saa polttaa julkisissa tiloissa. Vastasin sille, että Helsinki-Vantaalla on tupakkapaikat johon se tietty et onko Suomi eu-maa... Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun kysytään tuota. :)
Noh, meikä kesti kiukuttelevaa siskoa Suomeen asti. Helsinki-Vantaalla alko kyllä mullakin käyrä kohota kattoon kun toinen ei voinut varttia pidempää odottaa vaan oli heti sisälle päästyä etsimässä tupakkahuonetta. Onneksi sentään kesti sen vartin, että päästiin ulos. Tosin siellä piti huutaa busseista, kun eihän seutubussit lähde sieltä mistä pitkänmatkan ja tilausajot ja mistä sitä tietää missä hevon veessä se meidän pysäkki on! Laskin siinä sataan ja seurasin kiltisti opasteita ja bongasin meille meidän pysäkit. Bussissa pohdin jo tosissani josko lähtisin kotiin Tampereelle samana päivänä. Onneksi se tupakka taisi auttaa ja siskosta tuli taas suht siedettävä. Pitsaa hakiessa oli jo ihan mukavaa seuraa. Tulin kotiin siis vasta maanantaina.

Että semmonen reissu. Kaippa se tosiaan ihan hyvin meni. Mun jalat vaan oli kipeät ja teki musta vähän ärtysän/hiljasen, mutta siskon väsymyskitinä ja tupakkatupakkatupakkatupakkatupakka kyllä kävi hermolle todella pahasti. Sais lopettaa sen tupakoinnin, johan se oli vuosia polttamatta. Ja jättäisi sen miehen joka sai polttamaan uudelleen! Mutta se on jo toinen tarina.

Mä haluan takasin Lontooseen. Se oli niin entisensä, kun kotiinsa olisi tullut.