keskiviikkona, toukokuuta 23

Lopetin tänään nykyisessä mielenterveystoimistossa käymisen. Asiaa ei oltu sovittu etukäteen vaan terapia tapaamisen alussa vain ilmoitin, etten halua tulla enää. Asia kävi yllättävän kivuttomasti vaikka itkinkin turhautumista. Emme hirveän syvällisesti käsitelleen syitä lopettaa, mutta toisaalta syyt oli kyllä osapuolten tiedossa.
En vain jaksanut enää sitä kaksinaamaista menoa. Psykologi kertoo mitä lääkäri ajattelee asioista ja lääkäri kertoo mitä psykologi on miettinyt. Näin kummankaan ei tarvitse ottaa vastuuta sanomisista. Asioita annetiin olettaa vaikka kysyn suoraa onko näin vai ei. Lääkäri pompotti minua ympäriinsä kun tiesi, että haluan epätoivoisesti sairaslomaa. Koskaan en sitä saikkua saanut vaikka tein kaiken mitä lääkäri halusi (eikä mistään ollut hyötyä muutenkaan). Varmasti joukosta löytyi myös ihan suoria valheitakin, ei voi enää muistaa.
Kolme vuotta tuolla kävin epäsäännöllisen säännöllisesti eikä kuntoni ole parantunut pätkääkään. Itseasiassa minusta on kolmessa vuodessa tullut ihmisiä vihaava ja pelkäävä sekä vainoharhainen. En usko enää ihmisten sanoihin enkä tekoihin. Epäilen kaikkien ihmisten (ihan niiden vastaantulijoidenkin) tarkoitusperiä minua kohtaan, olen ihan varma, että kaikki vain vihaavat ja halveksuvat minua. Olihan tuollaista ehkä vähän näkyvissä aiemminkin, mutta tuolla kyllä kaadettiin bensaa liekkeihin oikein kunnolla. En minä ennen tavallisia ihmisiä kammonnut tai epäillyt, lähinnä lääkäreitä tms.

En tiedä onko uusi...itseasiassa vanha, muutan jossain vaiheessa takaisin alueelle jossa asuin ennen kun muutin tähän...mielenterveystoimisto yhtään sen parempi, mutta siellä ei ainenkaan koskaan valehdeltu tai annettu olettaa mitään muuta. Jos vaikka saisi sen b-lausunnon ja pääsisi Kelan tulemaan terapiaan. Ehkä saisi jopa järkevän lääkityksen ja jos oikein tuuri käy sairalomaa. Enempää en pyytäisi.

sea   20.42   


0 Kommentti(a):









sea

- nainen
- melkein neljäkymmentä
- avautunut blogissaan vuodesta 1999
- vapaaehtoisesti lapseton
- yliopistolainen
- ylioppilas vuodelta 2012
- köyhähkö
- masentunut 1999-2012
- opettelee ja ihmettelee terveenä elämistä

arkisto
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
kesäkuuta 2007
heinäkuuta 2007
elokuuta 2007
syyskuuta 2007
lokakuuta 2007
marraskuuta 2007
joulukuuta 2007
tammikuuta 2008
helmikuuta 2008
maaliskuuta 2008
huhtikuuta 2008
toukokuuta 2008
kesäkuuta 2008
heinäkuuta 2008
elokuuta 2008
syyskuuta 2008
lokakuuta 2008
marraskuuta 2008
joulukuuta 2008
tammikuuta 2009
helmikuuta 2009
maaliskuuta 2009
huhtikuuta 2009
toukokuuta 2009
kesäkuuta 2009
heinäkuuta 2009
elokuuta 2009
syyskuuta 2009
lokakuuta 2009
marraskuuta 2009
joulukuuta 2009
tammikuuta 2010
helmikuuta 2010
maaliskuuta 2010
toukokuuta 2010
kesäkuuta 2010
heinäkuuta 2010
elokuuta 2010
syyskuuta 2010
marraskuuta 2010
joulukuuta 2010
huhtikuuta 2011
elokuuta 2011
huhtikuuta 2012
toukokuuta 2012
heinäkuuta 2012
syyskuuta 2012
helmikuuta 2013
elokuuta 2013
lokakuuta 2013
joulukuuta 2013
maaliskuuta 2015
huhtikuuta 2015
heinäkuuta 2015
tammikuuta 2016
lokakuuta 2017
tammikuuta 2018
maaliskuuta 2018

1999-2007 rajoitetusti saatavilla



Powered by Blogger