Kävin työkkärissä taas henkilökohtaisessa palvelussa. Sillä naisella on joku himo saada minut työhön vaikka olen sanonut ettei olisi tarve kun en itse koe olevani terve. Käykö kaikki ihmiset todella ihan niissä huoneissa juttelemassa vai olenko minä joku poikkeus? Jos käy niin miten ihmeessä ihmiset onnistuvat olemaan työttömänä vuosia... Tällä kertaa se nainen oli päättänyt laittaa minulle osoituksen johonkin työhön. Väkipakolla etsittiin minulle jokin homma. Noh, lähdin sitten mukanani lappu jossa käsky mennä haastatteluun museotoimeen. Sentään sain itse valita mihin, tuo vaikutti ehkä järkevimmälle. Tosin kyseessä on palkkatukihomma joten palkkakysymys on auki. En suostu kyllä ihan minisummilla liikkumaan mihinkään jos se tarkoittaa, että menetän toimeentulotuen (lääkkeet!!) ja asumistuen. Pitää laskea tarkkaan. En tosin usko, että jaksan koko hommassa edes pitkään, mikä sekin tietysti tuo ongelmia noiden paperisotkujen kanssa (jos olen töissä esim. kuukauden ja sitten lopetan). Sinällään siis toivon etten saa hommaa.
Vaikkakin, olisihan se ihan kiva jos saisi jonkun reilun tonnin palkan kuukaudessa. Mitä kaikkea sillä saisikaan vaikka muut tuet menisi. Ja olisihan se omalla tapaa ihan kiva olla töissä, etenkin jos homma olisi mielekäs. En vain jaksa uskoa, että minusta on siihen vielä. Nytkin jätin äikän kurssin kesken ihan viime metreillä, koska olisi pitänyt kirjoittaa vielä novellianalyysi ja lukea Seitsemän Veljestä ennen koetta. Psykan tunneillekaan en ole jaksanut tällä viikolla mennä. Koe on huomenna ja vielä on yli sata sivua lukematta (jotta kirja olisi edes kerran luettu). Kesäloma tulisi niin tarpeeseen. Ensi lukuvuonna olisi tosissaan tehtävä hommia jos meinaa kirjoittaa ensimmäisen aineen ensi keväänä. Tosin on mietittävä kannattaako, sillä loput aineet on kirjoitettava siitä vuoden sisällä...

Miksi kaikki on niin vaikeaa?