Valehtelevat kun sanovat ettei raha tuo onnea. Minä ainenkin olen ollut yhtä hymyä sen jälkeen kun raaputin Ässä-arvasta tuhat euroa, vaikkei tuhat edes ole iso summa tässä maailmassa eikä pitkällä tähtäimellä edes minun elämässäni. Ei sillä, ei minulla juuri nyt edes ole mikään suuri rahapula, kuukautta on reilu viikko jäljellä ja tilillä on neljäkymppiä. Mutta toisaalta tiedän, että ensi kuussa tulee hirveä puhelinlasku (50e?) uuden puhelimen myötä ja kun tuli muutenkin osteltua pari juttua puhelinlaskuun.

Jos oikein hyvin osaan venyttää tuota tonnia niin saan sillä vaikka mitä. Kissalle uuden ja paremman kiipeilytelineen (saisin tuon nykyisen uudessa kodissa parvekkeelle), tallentavan digipoksin, hieman uusia vaatteita, kengät ja ehkä mikron tai imurinkin. Lisäksi ajattelin antaa iskälle satasen kun olen häneltä niin kamalasti vuosien varrella lainannut ja nytkin periaatteessa yli satasen velkaa. Siskolle ajattelin myös antaa hieman, oikeastaan kai olen hänellekin velkaa tai sitten en, en tiedä. Ensin meinasin josko antaisin hänellekin satasen, mutta toisaalta se on ehkä jo liiottelua. Sitä paitsi minua harmittaa siskon rahan käyttö.
En tahtoisi olla antamassa rahaa käteen jossa ne ei pysy. Ei sillä, olen itsekin toisinaan aika huoleton rahan tuhlaaja, mutta siskoni on todella paha tapaus. Juuri eilen laskimme miten hän saisi säästettyä reilun tonnin heinäkuuhun mennessä lomamatkaan varten. Siskolla jää vuokran jälkeen käteen noin 850e...minusta tuosta summasta voi nipistää oikein hyvin 300e/kk, mutta siskosta kuullostaa lähinnä kuolemantuomiolle jos joutuisi elämään reilulla 500e kuukaudessa, edes parin kuukauden ajan. Toki sisko maksaa tuosta vielä jotain joustoluottolainoja ja semmoisia, shoppaaminen kun taitaa olla hänen kohdallaan jo sairaus. Mutta silti, minä elän noin 200 eurolla kuussa kun laskut on maksettu, ei voi olla mahdotonta elää pari kuukautta vähän vähemmällä rahalla.

Siinä siis syytä miksi en toisaalta tahtoisi antaa siskolle viittäkymppiä enempää. Ja toisaalta, minulla on tarve tuolle tonnille. Ja minähän sen voitin. Sinällään vaan niin epäreilua, että tonni on juuri se mitä sisko tarvisi saadakseen matkarahat kasaan. Mietin eilen jo pari kertaa, josko annan koko tonnin lainaan siskolle... Mutta en minä nyt sentään! Ymmärrän, että toista harmittaa, hieman on kateellinen ja semmoista, mutta raha on silti minun. Vielä kun saisi tämän pienen tykyttävän syyllisyyden pois harteilta niin voisi tuhlata summan rauhassa.