Psykolla (siis silloin testeissä) juteltiin vähän tuosta minun vainoharhaisuudesta ja kyselin asiaa siskoltakin. Olenko vaihoharhainen ihmisten suhteen. Minä kun väitän olevani enemmän ihmisten kun oireiden jota siis psyko ehdotteli.

Nyt olen viime päivänä/viikkoina pohtinut tuota paljon. Sisko nimittäin totesi, että olen hyvin jyrkkä ja saatan herkästi luulla, että toisilla on jotain minua vastaan. Irkissä näiden takia syntyy jatkuvasti riitoja. Yritän väittää vain keskustelevani, mutta myönnettävähän se on, että kiukustun. En kerta kaikkiaan voi sietää jos minulle tullaan sanomaan, että minun pitäisi ajatella jotenkin toisin tai tuntea jotenkin toisin. Eikä kai ihmiset aina niin sanokkaan, minä vain luen sen niin. Kuten äsken. Sanoin vihaavani tiskaamista. Toinen henkilö alkoi siinä sitten päivittelemään, että viha on aika voimakas sana tuohon ja tiskaaminen nyt on loppujen lopuksi asennekysymys. Eihän se niin kamalaa voi olla jos tiskaa joka päivä, eihän siihen silloin mene kun viisi minuuttia. Vaikka kuinka yritin sanoa, että minä nyt oikeasti vihaan tiskaamista, tiskit saattaa lojua puoli vuottakin (ennätykseni) kun en kerta kaikkiaan halua upottaa käsiäni siihen kuumaa ja likaiseen veteen (ja tiskatessa tulee kuumankin). Tuntui niin, että minua vastaan oli hyökätty. Minä olen typerä ja huono ihminen kun en kykene sen vertaa itseäni kontrolloimaan, että tiskaisin joka päivä enkä vihaisi koko prosessia. Hyvin usein juuri ajattelen, että nyt tuo pitää minua huonona ja tyhmänä ihmisenä mielipiteeni tai tunteeni takia. Ja kun tuollainen tunne iskee niin sanon tiukasti takaisin. Saatan inttää ja inttää asiasta ja yrittää vaikka millä keinoin tuoda oman näkemykseni esiin. Onneksi en sentään sorru haukkumaan toista (ainenkaan usein), mutta kieltämättä monesti pidän toista hyvin jyrkkänä, ennakkoluuloisena ja suvaitsemattomana. Kiukuttelen kun toinen ei suostu näkemään minun kantaani, vaikka itse olen saattanut jo siinä vaiheessa kiukustua hänen kannastaan.

Vihaan itseäni kun ajaudun näihin kiivaisiin keskusteluihin (en suostu sanomaan niitä tappeluksi!). Vielä enemmän ärsyttää kun muut huomauttelevat miten kanavalla on alettu tappelemaan. Tietenkin katson, että he syyttävät siitä minua ja varmaan syyttävätkin osakseen. En minä halua olla tälläinen, en vain voi sille mitään, että kiivastun helposti jos ihmiset vähänkään kuullostavat suvaitsemattomalle tai ehdottomalle. Ehkäpä olen kärsinyt niin paljon toisten mielipiteistä ja tavasta mitätöidä minut. Siitä, että minun syvimmät tunteeni ja tuskani on levitetty kiusaus ja vittuilu mielessä kaikkien silmien eteen. Pahimmillaan minun blogitekstejä (masennuksesta tms) on jopa kopioitu irkkikanalle (ei tuolle josta yllä kirjoitin). Viimeeksi pari viikkoa sitten eräs ihminen totesi, että minun bloginihan voitaisiin liittää kanavalle jotta pääsisin top-puhujissa ensimmäiseksi. Ja minä kun juuri edellisessä lauseessa hämmästelin miten edelleen olen edes koko listalla kun olen ollut poissa kanavalta puolisen vuotta. Joskus ihmettelen miksi, miksi minun henk.koht. asiat on otettava esille jatkuvasti jopa tilanteissa mihin ne eivät liity pätkän vertaa. Olen sanonut niin monta kertaa etteivät ne (saati blogini) kuulu koko kanavalle. Kaippa se on ihmisen raadollisuus, oman egon pönkitys? Ja minä kun luulin, että aikuisena kiusaamiset on ohi. Ei sillä, ei minua lapsena nyt suuremmin kiusattu, välillä, joissain kouluissa. Vähemmästäkin pienen ihmisen pää menee sekaisin ja alkaa nähdä rivien välissä paljon sellaista mitä siellä ei ole.