Joskus tuntuu, että päivisin olen kohtalaisen terve, mutta öisin sekoan. Kun menen sänkyyn peiton alle alkaa päässäni juosta ihme ajatuksia. Joskus tuntuu, että maailmani hajoaa, huone menee jotenkin kuplilla tai pirstaloituu. En oikein osaa kuvailla sitä kun ei se ole silmin nähtävää, se vain tuntuu. En siis näe huoneen kuplivan, mutta se tuntuu tekevän sitä. Voin kyllä lähes nähdä sen silmin, mutta en ihan vielä ole niin sekaisin, että näen. Joskus vuosia sitten koin vähän samaa, mutta se tuntui kropassa. Joskus kun makasin sängyssä silmät kiinni saatoin tuntea itseni nuken kokoiseksi. Ihan kun olisin kutistunut, mutta maailma olisi pysynyt samana. Tämä saattoi tapahtua myös toisinpäin, saatoin yhtäkki tuntea itseni jättiläiseksi nukkekodissa. Joskus pelkät jalat tuntui venähtäneen tai muu ruumiinosa. Ja vaikka kuinka aukoi silmiä niin aina kun laittoi ne uudelleen kiinni palasi vääristyneeseen ruumiinkuvaan. Vähän samaa tapahtuu nyt siis ympäristölle. Vaikka kuinka katselen seiniä ja kattoja ja havaitsen ne aivan normaaliksi, tuntuu ne silti muodostavan palloja ja onttoja kohtia. Toisinaan huone tuntuu pirstaloituneen kun rikkinäinen peili. Tai huoneessa on jotain. En osaa sanoa mitä tai onko se kuka, mutta jotenkin vain tunnen ettei kaikki ole normaalisti. En oikein tiedä ahdistaako se hirveästi vai ei. Ei ehkä itse tietoisuus kummallisuudesta vaan lähinnä se, että pääni tuottaa niitä tai se, että ne on naurettavia. Kuten edellisessä kirjoituksessa puhuin, minua hävettää kummalliset ajatukseni.

Näitä kummallisuuksia tapahtuu siis vain makuuhuoneessani. Varmasti voisi tuntua muuallakin jos olisin samanlailla yksin pimeässä. Olohuoneessa kissani pitää minut järjissään, en edes kehtaa itkeä kissan läsnä ollessa. Kodin ulkopuolella taasen olen aivan normaali. Yritä siis tässä saada hoitava taho uskomaan näihin asioihin...jos edes kehtaisin kertoa heille.