Gloomy Sunday

2011-08-08T00:42:00.006+03:00

Pitkästä aikaa. Monesti on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta ei muka ole aikaa.

Olen selvästi päässyt masennuksessani eteenpäin. Aiemmin terapia-aika meni äidin syyttelyyn ja ylipäätään äidin ja minun suhteen puimiseen. Nyt en ole pitkään aikaan (melkein vuoteen) juurikaan puhunut äidistä, satunnaisesti kyllä, mutta en jatkuvasti. Facebookissakin siedän äitiä jo hyvin. Toki joskus kavereiden juttuihin kommentoidut linkit pitää äkkiä poistaa omalta seinältä, sillä tiedän äidin seuraavan enimmäkseen minun seinääni eikä niinkään etusivuaan (jossa ei siis näkyisi mitä kommentoin kavereilleni). :D

Vaan ei tämä paraneminen silti niin helppoa ole. Äidin tilalle on sitten noussut muut murheet. Viime kuukausina ahdistus viimeisestä kymmenestä vuodesta on nostanut päätään. Siitähän on aikalailla tasan kymmenen vuotta kun menin mielenterveystoimistoon ensimmäisen kerran. Jo ihan ensimmäisten lääkärikäyntien yhteydessä lääkäri mainitsi Kelan tukeman psykoterapian. Minulla ei asiaan kantaa ollut sillä en edes tiennyt tälläisestä vaihtoehdosta. Asia jäi sillon siihen sillä lääkäri lähti erikoistumaan muualle. Vuosia myöhemminhän törmäsin Pitkäniemessä tähän samaan lääkäriin ja silloin hän kertoi ettei olisi puoltanut Kelan tukemaa terapiaa. Eikä tainnut sillon osastollakaan sen puolesta liputtaa. Jonkun ajan päästä kyllä pääsin tuettuun terapiaan ja kävin sitä vuoden, mutta koin sen aika turhaksi. Kyseessä oli kognitiivinen terapia eikä siellä puututtu vanhoihin asioihin vaan yritettiin muuttaa sen hetkistä käytöstä. Elämässäni vain sattui olemaan hiljaista joten mitään puitavaa ei oikeastaan ollut. Sen jälkeen minulla on vuosien on-off suhde mielenterveystoimistoon erinäisten epäpätevien toimintatapojen takia mm. lääkäri ei kertonut minulle suoraa asioista vaan pisti psykon kertomaan, psyko ei koskaan kertonut mielipiteitään minulle vaan pisti lääkärin kertomaan sekä mtt ihan vain yleisesti yritti savustaa minua ulos. Mtt muuten katkaisi hoitosuhteeni tänä kesänä vihdoin ihan virallisesti, lääkkeet voi hoitaa terveyskeskus ja Kelan tukemassa terapiassa lähtee viimeinen vuosi käyntiin. Pääsivät siis minusta vihdoin eroon. Olisihan tuo nopeammi ja helpomminkin hoitunut jos olisivat heti hoitaneet hommansa.

Olen viime kuukausina pohtinut paljon mtt:n toimintaa hoitoni suhteen ja miettinyt jopa voiko heitä saada vastuuseen hoitamatta jättämisestä ja vahingollisten lääkkeiden määräyksestä. Remeronhan lihotti valmiiksi vaikeasti lihavaa minua 50 kiloa (bmi 36->50) sekä seroquelin sivuoireina on riski sairastua diabetekseen. Näitä määränneet lääkärit tiesivät äärimmäisen vahvasta sukurasituksesta diabetekseen, tokihan minullakin on tietty vastuu, mutta esim. remeron määrättiin osastolla eikä minulle annettu vaihtoehtoja. Molemmat määrättiin siis ensisijaisesti unettomuuteen. Kummallakaan kerralla ei tarjottu esim. melatoniinia mitä syön tällä hetkellä, joka toimii muuten kun unelma. Olen kyllä ollut jo vuosia varautunut siihen, että diabetes minulle puhkeaa, mutta kolmekymppisenä, huhhuh.

Mutta takaisin ajan kulumiseen. Viimeiset kymmenen vuotta on siis mennyt aika harakoille. Muut ihmiset ovat menneet elämässä eteenpäin, mutta minä en suoraan sanoen osaa sanoa mitä olen saanut aikaiseksi, mihin aika on oikein mennyt. Olen toki jotain tehnyt, mutta en ole päässyt elämässä mihinkään. Aiemmin tämä ei ollut minulle mitenkään erityisen vaikea asia, toki se taustalla on kummitellut, mutta äiti ja viha äitiä kohtaan oli suurempi. Nyt tämä "ajan haaskaus" on nostanut päätää eikä vain minun toimestani. Jopa isäni, jonka hiljaiseen tukee yleensä olen luottanut, antoi selvästi ymmärtää, että minunkin sietäisi saada elämässä jo jotain aikaiseksi. Tästä tapahtumasta myöhemmin lisää, haluan ensin käydä sitä läpi terapiassa. Tällä hetkellä tuntuu, että isälleni on jopa vaikeampaa, kun minulle, päästä yli ja ympäri siitä etten viimeiseen kymmeneen vuoteen ole saanut mitään aikaiseksi ja esim. työelämään pääsemiseen menee vielä vuosia. Tai ehkä isäni näkee sen enemmän minun vikanani kun minä näen sen selvästi mielenterveystoimiston vikana.

Tiedän etten ikinä saa ikätovereitani kiinni näissä asioissa joita ihmisen "pitäisi tehdä tietyssä iässä". Jollain omituisella tasolla olen itsekin luovuttanut. En nyt tietoisesti, mutta jollain kierolla tasolla ajattelen "ehkä ensi elämässä". En siis tietoisesti sysää asioita seuraavaan elämään, en edes 100% usko seuraavaan elämään, mutta huomaan asenteessani hieman sellaista "kunhan nyt taaplataan tämä läpi ja katsellaan sitten uusiksi"-ajatusta. Vähän samanlainen tunne kun on valmistautunut huonosti kokeeseen, tietää kokeen menevän penkin alle ja sysää ajatukset jo uusintakokeeseen. Eihän elämä näin (ehkä?) toimi, mutta...

Jos kyse olisi vain jostain muusta, niin moneen asiaan voi itse vaikuttaa, mutta aikaa ei saa käännettyä takaisin. Aika on yksi niistä harvoista asioista jolle ei voi mitään. Miten siis päästä yli siitä, että aika on kulunut ja mennyt hukkaan? Varsinkaan kun ei koe sitä omaksi syykseen. Itse ehkä sen pystyy hyväksymään, mutta ongelma onkin ne muut ja heidän asenne. Vaikka tämä onkin minun elämä ja se, että minä hyväksyn asian pitäisi riittää, ei todellisuus mene niin. Mitä selitän työhaastatteluissa, treffeillä tai ylipäätään kenellekkään vähänkään tuntemattomalle tai sellaiselle jolle en halua avautua masennuksestani? Miten saan heidän ymmärtämään ja hyväksymään kymmenen vuoden aukon elämässäni? Ja vaikka olisinkin valmis avautumaan saanko siihen edes tilaisuutta?

2011-04-16T05:22:00.003+03:00

Menin "eilen" nukkumaan neljältä, heräsin seitsemältä aamulla (tapaaminen). Kello on kohta puoli kuusi ja minä olen hereillä. Että silleen. Haluaako joku vielä ehdottaa unirytmin siirtämistä sillä, että väkisin kiskoo itsensä aikaisin ylös kun tokihan se uni tulee sitten illalla aikaisemmin.

Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, eikä edes poikkeus, pikemmin sääntö.

2011-04-10T02:25:00.007+03:00

Apua! En ole kirjoittanut tänä vuonna kertaakaan! Pisin tauko varmaan ikinä? Terapiani on ilmeisesti tehokas kun ei ole tarvetta tänne valittaa? Tosin elämä on kyllä muutenkin suht ok. Ei mitenkään loistava, mutta siedettävää. Matikan yo meni hyvin, ei nyt ällää tule, mutta tod.näk. parempi kun odotin. Jaksoin kun jaksoinkin käydä lähes joka päivä kirjastossa laskemassa monta tuntia. Joinain päivinä kyllä joutui psyykkaamaan itseään ajatuksella lomasta kirjoitusten jälkeen. Kerkesin lomailla neljä päivää kunnes tajusin, että saadakseni ruotsin etäkurssin tehtyä on alettava hommiin, joka päivä muutama tunti ruotsia seuraavat pari viikkoa. Olen siis melkein kaksi kuukautta jaksanut opiskella useita tunteja päivässä noin neljästi viikossa. Sen lisäksi toki koko muu elämä. Edelleen hyvin hämmentävää tämä jaksaminen. Uskon jaksavani tämän koulun loppuun, mutta pelottaa se seuraava. Vuoden päästä keväällä pitäisi hakea johonkin kouluun, tällä hetkellä oletettavasti kaupalliselle alalle. Kestäisin koulua varmaan joka arkipäivä, mutta en usko kestäväni klo 8-16 opiskelua. Kuten huomaamme tästäkin postauksesta, kello on puoli kolme yöllä. Tänään heräsin yhdeltä iltapäivällä. Minun unitarpeeni on edelleen 8-9 tuntia yössä. Jos joutuisin heräämään kuudelta aamulla tarkottaisi se nukkumaan menemistä ennen kymppiuutisia. Sallikaa minun nauraa. Minä, nukkumaan samoihin aikoihin kun lapset? Minähän ole virkeimmilläni tuohon aikaan! Sanokaa, että Tampereella on koulu johon voin hakea ja jossa opiskelu on iltaisin...

Loppuun pari random tapahtumaan.

Olen jutellut äitin kanssa puhelimessa useamman kerran sekä Facebookissa lähes viikottain. En edelleenkään ole antanut anteeksi, mutta eihän äiti voi edes pyytää anteeksi jos en suostu hänelle puhumaan. Elelen toivossa, että joku päivä kuulen vielä ne suuret sanat.

Sossu kysyi toimeentulotukipäätöksessä haenko kesätöitä. Kysyykö ne syksyllä haenko talveksi töihin? :D (Kesäksi on tiedossa kaksi abi-kurssia ja paljon lukemista syksyn ylppäreihin.)

Lääkäri antoi siunauksen hiilihydraattitietoiselle ruokavaliolleni, ainakin siksi aikaa kunnes laihdun normaalipainoiseksi.

2010-12-31T18:54:00.003+02:00

Lyhyesti, pakko saada tämä ulos eikä ole ketään kelle voisin tästä avautua.

Mä voin olla aikuinen ja fiksu, mä pystyn keskustelemaan äidin kanssa Facebookissa järkevästi. Mä en halua puhua sille, mutta mä voin aikuisena ihmisenä vastata sille kun se juttelee mulle. Aikuinen ihminen voi kommunikoida asiallisesti ihmisen kanssa josta ei pidä.

Puhuin juuri ennen joululomaa terapiassakin tästä. En halua puhua tai olla missään tekemisissä äidin kanssa, koska pelkään sen luulevan pienintäkin yhteydenottoa anteeksiannoksi ja minähän en anteeksi ole antanut. En anna anteeksi ennen kuin äiti pyytää anteeksi. Tosin sitä ihmettä ei tapahdu koskaan joten itsensä kannalta olisi parempi vain antaa anteeksi. En vain kestä ajatusta, että äiti pääsee kun koira veräjästä. Plus jos äiti luulee meidän välien olevan ok se alkaa avautua omista jutuistaa ja sitä en todellakaan jaksa.

Tekisi niin mieli olla ilkeä, vittumainen ja jopa julma äidille kun se yrittää hieroa jotain sovun tapaista, mutta se tuntuu vähän lapselliselle. Ärsyttää olla aikuinen kun tekee mieli kiukutella kun pieni lapsi. Toisaalta, eipä se kiukuttelu helpota lopulta edes sitä omaa oloa joten miksipä ei sitten olisi fiksu aikuinen.

2010-11-19T01:22:00.002+02:00

Ilmoittauduin kevään matikan yo-kirjoitukseen. Parisen vuotta sitten olisin nauranut mahani kipeäksi jos joku olisi tuollaista ehdottanut. En todellakaa olisi uskonut jaksavani mitään noin suurta tai ylipäätään uskaltanut ajatella, että lukio on joskus ohi. Ilmoittautumalla nyt tuohon kirjotukseen se myös määrää sen, että minun on lakkini saatava viimeistään keväällä 2012, ilmoittautumista ei voi perua eikä koko kirjoituksiakaan ylipäätään sen jälkeen kun ensimmäisen ilmoittautumisen on tehnyt. Hieman kyllä pelottaa, itseasiassa vähän enemmän kun hieman.

En tiedä missä syy, mutta tänä syksynä oloni on ollut kerrassaan loistava, siis minun jaksamismittapuulla, ei toki noin normaalin ihmisen mittapuulla. Kesällä diagnosoitiin diabetes joka tietysti on voinut hoitamattomana väsyttää paljon. Aloitin myös syömään d-vitamiinia ja myöhemmin kesällä jätin runsaat hiilihydraatit pois (en karppaa, lähinnä olen hiilaritietoinen). Terapiassakin on varmasti saatu jotain aikaan vaikka onkin vaikea sormella osoittaa missä ja mitä. En ole voinut näin hyvin vuosikausiin, jaksan enemmän kun ennen vaikka unirytmi on kyllä edelleen vinksallaan. Nukun kuitenkin sen 8-9 tuntia ja herään kohtalaisen virkeänä. Onnistuin jopa jättämään Seroquelin (ketipinor) pois kun lääkäri määräsi minulle melatoniinia. Tällä hetkellä en siis syö yhtään mieleen vaikuttavaa lääkettä, melatoniini on ainoa mielenterveystoimiston määräämä lääke. Syön siis kyllä muita lääkkeitä, mutta niillä ei ole mitään tekemistä mielen tai unen kanssa.

Äärimmäisen hämmentävää ja pelottavaa olla näin "terve". On ihana kun jaksaa tehdä enemmän kun ennen eikä tarvitse etukäteen pohtia onko viikossa tarpeeksi vapaapäiviä (joka toinen) tai koska alkaa seuraava loma. Koulussakin olen käynyt ensimmäisessä jaksossa kaksi kurssia ja nyt tässä pian loppuvassa toiset kaksi. Olen käynyt kaikilla tunneilla (okey, molemmissa kursseissa läsnä olin vain toisella kurssilla, toiset oli etä/tehtäviä+koetta vaille valmis), enkä ole laskenut poissaoloja ja pohtinut "jos tänään olen poissa, sitten en voi olla enää, jos sittenkin säästäisin sen viimeisen mahdollisuuden olla poissa myöhemmäksi". Jos ja kun tässä käyn tekemässä kokeet näistä tämän jakson kursseista, olen suorittanut tänä vuonna jo neljä kurssia joka on enemmän kun viime vuonna yhteensä, taitaa olla jopa enemmän kun sitä edellisenäkään vuonna yhteensä. Eikä ole ollut edes tiukkaa.

Takaraivossa tikittää kuitenkin koko ajan "mitä jos". Jos tämä kohta loppuukin, jos kohta taas väsähdän ja maailma muuttuu mustaksi. Kauanko tätä kestää ja koska se loppuu? Eihän tämä nyt pysyvä tila mitenkään voi olla. En pysty uskomaan ja luottamaan pysytyyteen, koska niin ei ennenkään ole käynyt. Onneksi asiaa ei tule arjessa ajateltua vaan asiat vain hoitaa pohtimatta miksi jaksaa niitä hoitaa.

2010-09-30T01:54:00.006+03:00

Kävin juuri varastosta tonkimassa kadonneita tavaroita, löysin samalla luovan kirjoittamisen kurssin vihon, vuosi on ollut kaiketi jotain 2001-2003. Monet teksteistä tuntui typerille, lapsellisille jopa, mutta pari lyhyttä tekstiä oli aika nasevia. Kunpa osaisin kirjoittaa vielä tuollaisia pätkiä, vai osaisikohan sitä jos yrittäisi? Tässä kuitenkin nämä kaksi pätkää, liittyvät ilmeisemmin toisiinsa kun liippaavat niin aiheeltaan, en muista, ohjekin on kadonnut. Nimillä ja toistolla oli joku rooli sekä teksti piti olla lyhyt, sen muistan.

Pirkko

Pirkko syntyi keskelle elonkorjuuta. Pirkko oli kiltti lapsi, tyttökoulustakin selvisi hyvin arvosanoin. Pirkko löysi Tapion nuorena, häitä vietettiin kesällä. Ensin syntyi Lasse ja Leena, myöhemmin vielä Maija ja Matti. 20 vuotta myöhemmin tuli EU joka vei karjan ja viljan. Seuravana syksynä pihakoivu vei Tapion. Pirkko vaihtoi tilan, metsät ja maat asuntoon Teneriffalla.
Nyt oli Pirkon vuoro elää.

Tauno Laakkonen

Äiti oli sairas, isä kuollut, minä talon isäntä. Navettaan, lounas, pellolle, päivällinen, yhdeksän uutiset ja nukkumaan. Äiti joutui sairaalaan ja kitui kohti kuolemaa. Tila jäi ilman emäntää.
Lehti-ilmoitus tuotti vain hienohelmaisia kaupunkilaisia.
Viimein löytyi Ning Thaimaasta.

2010-09-25T16:30:00.005+03:00

On tässä viime aikoina nyppynyt oikein urakalla ihmiset jotka eivät ymmärrä toisten erilaista unirytmiä. Minähän siis menen nukkumaan joskus 4-6 aikaan ja herään 13-14 maissa, joskus toki aikaisemmin jos on joku pakollinen meno esim. terapiapäivinä herään 11. Aina kun sovin tapaamista jonkun kanssa ilmotan heti, että mielellään ei aamusta, koska nukun iltapäivään. Silti ihmiset on tyrkyttää tapaamisajaksi usein klo 13 tai 14 (eli heti alkuiltapäivään). Okey, ymmärrän jos kyse on lääkäristä tai muusta virallisemmasta joka ei voi ottaa vastaa enää myöhemmin päivällä, mutta kun kyse on ollut monesti myös ihan kavereista/tuttavista. Jos minä sanon herääväni iltapäivällä niin miksi ihminen olettaa, että olen valmiina kaupungilla tms tapaamaan häntä klo 13? Jos joku ihminen on tottunut heräämään seitsemältä aamuisin jopa vapaapäivänä niin haluaako hän tavata kenties minut kuudelta tai heti silloin seitsemältä? Minusta ainakin on ihan reilua antaa toiselle pari tuntia heräämisen jälkeen aikaa käydä suihkussa, ehkä laittautua, syödä aamupalaa rauhassa ja jopa huomioida mahdollinen bussimatkaan kuluva aika.

Vielä älyttömämpiä on kyllä lääkärit ym. jotka sanovat "tuu ysiltä". Hetkinen. Jos minä herään normaalisti klo 14 niin yhdeksän aamu olisi sama kun pyytäisin normaalisti seitsemältä heräävää tapaamaan minua kello kahdelta yöllä! Joka kyllä sopisi minulle vallan mainosti... Onko pakko ehdottaa tapaamista keskelle yöuniani? Miksi ei edes sinne iltapäivään jolloin uneni jäävät toki lyhyeksi, mutta ei sentään ihan kesken.

Ymmärrän sinänsä heitä, joidenkin mielestä on omituista jos joku nukkuu iltapäivään, mutta minusta on omituista miten jotkut heräävät vapaapäivänäkin seitsemältä. Minä en ehdota tapaamista aamuyölle enkä edes seitsemäksi aamulla, joten voisiko tämä toinen ihminen kunnioittaa minun unirytmiäni ja huomioida sen, etten minä halua tavata yhdeksältä enkä vielä ehkä yhdeltäkään, koska minä nukun silloin tai olen juuri herännyt. Vaikka minä nukun iltapäivään ei se tarkoita, että nukkuisin huvikseni ja voin herätä tapaamaan heidän armoaan aikaisemmin, koska eihän iltapäivään asti nyt sovi nukkua. Kun laskee 1-1 niin minä en itseasiassa nuku paljoakaan sen enempää kun muutkaan ihmiset, minä vain nukun sen eri aikaan. Jos olisin vuorotyössä kukaan ei sanoisi mitään unirytmistäni, mutta kun en ole, näkevät kaikki tarpeelliseksi puuttua siihen ja odottaa minun heräävän kesken unien tapaamaan heitä, koska kyllähän nyt normaalit ihmiset elää 8-16 rytmissä.

Joten seuraavan kerran kun tuttavanne sanoo "voitasko nähdä myöhemmin, mä olen aamu-uninen" niin olkaa kilttejä ja ehdottakaa tapaamista selvästi myöhempään, jonnekin parin tunnin päästä siihen kun tämä tuttava on herännyt. Tai minä alan oikeasti kohta ehdottelemaan tapaamisia kahdeksi yöllä tai kuudeksi aamulla.

2010-09-11T01:12:00.003+03:00

Kaikki aina sanoo miten musiikki on heille tärkeää, miten eivät voisi elää ilman, *lisää kasa latteuksia* jne. Minulle musiikki on yleensä radion taustamölyä, toki lauleskelen mukana ja paljon kuuntelen musiikkia. Enimmäkseen musiikki on kuitenkin fiilis-juttu jos ajatellaan musiikkia jopa omistan. Tietyssä mielentilassa kuuntelen tiettyä musiikkia. Musiikkimakuni menee laidasta laitaan, kestosuosikkeja toki on, semmoisia jotka ovat kuuluneet valikoimiini yli kymmenen vuotta. Kuuntelen ylipäätään tosi kausittaisesti tiettyjä artisteja, levyjä tai biisejä. Joskus sama levy voi pyöriä ja pyöriä viikkoja jopa kuukausia kunnes se unohtuu taas syrjään tullakseen taas joskus uudelleen kierrokseen. Sitten on niitä ongelmatapauksia...

Kun aloitin ensimmäisen blogini, sen ihan ensimmäisen nettipäiväkirjani (se löytyy linkeistä) oli elämäni hyvin erilaista kun nyt. En uskoisi itseäni samaksi persoonaksi jos en tietäisi. Elämä oli aika mustaa, tunteet suuria ja voimakkaita, olin äärimmäisen joko tai ihminen sekä palavasti rakastunut varattuun mieheen... anteeksi niille jotka eivät tienneet, älkää oikeasti kuvitelko minun olevan edelleen sellainen "toinen nainen". Kuuntelin silloin jatkuvasti Sir Elwoodin hiljaisia värejä ja etenkin Hämärän taa biisiä. Todella hyvä kappale, tykkään sanoista, mutta en ole kahteentoista vuoteen voinut kuunnella tätä kappaletta palaamatta siihen mieheen, niihin vahvoihin ja ajoittain mustiin tunnelmiin. Joka kerta matkaan ajassa taakse istumaan siihen levitetylle sohvalle pieneen hämärään yksiöön, tuijottamaan susijulistetta ja kokemaan valtavaa yhteyttä siihen mieheen. Periaatteessa se voisi olla hyvä muisto, mutta se ei valitettavasti ole. Juttu ei päättynyt mihinkään klassiseen paljastumiseen tai muuhun vastaavaan. En tiedä tänä päivänäkään tietääkö silloinen tyttöystävä nykyinen vaimo mitä siellä asunnossa tapahtui, kaikki muut kyllä tiesivät. Itseasiassa juttu loppui kun minä en enää tahtonut olla se toinen, eikä erokaan ollut niin paha vaikka se toki silloin aivan kamalalle tuntui. Se mikä tekee asiasta ikävän ja huonon muiston, ja siten pilaa tuon kappaleen ja puolet Elwoodia, oli jälkikäteen tullut ymmärrys, se kun tajuaa olleensa typerys.

Elin koko muutaman kuukauden mittaisen suhteen jossain ihme haavemaailmassa, jossain missä me kaksi väärinymmärrettyä sielua kohtasimme ja kovaa. En koskaan uskonut, että hän jättäisi tyttöystäväänsä minun takia tai mitään semmoista, mutta luulin kokeneeni jotain ainutlaatuista. Näin tuon miehen jotenkin niin erilaisena ja syvällisenä, mikä oli loppujen lopuksi ihan kukkua. Rakastuin kauniisiin ja kiihkeisiin sanoihin, siihen suureen persoonaan. Vuosien varrella ymmärsin paremmin ja paremmin, että se kaikki oli oikeasti pelkkää haavetta ja typeryyttä. Ei sellaista maailmaa ja henkisyyttä ole olemassakaan. Nykyään kyseinen mies ärsyttää ja kuvottaa. Hän ei ole persoonana muuttunut ja uskoo varmasti vielä tuohon maailmaan mitä silloin ihannoimme. Minä olen kasvanut, muuttunut ja tasaantunut, asia mitä tämä mies ei ymmärrä vaan yrittää edelleen pitää yhteyttä luullen meidän olevan edelleen samanlaisia sieluja. Minua elämä on opettanut ja muuttanut, häntä ei. Mutta Hämärän taa on edelleen vaikea kappale. Se on nyt soinut toistolla taustalla kun kirjoitan tätä ja edelleen tuntuu pahalle. Kaikki nämä tunteet mitä nyt pyörii pitkin poikin on niin eri maailmasta, niin kaukaa menneisyydestä, mutta silti niin tässä ja nyt.

En ole yhtään niin varma etten voisi ajatua uudelleen tuollaiseen suhteeseen, en toki varatun miehen kanssa, mutta vapaan. Suhteeseen jossa on jotain "ylimaallista" syvyyttä ja sielujen kohtaamista. Koin viitisen vuotta sitten semmoista viimeeksi erään toisen miehen kanssa ja se kesä pilasi kaiken Jamie Cullumin tuotannon, jopa myöhemmin ilmestyneet levyn sillä se kuullostaa liian samalle. Toivon etten enää koskaan haksahda sellaiseen, sillä tahdon uskoa olevani jo vihdoin aikuinen ja järkevä. Toki toivon löytäväni joskus rakkauden joka on syvää ja tietynlaista sielujen kohtaamista, mutta mielummin sellaisella terveellä tavalla. Toivon vielä joskus pystyväni kuuntelemaan tiettyjä biisejä, levyjä ja artisteja ilman menneisyyden taakkaa.

2010-09-03T04:46:00.003+03:00

Tajusin yksi yö unta odotellessa miten peruuttamattomia asioita elämässäni on tapahtunut ja miten niitä ei voi korjata. Kaikki alkoi kun luin iltalukemiseksi diabetesopasta. Sen mukaan kaikki on päin mäntyä, minua uhkaa tuhannet sairaudet jotka hajottavat kroppani totaalisesti, uhkailtiin kaikkea mahdollista näön menettämisestä jalan amputaatioon. Onhan ne toki ihan oikeasti mahdollisia, serkkuni on menettänyt näkönsä diabeteksen takia ja tiedän, että ihmisiltä on jopa jalka amputoitu kun jalan verenkierto häiriintyy ja syntyy kuolioita. Aika kovaa luettavaa silti näin kolmekymppiselle joka on aina kehuskellut hyvillä hampailla ja loistavalla näkökyvyllä (muu kroppa onkin sitten aika paska). Hampaani saan ilmeisesti pitää sentään. Jotenkin jäi vähän fiilis, että elämäni on nyt pilalla, tämä ei tästä paremmaksi muutu, päin vastoin, alamäkeä mennään ja lujaa.

Ihan kun pelkkä masennus ei saisi ihmistä masentuneeksi ja kokemaan elämän tarpeettomaksi ja huonoksi. Miten usein olenkaan toivonut voivani aloittaa alusta tai edes tehdä toisin muutamina ratkaisevina hetkinä. Nyt jo pelkään etten ikinä parane masennuksesta ja elämäni tulee aina olemaan tätä samaa harmaata mössöä, kamppailua jaksamisen kanssa, ikuista pennin venyttämistä ja murehtimista miten selviän kaikesta niin henkisesti, fyysisesti kun taloudellisesti. Ja vaikka joskus ehkä paranisin niin mitään taetta ei ole etteikö masennus uusiutuisi, se on itseasiassa hyvin todennäköistä!

Kaikki tuntuu olevan niin peruuttamattomasti pilalla, koko elämä. Jos voisin uskoa sata prosenttisesti siihen, että ihminen voi halutessaan syntyä uudelleen, johon uskonkin jollain tasolla, niin lopettaisin tämän kaiken heti tähän. Satoja kertoja olen vakuutellut itselleni tulevaisuuden olevan parempi, eihän elämä voi pelkkää kärsimystä olla, pakko sitä hyvääkin on tulla. Missä se hyvä oikein viipyy? Tämän paskan määrällä tarvitaan jo lottovoitto jotta oltaisiin edes hieman tasoissa. Ihan kun yrittäisi vakuutella itselle maapallon olevan litteä, ei mene läpi vaikka kuinka tankkaisi.

Miksi elämälle ei voi olla reset-nappia? Helpottaisi kummasti.

2010-08-14T02:24:00.002+03:00

Istuin eilen bussissa kun mieleeni tuli tapahtuma lapsuudesta.

Olin ala-asteella. Näin kotimme lähellä kadulla oikein sysimustan miehen, hetken tilannetta seurattuani huomasin hänen menevän erääseen asuntoon. Hetken päästä menin pimpottamaan ovikelloa ja ojensin tälle miehelle markan kolikon. Lähdin pois mitään sanomatta.

Liekö television nälkää näkevät afrikkalaiset syy, mutta jostain syystä oletin tämän miehen tietenkin olevan niin köyhä, että minun lapsena pitäisi antaa hänelle rahaa. Hassua sinänsä, koska olin edellisen kesän viettänyt Kanadassa ja käynyt Jenkkienkin puolella joten olin varmasti nähnyt muitakin tummia ihmisiä enkä ollut reagoinut heihin mitenkään. Muistelisin kyllä tämän miehen olleen ensimmäinen tumma jonka näin Suomessa. Vaikea sanoa mitä päässäni liikkui...mutta en varmaan ikinä unohda tuota tempaustani.

Toinen ihonväriin liittyvä tapaus sattui vuosikausia myöhemmin. Olin parikymppisenä au pairina Lontoossa, hoidin nigerialaisen yksinhuoltajan lasta joka oli puolikas eli äiti tumma, isä vaalea, isä ei kuitenkaan ollut kuvioissa. Matkustin tämän naisen kanssa Jenkkeihin jolloin mukanamme oli naisen veli. Jenkeissä lentokentillä minua ja tätä veljeä kohdeltiin pariskuntana ja vauvaa meidän lapsena. Kentällä vauva, joka matkasi siis ilman paikkaa, merkattiin jopa minun lippuuni. Kun sitten turvatarkastuksessa kyseltiin mitä teen Jenkeissä, kauan aion viipyä jne oltiin äärimmäisen hämmästyneitä kun selitin olevani lastenhoitaja tälle nigerialaisella naiselle. Valkoinen nainen todella hoitaa mustan lasta. Itse opin tuona aikana hyvin sokeaksi ihonvärille, unohdin asian niin hyvin etten aina oikein ymmärtänyt mitä ihmiset kummastelivat kun liikuin tämän äidin, hänen veljensä ja siskonsa seurassa työnten rattaita.

Hassuja tapauksia molemmat. Tuli vain tarve jakaa ne.

2010-07-01T11:58:00.003+03:00

Tulin juuri lääkäristä. Tuomio oli kakkostyypin diabetes. Kiva, kolmekymppisenä jo. Osasin toki aavistella kun suvussa on paljon ykköstä ja kakkosta sekä ylipainoa on reilusti, oireitakin on ollut jo kauan. Vituttaa silti. Kauhea paasaus ettei saa syödä valkosta leipää, eläinrasvoja tai käyttää alkoholia eikä suolaa, ihan kiva, olen kyllä jo toiminut noin vuosia... Luuleeko ne oikeasti mun vetelevän pelkkää lihapiirakkaa munkkipossulla ja huuhtovan sen alas siiderillä? Ja jos mä vielä kerran kuulen sanan liikunta alan kirkua. Vihaan liikuntaa, vihaan hikoilua, tiedän, että sitä olisi harrastettava, mutta se on yhtä tuskallista kun vasaralla sormeen hakkaaminen. Kuka hullu semmosta tekisi vapaaehtoisesti (ja vielä maksaa siitä).

Ensimmäinen mitä tein lääkäristä ulos mennessä oli koukkaus Makuunin kautta, namipussi. En ole syönyt karkkia pariin viikkoon, eilen vaan iski hirveä himo irttareihin.

2010-06-08T19:35:00.004+03:00

Huomasin tässä ruvenneeni taas kuuntelemaan musiikkia bussimatkoilla ja kaupungilla. En jaksa kuunnella ihmisiä tai olla omissa ajatuksissani. Minulla soi kotonakin aina radio tai tv mölyää, hiljaisia hetkiä ei ole kun sängyssä jossa pyrin lukemaan kunnes on ihan pakko jo käydä nukkumaan (koska kellon on 5 aamulla) ja nukahdankin aika nopeaa. Istun tunti tolkulla koneella, täyttäen aivoni jollain, yleensä jollain aika aivottomalla joka ei vaadi ajattelua. Kun tästä nousen menen television ääreen ja katselen sitä toiset 6 tuntia. Lähikaupassa voin käydä ilman musiikkia, mutta jos lähden bussilla kaupunkiin laitan kuulokkeet korviin.

Ahdistaa ajatus olla kahden ajatusten kanssa. Joko alan pohtimaan iän ikuisia rahaongelmia, koska tulee lisää, paljonko tulee, mitä olisi ostettava ennen sitä, onko vara ostaa nyt vai siirränkö myöhemmäksi, mitä ostan kun saan lisää rahaa, riittääkö ne rahat vai siirränkö vielä seuraavaan kuukauteen, paljonko siellä tilillä on, saisiko mistään lisää.... Tai sitten minut valtaa kummallinen surullisuus jolle ei oikein löydy syytä. Pää on ihan tyhjä, mutta kyyneleet alkavat valua silmistä. En ajattele mitään surullista, en oikeastaan ajattele mitään, mutta silti itken.

Olen todella väsynyt tähän masennukseen. Haluan päästä tästä jo eroon, mutta en tiedä miten. Odotan jatkuvasti jotain ratkaisevaa hetkeä jolloin asiat jotenkin lähtisivät liikkeelle, mutta mitään ei tapahdu. Olen terapiassa oppinut paljon itsestäni, tiedostanut ongelmani, ymmärtänyt ajatuksiani, saanut selvyyttä miksi elämä on mitä on ja miksi tunnen miten tunnen. En vain keksi miten pääsen tästä eteenpäin. Tiedän missä on menty pieleen, tiedän missä ajattelen väärin ja mihin pitäisi pyrkiä, en vain tiedä miten tästä kaikesta pääsee yli. Tiedän ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella, en vain tiedä miten ihmeessä sen aidan yli pääsee. Miten voin muuttaa ajatuksiani, tekemisiäni ja yhtäkkiä jaksaa tehdä asioita mitä en nyt jaksa. Miten voin lakata vihaamasta äitiä joka pilasi elämäni, olemasta katkera hoitaville tahoille hoitamatta jättämisestä, pääsemään yli siiten etten koskaan tule elämää sellaista elämää kun ihmisten oletetaan elävän, hyväksymään tämän elämäni, että tämä nyt on ollut tälläistä eikä tätä voi aloittaa alusta?

Psyko käski viettää tietokonettomia päiviä tai edes tunteja joilloin mikään tietokone, televisio, radio, lehti, kirja tms ei ole häiritsemässä ajatuksia. Olla vaan ihan hiljaa. Minä vastustelen, koska en kestä kuunnella ajatuksiani. En kestä kiertää kehää johon ei tule vastausta. Miksi ei oikeasti voisi vaan pyyhkiä koko elämä pois ja aloittaa alusta?

2010-05-09T02:12:00.002+03:00

Oho, ompa aika taas viereähtänyt. Arvatkaa vaan mitä tehden, pelaten Farmvilleä, Petvilleä ja Treasure Isleä! Pitäskö oikeasti hankkia elämä? Sain sentään sen ruotsin kurssin käytyä ja pääsin läpi! 5- tuli kokeesta, mutta hei, se on läpi! *pieni voitontanssi*

Lupasin niistä lapsistakin kirjoittaa. Olen siis siitä harvinainen nainen etten ole eläessäni kokenut vauvakuumetta. Joskus vuosia sitten koin pienoista raskauskuumetta, olisin halunnut (ja hieman vieläkin) kokea raskauden, mutta en halua sitä lasta omaksi. Kohdunvuokraus olisi ratkaisu, mutta sehän on Suomessa lain vastaista.

En voi vannoa etten koskaan lapsia tekisi (en vanno elämässä mitään). Huomaan vapaaehtoisesti lapsettomien palstoilla paljon ihmisiä jotka eivät todellakaan koskaan tule päätään kääntämään ja laskevat päiviä 30 ikävuoteen jotta saavat sterilisaation. Vuosi vuodelta olen kuitenkin yhä varmempi etten lasten tekoon ryhdy. Oikeastaan salaa jopa toivon, että joku lääkäri joskus toteisi etten voi saada lapsia. Minua ei yhtään harmittaisi, mietin tuota jo teini-iässä. Se olisi jotenkin helpotus. Kroppa ratkaisisi asian minun puolesta. Tiedä vaikka niin olisi jo käynyt kun olen popsinut e-pillereitä ilman taukoja vuosia, pillereitä ylipäätään jo 15-vuotiaasta.

Ei minulla mitään lapsia vastaan ole. Olenhan ollut au pairinakin kolmesti sekä puoliksi kasvattanut Bambin tämän ollessa vauva. Jotkut lapset on ihan mukavia, jotkut jopa ihan viihdyttäviä ja kivoja. Vauvat on ihan sulosia, tosin en niitä erityisemmin ihastele, minusta ne on vain vauvoja, mutta joskus jokellessaan, nauraessaan tai tuhistessaan ne on ihan sööttejä. Taaperot ovat ehkä se ärsyttävin ikävaihe vaikka ei nekään nyt niin kamalia ole. Ala-aste ikäiset ja siitä vanhemmat on sitten jo ihan viihdyttäviä, niiden kanssa voi pelata ja keskustellakin. Pienimmän siskon kanssa olen viihtynyt monesti lautapelien ääressä tai kertoessani vanhoja tapahtumia omasta lapsuudestani tai iskästä. Se pieni ero näissä vain on. Toisten lapset voi illalla ojentaa äidille ja lähteä omaan kotiin hiljaisuuden keskelle ja vain olla. Omista ei pääsisi koskaan eroon, niitä ei ojenneta päivän päätteeksi pois.

Tämä riippuvuus on varmaan se selkein syy miksi en lapsia halua. En halua ottaa kenestäkään niin suurta vastuuta. En halua olla vauvassa kiinni 24/7 tai ylipäätään huolehtia kenenkään perään loppu elämääni. Minua jopa ahdistaa se miten tuoreet äidit aina puhuvat miten eivät ole koskaan kokeneet niin syvää rakkautta ja huolta kun omasta lapsesta. En minä edes tahdo tuntea semmoista ääretöntä rakkautta lasta kohtaan. Rakastaa toki toista ihmistä tahdon, mutta jotenkin tuollainen rakkaus jossa jo kadottaa itsensä on minusta äärimmäisen ahdistava ajatus.

Minulle riittää kun jaksan huolehtia itsestäni, mahdollinen kumppani olisi oikein mukava lisä elämään, mutta se riittää minulle. Minä haluan nauttia hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta kotonani. Minulle elämä itseni kanssa on tarpeeksi.

2010-03-23T19:13:00.002+02:00

Että mua joskus nyppii ihmiset.

Mikähän siinäkin on, että työtön on niin paska ihminen. Et maksa veroja. Kun kerrot ennakkopidätyksen työkkärirahoista olevan 100e kuussa todetaan, mutta sehän on ihan höpöhöpöä kun saat sen sossusta takaisin. Paitsi etten saa, saan sossusta 26e kuussa. No veronpalautukset! Sossu huomioi ne tulona ja mätkyt jättää muuten huomioimatta. Mutta koko vero verotuloista maksetuista tuistahan on ihan hölmöä! Et siis kuitenkaan maksa kun saat ilmaista rahaa! *huoh* Mikään ei kelpaa.

Tässä maassa vain raskaan työn raatajat ansaitsevan edes hippuisen kunnioitusta ihmisenä. Vain jos todellakin teet niska limassa, mielellään pihalla pakkasessa, veri lentäen paskalla palkalla paskaa duunia joka ei kelpaa kellekkään nuorelle pullamössöneidille jotka vaan makaa kotona nostaen sinun tuloistasi hirveän korkealle veroprosentilla ryövättyjä rahoja, vain silloin olet kunnon kansalainen.

Ja jos uskallat sanoa sanan arvonlisävero tunkee vastustaja sormet korviin ja huutaa laalaalaa.

Että joskus vaan vähän ottaa päähän.

2010-03-15T00:37:00.005+02:00

Olen huomannut, että tänne kirjoittamisen tarve on vähentynyt. Liekö terapian syy. Siellä tulee aika hyvin käsiteltyä asioita eikä sitten ole enää tarvetta kirjoittaa niistä. Tosin on kirjoittaminen muutenkin vähentynyt viime vuosina. Jotenkin koen olevani vähän tukossa.

Koulu alkoi tai etäkurssi. Ruotsia. Torstaina pitäisi palauttaa ensimmäiset tehtävät, voitte arvata etten ole edes aloittanut. Päiväni täyttyvät aika hyvin farmvillestä ja telkkarista. Ensimmäistä olen yrittänyt nyt yrittänyt lopetella, siinä täysin onnistumatta. Mutta pakko saada edes tuo ruotsi nyt käytyä. Ensi jaksossa olisi vielä äikkä jonka voisi käydä jos vain kykenee, sitten alkaakin kesäloma. Kesälomakesälomakesäloma, ehkä jaksan kun tankkaan tuota tarpeeksi. Syksyllä motivaatio voi olla jo ihan toinen.

Oikeastaan voisin joku päivä yrittää kirjoittaa lapsista ja raskaudesta. Asia on vähän pyörinyt mielessä viime ajat kun isosiskoni yrittää lasta ja itse taas kallistelen entistä enemmän vapaaehtoisen lapsettomuuden suuntaan. En tosin oikein tiedä mitä sisko tykkää jos hänestä tänne kirjoitan, mutta kovinko moni teistä edes tietää kuka isosiskoni on? Ihan rehellisesti kommenttia jos tiedätte. :)

Toinen pohtimani aihe on äiti. Olemme terapiassa puhuneet melkein joka kerta äidistä vaikka noin muuten äiti on mielessäni todella harvoin. En oikeastaan ymmärrä miksi terapiasa puhe aina kääntyy äitiin. Pari viikkoa sitten terapeutti mietti mahtaako masennukseni jatkuminen olla kiinni siitä, että haluan sillä osoittaa kaikille miten huono äiti äitini on. Mielenkiintoinen kanta, en oikein osaa sanoa onko se totta. Joku totuudensiemen siinä varmasti on sillä kerron kyllä hyvin helposti miten huono äiti äitini on, siis lähes tuntemattomillekin ihmisille. Aika paha sinänsä, tajusin tämän juuri kun tuon äsken kirjoitin, jos minä todellakin teen noin niin eikö se ole vähän sama kun äitini aikanaan käski minun tappaa itseni, jotta muut näkevät kuinka huono äiti hän on. Toiminko siis loppujen lopuksi kuten äitikin?

2010-02-08T16:48:00.003+02:00

Alkaa tosissaan ahdistaa tämä kituva elämä. Tuntuu, että asiat menevät vain huonommaksi. Parin kuukauden päästä pitäisi palata kouluun eikä huvita yhtään. Väittävät terapian helpottavan elämää, minä en vain sellaista näe. Tokihan aluksi menee kuulma huonommin kun asioita aletaan käsitellä, mutta pitäisi pian helpottaa. Koska jos saa kysyä? Vihaan elämää päivä päivältä vain enemmän. Mitä enemmän ymmärrän mitä kaikkea ei koskaan saa takaisin tai korjattua sitä enemmän tahtoisin aloittaa elämän alusta. Elämän pitäisi kaksi-kolmekymppisenä olla kivaa, opiskelu, ammatti, töitä, parisuhdetta, elämä edessä! Minä vain odotan koska tämä kaikki loppuu. Äsken tajusin laskevani, koska pikkusisko muuttaa pois ja kuinka monta kuukautta sen jälkeen voin tappaa itseni ettei hän ajattele sen liittyvän hänen pois muuttoon. Kolme-neljä vuotta, sen kun vielä jaksaa voi lopettaa. 2013, siellä olisi syyskuussa 13. perjantai. Olisikohan se tarpeeksi korni.

2010-01-10T03:09:00.002+02:00

Mikähän siinä on, että nukkumaan meneminen on niin vaikeaa? Nukkuminen on kuitenkin parasta tällä hetkellä mitä tiedän. Päivän kohokohta on herätä 5 maissa pehmeässä ja lämpöisessä sängyssä, katsoa kelloa ja todeta saavansa nukkua vielä monen monta tuntia. Tässä sitä kuitenkin taas istutaan ihan tyhjän panttina eikä olla pedissä.

Joulu meni muuten ihan kivasti vaikka olikin aluksi kovin epäileväinen.

2009-12-16T01:44:00.002+02:00

Ärsyttää. Juttelin äitipuolen kanssa puhelimessa joululahjoista ja sinne menosta. Kerroin tulevani maanantaina tai tiistaina. Äitipuoli ilmoitti, että pois on lähdettävä sitten loppuviikosta, jotta hän saa vähän lomaa oman perheen kanssa. Ei kun ajattelin viipyä kolme viikkoa! Hemmetti! Ainahan mä olen tasan sen viikon tai jopa päivää vajaa. Kerran erehdyin suunnittelemaan olevani yhdeksän päivää, mutta empäs ollut kun äitipuoli päätti, että lähden seitsemännen päivän kohdalla. Käyn porukoilla tasan kaksi kertaa vuodessa, kesäisin ja jouluna (en edes ole ollut ihan joka joulua) ja silti se kehtaa ilmoittaa milloin olisi sopivaa lähteä. Minä kun en ilmeisesti kuulu äitipuolen perheeseen vaikka hän kuuluukin minun perheeseen (olemme asuneet maalla yhtäaikaa vuosia kun olin lapsi). Iskälläkin olisi varmasti sana sanottavana jos kysyttäisiin olenko perhettä ja saanko olla sen viikon maalla, kahdesti vuodessa.
Tokihan viikko on suht pitkä aika, mutta en viitsi lähteä täältä toiselta reunalta Suomea maalle parin päivän takia. Matkoihin menee helposti viisi tuntia joten sekään ei innosta. Vuodessa on kuitenkin 52 viikkoa, minusta kaksi viikkoa vuodessa ei ole paha. Huom. siis, seitsemän päivää sisältää matkapäivät.

Toinen asia puhelun aikana oli kissani. Tätä kyselee kyllä iskäkin. "Tuleeko kissa kanssa?" No ei kun ajattelin jättää sen viikoksi yksin kotiin. Mihin he kuvittelevat minun kissan tunkevan jos ei muka mukaan? En ymmärrä mikä ongelma asiassa on. Kun maalla eli vielä meidän vanha kissa ja siskoni vei oman kissansa ja jopa koiransa maalle, ei ollut mitään ongelmaa. Ei vaikka siskon kissa vanhaa kissaa vähän "hätyytteli" ja tahtoi kovasti olla kaveri. Mutta kun minun kissa tulee nykyistä kissaa moikkaamaan on se iso ongelma. Minun kissani tuntuu muutenkin olevan joku iso ongelma. Jatkuvasti epäillään tekeekö se pahojaan jos poistutaan huoneesta tai jos se jää yksi alakertaa yöksi. Pitäisikö se sulkea kellarikerrokseen ettei se vaan tee mitään? Joo, meilläkin se on pistänyt kämpän tuleen viisi kertaa ja joka aamu saa kerätä tavarat lattialta takaisin pöydille. Sen myönnän, että muutaman kerran kissani on öisin tullut maukumaan yläkertaan makkarien oville ja raaputellutkin niitä. Joka kerta olen kuitenkin noussut kissaa komentamaan ja joskus vienyt sinne kellarikerrokseenkin ovien taakse. Mitään pahojaan (tiputellut tavaroita/rikkonut tms) kissa ei kuitenkaan ole tehnyt. Silti joka kerta sitä epäillään. Silti joka kerta kysytään tuonko kissan mukana.

Noin muuten äitipuoli kyllä on tosi mukava. Nyt vaan kiukuttaa niin, että tekisi mieli jäädä kotiin murjottamaan koko jouluksi. Iskä vaan pettyisi niin kovin etten kyllä kehtaa tehdä sitä iskälle.

2009-12-04T22:51:00.004+02:00

Oi ihana joulukuu! Onneksi rakastan joulua, muuten tämä olisi kyllä jo aika lähellä helvettiä.

Kun siis minä sain veronpalautuksia 275 euroa, mutta opintotuen korot syö sen lähes kokonaan. Sosiaalitoimi ei kuitenkaan huomioi opintotuen korkoja menoiksi joten niiden laskelman mukaan mulla on 275 euroa ylimääräistä tässä kuussa. Sen takia jään toimeentulotukihakemuksessa plussalle ja joudun siten maksamaan lääke- ja terapiakulut itse tässä kuussa (terapia 140e). Lisäksi saimme sen iloisen 190 euron laskun kun emme muka siivonneet edellistä asuntoa tarpeeksi siistiksi. Ihana seurakunta myönti meille avustusta onneksi noihin lääkkeisiin sekä terapiaa, joten jäi enää tuo siivouslasku, jonka onnistuin sumplimaan maksettavaksi tammi- ja helmikuussa.

Eilen sitten menin nukkumaan jopa hieman iloisena ajatellen, että kaikki taitaa sittenkin järjestyä vaikka seuraavat kuukaudet joudunkin elämään tosi niukasti. Vaan tänäänpä sitten postilaatikosta tipahti entisen asunnon viimeinen sähkölasku 84 euroa. Normaalistihan sossu maksaisi sen, mutta kun minä saan sen huisin 275 euroa veronpalautusta niin eihän ne maksa minulle mitään. Sosiaalitoimen mukaan kun veronpalautuksia voi käyttää vaikka kolme kertaa kunhan he eivät joudu maksamaan mitään.

Joskus tuntuu ettei nämä laskut ja vastoinkäymiset lopu millään, kun hetken ajattelee, että nyt on hyvin, asiat kaatuu taas niskaan. Elämä tuntuu yhdeltä loputtomalta painajaiselta josta ei herää millään.

Voisipa olla vain terve ja työkykyinen, tavallinen pulliainen joka menee aamulla töihin ja tulee illalla kotiin, joka saa ihan tavallista (1700-3000e) palkkaa jolla elää sen verran mukavasti, ettei tilipäivää edeltävänä päivänä tilillä on enemmän kun 50 senttiä ja jos oikein hurjaksi mennään niin saisi jopa joskus säästöön jotain!

Vaan ei, kun tämän systeemin mielestä on paljon kivempi tuhlata verorahaa ja pompotella sairasta ihmistä vuosikausia (kohta tulee täyteen 10v) ees taas.Miten paljon olisikaan säästetty jos minut olisi heti ohjattu riittävään terapiaan ja otettu todesta? Miksi ihmeessä mielenterveystoimisto pompottelee mielummin ihmistä terapeutilta toisella ja välillä jättää ihan heitteille? Miksi he eivät ohjanneet minua heti Kelan tukemaan terapiaa? Sitenhän he olisivat säästäneet omia rahojaan ja minäkin olisin varmasti parantunut jo aikaa sitten. Pieni ihminen ei vain kerta kaikkiaan tajua.

2009-12-02T18:05:00.003+02:00

Tän piti olla ihan kiva päivä ja piti purkaa viimeisiä laatikoita. Päivä meni kuitenkin vaihdellessa sähköpostia entisen kodin isännöitsijän kanssa, joka muuten on tosi tyly viesteissään. Asuntoa ei ole tarkastettu meidän muutettua pois joten valituksen on tehnyt uusi asukas. Vvo:lla muuttosiivoukseen kuuluu myös uunin takaa pesu sekä kaikki muutkin mistä on valitettu. Emme siis voi asialle mitään. Ahdistaa.

2009-11-28T00:31:00.003+02:00

Saatiin 190 euron lasku vvo:lta. Vanha asunto jäi kuulma likaiseksi, muruja ja likaa kaapeissa, lieden taus likainen ja kylpyhuonekalusteet likaiset. Eivät sitten voineet aikaisemmin kertoa, olisin kyllä käynyt siivoamassa sen uudelleen (vaikka se oli kyllä siivottu, paitsi se lieden taus). Aika kovat on kyllä hinnat vvo:lla siivoamisesta. Olisi kiva päästä siihen siivousfirmaan töihin.

Tekisi mieli viedä tuo lasku uudelle asukkaalle "kiitosten" kera. Harkitsin eilen yönä kiukkuisena jopa valuttavani purkillisen verta niiden postilaatikosta sisään. Onneksi uskon jonkinlaiseen karmaan. Ehkä sen lapset sairastuu sikainfluenssaan ja kuolee tai joutuvat ainakin sairaalaan ja sairaalalasku on monia satoja euroja. Sitä odotellessa...

2009-11-23T22:32:00.002+02:00

Vatsavaivat oli lääkärinkin mielestä jotain orastavaa vatsahaavaa. Sain lääkekuurin joka on helpottanut hieman oloa. Selkäkipu ei vain ota parantuakseen kokonaan, semmoinen jatkuva pieni jomotus eikä pysty tekemään paljoa kerralla. Onneksi sentään kaupassa saa käytyä vaikka yksi yö menikin valvoessa kun kipu siirtyi jalkoihin. Yleensä tämä menee ohi parissa viikossa, mutta nyt on menossa jo neljäs.

Kotikin alkaa vihdoin näyttää hieman kodille. Verhot puuttuu ikkunoista, kirjat kirjahyllystä, mutta sentään astioita alkaa olla kaapissa eikä tarvitse ostaa valmisruokaa. Ehkä tämä siis tästä joskus.

Noin muuten pääni valtaa järjettömät pelot ja murehtimiset. Pelkään tulipaloa, vesivahinkoa, tietokoneen hajoamista, kissan sairastumista ja kuolemista sikainfluenssaan, kaikkea, murehdin jopa seuraavaa muuttoa ja siihen liittyvää pakkaamista (seuraavaan muuttoon on aikaa ainakin kolme vuotta). Miten minusta on tullut tälläinen murehtija ja aivan kummallisten asioiden pelkääjä? En minä ennen tälläinen ollut. Viimeiset pari kuukautta olen kuitenkin vellonut tälläisessä ihmeellisessä tilassa. Mikä saa ennen niin huolettoman ihmisen murehtimaan päänsä puhki?

2009-11-12T22:01:00.003+02:00

Selkäkipu alkaa hellittää, mutta tilalle on tullut oksettavan etova vatsakipu jatkuvine röyhtäisyineen. Liekö jotain vatsahaavaa tai muuta kivaa. Kaikki kamat on edelleen purkamatta eikä Bambi nosta sormeakaan yhteisten tavaroiden eteen (okey, kävi se kaupassa mun puolesta sentään). Kaikki päivät menee ravatessa lääkärillä tai maatessa sohvalla. Vituttaa katsella tätä kaaosta, mutta ei myöskään kykene tekemään mitään. Vihaan aamuja kun on noustava uuteen oksettavaan päivään jona ei saa mitään aikaiseksi. Päivän paras hetki on nukkumaan meneminen vaikka unikin on todella katkonaista. Voisipa vain nukkua. Enpä muista milloin olisin viimeeksi vihannut elämää näin paljon.

2009-11-09T23:37:00.002+02:00

Välilevyongelmat on helvetistä. Olen maannut viikon sohvalla ja koskee edelleen ihan perkeleesti. Olen kiskonut neljää eri pilleriä kitusiin eikä mistään ole mitään hyötyä. Ahdistaa kun kaikki kamat on purkamatta ja paikat puutuu makaamisesta.

2009-10-23T20:19:00.002+03:00

Tämän viikon hommat tehty. Tai no, kylppäristä ajattelin vielä raivata kaksi kissanhiekkistä pois kun emo pentuineen lähti ja siivota kylppärin muutenkin. Huomenna ehkä, tai ylihuomenna, miten nyt jaksaa.

Sossu suostui lopulta käyttämään heidän sopimusmuuttofirmaa. Olisivat suostuneet heti niin ehkä tämä kaikki romahdus olisi vältetty? Toisaalta terapiassakin puhuttiin, että on ihan hyvä itkeä ja surra asioita. Toisaalta pitää myös osata päästä irti jatkuvasti murehtimisen kierteestä. Olen vähän kiertänyt kehää viimeisen viikon. Pohtinut ja murehtinut etukäteen seuraavan päivä ja viikkojen hommia, murehtinut samat asiat moneen kertaa ja ympäri ja ämpäri. Mitä pitää vielä hoitaa, pakata ja miten hoidan itse muuttopäivän. Onneksi suurin osa asioista on hoidossa ja jäljellä on enää pakkaaminen ja itse muutto, vähemmän murehdittavaa. Harkitsin myös josko kirjottaisi ihan aikataulun, minä päivänä teen mitäkin. Sen avulla ehkä ei tarvisi joka päivä pohtia uudelleen ja uudelleen mitä teen milloinkin. Katsotaan, jos stressi nousee uudelleen.

Ai niin, vkloppuna pitäisi vielä huolehtia loput geocitiesin kuvat ja tekstit talteen. Geo lopettaa sivunsa ja minulla on siellä tavaraa kymmenen vuoden edestä! Vanhat sivut on maanantain jälkeen varmaan hetken nurin ennen kun saan ne nätisti jonnekin muualle. Lupaan kyllä vanhojen juttujenkin ilmestyvän takaisin luettavaksi.

2009-10-21T17:59:00.002+03:00

Soitin juuri iskälle ja pyysin 600 euroa vuokrarästeihin. Ei tarvitse kerralla maksaa, mutta silti. Nyt olo on tosi syylline ja surkea. Sitä niin tahtoisi olla itsenäinen ja huolehtia itsestään eikä kolmekymppisenä enää pyytää iskältä apua. Kyllähän tuo auttaa aina, mutta kiukuttaa olla tämmöinen kävelevä pettymys. Mitään järkevää ei saa aikaiseksi ja aina pyytämässä rahaa apuun. Kumpa iskä edes joskus voisi olla ylpeä minusta. Edes joskus.

2009-10-18T23:01:00.002+03:00

Tänään

itkukohtauksia: yli kymmenen
soittoja siskolle kun ei kestä enää: yksi, melkein kaksi
sähköposteja hajoamisesta: yksi diakonille, sain onneksi ajan heti aamulle
uskalluksia sanoa ääneen, että on vähän väsy: kaksi, molemmille siskoille
uskoa tulevaa: ehkä hieman

2009-10-17T23:34:00.002+03:00

Olen tänään yrittänyt tehdä ratkaisuja jaksamisen suhteen. Ensimmäinen päätös oli luopua kissoista, emosta ja pennuista, tulevat torstaina hakemaan ne. Surku luopua pennuista neljää viikkoa ennen luovutusikää, mutta niin ihania kun ne onkin ne kuitenkin vie energiaa paljon. Toinen päätös on luovuttaa venäjän suhteen. Pidän tämän jakson koulussa vapaata ja sen jälkeen on turha enää venäjää jatkaa (sitä menee yhdet kurssit vuodessa). Kova päätös sillä pidän kovasti tuosta kielestä ja tarkoitus oli tänä vuonna satsata siihen eikä oikeastaan muuhun. Minähän jo siirsin yo-kirjotuksia vuodella ja tarkoitus oli tosiaan lukea venäjää ja paria muuta kurssia tänä lukuvuonna. Tulee tyhjä vuosi, mutta minkäs teet.

Huomenna yritän murehtia vain pyykkivuoroa ja maanantaina vasta muuttofirmaan soittelua. Pelottaa vaan niin kovasti ettei mikään summa ole tarpeeksi pieni sossulle ja joudumme maksamaan osan muutosta itse. Siihen ei kerta kaikkiaan ole rahaa kun on rästivuokratkin maksamatta. Millä ilveellä me sitten muutamme? Kavereita ei ole eikä autoa.

2009-10-17T19:15:00.002+03:00

En muista koska olisin ollut näin stressaantunut. Olen ihan pinkeä ja hermoromahduksen partaalla. Tuntuu, että räjähdän ihan just kohta. Itkeminenkään ei auta. Yritän kovasti olla murehtimatta tulevia, mutta ajatukset kiertää vain kehää. Pelkään tosissani saavani hermoromahduksen ja totaalisen stopin pian.

2009-10-16T19:23:00.002+03:00

Olisipa tämä päivä jo ohi. Olisipa tämä elämä jo ohi. Tunnen itseni kovin vanhaksi. Numerot on vain toista mieltä. Olisinpa mummo niin elämä olisi jo takana. Ei jaksaisi millään elää vielä 50 vuotta.

Sossu käski etsiä itse muuttofirman ja he korvaavat kohtuulliset menot kuittia vastaan. Tiedä mikä on kohtuullinen ja mistä minä ne rahat revin ensin. Kissa on oksentanut kolmesti verta. Minä ole itkenyt koko päivän.

2009-10-09T20:54:00.004+03:00

Saakelin sossu. Ensin se lähettää lisäselvityspyyntöjä ja sitten sekoilee päätöksen kanssa. Jättivät korvaamatta terapialaskun ja syyt on niin epäselvät etten tajua mitä ihmettä ajavat takaa.

"Hakija on maksanut syyskuun psykoterapiakäyntinsä 24.9.09 summalla 177e. Syyskuun laskelman tuloylijäämä kanttaa psykoterepialaskun, joten sitä ei lokakuulle huomioida menona."

Muuten hyvä, mutta en ole tuota syyskuun laskua maksanut. Mistä ihmeestä tuo päiväyskin on revitty?! Kuittia maksusta ei ole eikä tiliotteessakaan näy mitään. Maksoin kyllä elokuun laskun syyskuussa, mutta siitäkään ei näy todistetta tiliotteessa. Kun syyskuussa soitin ja kysyin mitä teemme noiden laskujen kanssa sanoi sossu, että maksan elokuun laskun itse syyskuussa tuon ylijäämän takia ja lokakuussa maksuun tuleva syyskuun lasku maksavat sitten he.

Hermot kireällä muutenkin kaikkien laskujen, rästien ja muuttojen kanssa. Nyt joudun vielä vklopun yli odottamaan, että voin soittaa sossuun ja kysyä mikä ihme tuo on. Prk jos tulee melkein 200 euron ylimääräinen lasku! Mistä ihmeestä minä repeän kaikkeen!

2009-10-07T15:45:00.003+03:00

Eilinen opo tapaaminen menikin hyvin! Saan suorittaa ruotsit etänä. Itseopiskelu on hieman vaikeaa tälläiselle keskittysmikyvyttömälle, mutta parempi se silti noin kun ahdistua ja saada paniikkia kaksi kertaa viikossa.

Olen 99% varma jo, että luovun tuosta toisesta kissasta kunhan pennut on lähteneet. Ei vain sovi meidän kotiin. Vanhempi kissa ei pidä uudesta tulokkaasta suuremmin enkä minäkään. En jaksa kissaa joka vaatii huomiota koko ajan, juttelee jatkuvasti ja on aina jaloissa kun kävelen asunnossa. Menee vaan hermot kun ei saa olla rauhassa hetkeäkään. Toki kissa saa näkyä, mutta rajansa silläkin. Vanha kissa on paljon omissa oloissaan, mutta tulee myös syliin ja kiehnäämään, juuri sopivassa suhteessa.
Tunnen silti vähän syyllisyyttä kun en pidä tuosta uudesta tulokkaasta niin hirveästi. Toisaalta kissa oli tullessaan villihkö ja luonteeltaan ihan erilainen. Siitä ei millään voinut tietää mitä siitä tulee. Ikävä kyllä siitä tuli minun tyyliini ihan vääränlainen. Minkäs teet. Joku toinen saa siitä takulla ihanan lemmikin. Meille hän on vain ihan väärä.

2009-10-06T13:12:00.002+03:00

Väsyttää koko elämä. Meillä on muutto edessä marraskuussa ja siihen liittyy miljoona muistettavaa ja stressattavaa asiaa. Pikkusisko ei osallistu mihinkään, minä joudun kaiken hoitamaan. Pahvilaatikoita lupasi hommata kun minä käskin, saas nähdä saako nekään haettua kun lähikaupasta ei saa ja joutuu hakemaan kauempaa.

Rahat on ihan loppu ja sossu lähettelee lisäselvityspyyntöjä rahojen sijaan. Koulu stressaa. En tiedä miten ihmeessä saan kaikki kurssit käytyä, etenkin ruotsi ahdistaa niin, että hampaat on tippua suusta. Joudun kaiketi lykkäämään lakkia vielä vuodella jotta saan kaikki käytyä ja pidettyä hieman lukulomaakin aina ennen kirjotuksia. Menen kohta opolle, mutta en odota kovin suurta ymmärrystä viime kertojen perusteella.

Joka päivä on taas jotakin tekemistä, usein vielä kodin ulkopuolella joten on lähdettävä jonnekin. Ensi viikko on syysloma, mutta pitäisi tehdä kamalasti koulujuttuja joten eipä sekään loma kai loma ole.

Psykolle ei uskalla valittaa rahajuttuja kun tuntuu, että se on joka kerta sitten huolissaan omasta palkastaan. Olen yrittänyt selittää, että kyllä sossu sen maksaa, mutta aina se tuntuu kysyvän mitenkäs tämä terapia sitten. Toisaalta enpä tiedä miten muuton jälkeen käy sossun kanssa kun vuokra tippuu ja pahimmassa tapauksessa sossu lakkaa maksamasta tukea. Toivotaan, että edes lääke- ja psykokulut maksaa.

Voi kun voisi vaihtaa elämää jonkun toisen kanssa.

2009-09-21T21:45:00.001+03:00

Kuuntelin tuossa bussia odotellessa biisiä missä puhuttiin kosimisesta. Rupesi oikein hymyilyttää kun keksin mikä olisi täydellinen kosinta minun kohdalla. Lontoon metro. Siinä istuisin ihan muina tyttöinä kun mies polvistuisi ja lopulta varmaan koko vaunu taputtaisi meille. Voih, olisipa mies.

2009-09-18T19:24:00.001+03:00

Nyt ei mene hyvin, ei... Itkin Kauniiden ja rohkeiden joulujaksolle ja äsken meinasi kyynel karata silmänurkkaan kun luin miten BB Nikon itsemurhayrityksen pelastanut oli pyytänyt tätä menemään AA:an. Ehkä mä palaan popsimaan niitä pillereitä.

2009-09-16T23:17:00.003+03:00

Ihan lyhyesti sillä olen menossa nukkumaan. Kyllä, menen nykyään nukkumaan jo ennen puolta yötä! Heräänkin kyllä ennen puoltapäivää.

Pää on ollut viime viikot ihan hömelö. Olo on tosi sekava ja pahvinen. Pää jotenkin humajaa tyhjyyttä, mihinkään ei pysty keskittymään viittä minuuttia kauempaa, ei edes nukkumiseen. Veikkaisin vian löytyvän lääkkeistä, en vain tiedä kummista. Ärsyttää kuitenkin ihan vietävästi.

Kissat on alkanut nyppiä. Siis molemmat, pennut ei sentään. Tekisi mieli antaa molemmat tai uudempi ainakin pois. Jotenkin ärsyttää koko kissa. Tiedän sen kuitenkin olevan vain joku ohi menevä juttu. Silti pohdin kissan palauttamista. En vain tiedä antaako kantti periksi. En jaksaisi vastailla sen jälkeen miksi näin tein. Mutta ilkeä sitoutua toiseen 20v jos ei sitten kuitenkaan tahdo.

2009-09-03T12:53:00.004+03:00

Sossu on ovelasti laskenut minulle syyskuun tuloiksi viime kuun työkkärirahat x2 (sain takautuvia) sekä syyskuun puolessa välissä tulevat rahat. Näin ylijäämä on hurjat 540 euroa. Tällä summalla pitäisi sitten maksaa vuokrarästiä tai tulee kuulma huutia. Jaa, että pistän koko syyskuun rahat vuokraan, millähän mahdan elää? Millähän mahdan maksaa sen yli satasen terapialaskun kun sossu ei nyt sitä noin komean ylijäämän takia suostu maksamaan. Joskus kyllä kiukuttaa niin ettei mitään rajaa. Johan tässä menikin pari viikkoa ihan kivasti.

2009-08-24T21:43:00.003+03:00

Pitäskö tässä jotain sanoa joskus. Ei oikein ole mitään ihmeitä sattunut, ainakaan valitettavaa. Jos unohdetaan rahahuolet niin asiat on suht ok tällä hetkellä.

Kelan tukema psykoterapia alkoi. Terapeutti on ihan jees, paitsi kättelee tosi löllösti. Mietin josko vetoisin sikainfluenssaan ja sanoisin etten tahdo kätellä.

Otin kissa kesäkuun lopussa ja se olikin tiinenä. Nyt meillä on kolme pientä kisunpentua.

Koulu alkaa ensi maanantaina. Pelkkää enkkua ja venäjää koko vuosi. Englannin yo-kirjotuksiin pitäisi osallistua keväällä. Pelottavaa. Koulu ei olekkaan enää vain kivaa "otan ton ja tän kivan kurssin" vaan pitää tähdätä johonkin. Mitä ihmettä mä teen lukion jälkeen?

2009-07-18T00:46:00.001+03:00

Mä tahdon syödä, syödä, syödä, lisäää! Hampaita pakottaa kun ne tahtoo purra.

2009-07-11T21:51:00.003+03:00

Ihmeellinen ikävä on vaivannut koko päivän. Jotenkin haikea fiilis. Pikkusisko Bambikin on äidin luona käymässä ja lähtee siitä vielä leirille joten ei tule kotiin vielä moneen viikkoon.

Yleensähän en yksinäisyydestä kärsi. Olen ollut vuosia yksin ja pidän yksinolosta. Joskus Bambin läsnäolo ärsyttää kun tahtoisin omaa rauhaa. Viihdyn yksinäni enkä kärsi yksinäisyydestä juuri koskaan. Eihän minulla ole edes kavereita.

Nyt kuitenkin sisällä asuu iso haikeus. Kissatkin nukkuu, telkkarista ei tule mitään jännittävää eikä nauhoituksetkaan jaksa viedä ajatuksiani pois tästä olotilasta. Ehkä se on tämä kesäloma kun ei ole mitään tekemistä ja päivät täyttyy vetelehtimisestä. Kesäloma sinänsä tuli tarpeeseen, mutta välillä kieltämättä tympii. En silti toivo koulun alkua vielä, apua, ihanaa vain, että lomaa on vielä puolet jäljellä.

Tämä hiljaisuus on joskus vain niin kovin hiljaista.

2009-07-10T22:49:00.001+03:00

Geo päätti sulkea sivunsa lopullisesti. Lokakuun lopulle mennessä kaikki vanhat postaukset on siirrettävä muualle turvaan. Voi paska. Ei se kopioiminen, mutta se päivien ja kellonaikojen näpyttely.

Olinpa joskus muuten nokkela sanainen, kun noita vanhoja postauksia katselee. Mihin se ihminen on kadonnut?

2009-07-07T13:47:00.002+03:00

Sain myönteisen päätöksen Kelan psykoterapiaan!

Miinuksena toinen kirje jossa uhkaillaan opintolainankorkojen suhteen. Ne on edelleen maksamatta ja Kela uhkaa pian maksaa ne jolloin korko nousee ja maksuun tulee koko laina samantien. Sossu voisi kiitos kiirehtiä hakemukseni kanssa ja tehdä myönteisen päätöksen ja maksaa ko korot. Tuskin ne sitä tekee, mutta jos ne vaikka antaisi rahaa vuokrarästeihin, voisin käyttää sen sitten noihin korkoihin. Alan kohta kyllä harkita vakavasti josko sittenkin soittaisi iskälle ja pyytäisi häneltä. Maksaisin sitten vaikka takaisin jos sossu rahaa antaa. Diakoniltakin kysyin, mutta he kallistuivat avustamaan ennemmin vuokravelkoja kun korkoja.

Minusta nuo korot on jotenkin tärkeämmät kun vuokravelka. Monet tahot tuntuu olevan toista mieltä, mutta jos tosiaan jätän korot maksamatta tulee minulle maksuu koko laina. Miten ihmeessä minä siitä muka selviän? Tokihan voi ajatella, että jos en maksa vuokrarästiä menee katto pään päältä, mutta jotenkaan en jaksa siihen uskoa (ennen kun niin käy). Suurin osa vuokrasta tulee kuitenkin joka kuu maksettua kun asumistuki menee suoraa vuokranantajalle, joten ei sitä rästiä keräännyt lisää juuri ollenkaan jos yhtään. Plus tosiaan siihen vuokrarästiin tuntuu saavan paremmin apua kun korkoihin.

2009-06-19T01:37:00.002+03:00

Kamala ahmimishimo ollut jo useamman päivän. En keksi vain miksi. Uusia lääkkeitä on, mutta ollut jo tovin. En ole erityisen stressaantunut tai semmoista. Pitäisi ehkä, mutta en jaksa välittää esim. maksamattomista opintolainan koroista. Ainoa on ettei pikkusisko ole kotona joten ahmiminen on helpompaa. Mutta sekin kuullostaa vähän pöhkölle. Saas nähdä helpottaako ensi viikolla kun sisko tulee takaisin kotiin.

Piti vaan päästä kertomaan tuo ulos. Nyt päivän toinen jäätelö ja sitten nukkumaan täyden vatsan kanssa (vetäsin jo kasan juustonaksuja, lämpimiä voikkareita ja karkkia).

2009-06-10T19:10:00.003+03:00

Olenko mä jotenkin vanha vai onko maailma oikeasti muuttunut röyhkeämmäksi?

Oltiin siskojen kanssa laivalla. Pikkusisko joutui ikävän häirinnän kohteeksi tai siis minusta se oli häirintää. Täysin tuntematon pari kyttäsi ensin viereisestä pöydästä, mies kävi hivelemässä siskon hiuksia ja kuiskuttelemassa korvaan kolmen kivasta. Myöhemmin käytävällä mies oli nostellut naisensa hametta korviin ja vilautellut siinä samalla housutonta jalkoväliä. Tissitkin oli vilahdellut ja ehdotukset olleet lähinnä vaatimuksia. Pikkusisko sanoi monet kerrat ei kiitos, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Minä lopulta älähdin kun jälleen kerran huudeltiin perään. Tylysti ilmoitin heidän kohteen olevan alaikäinen ja käskin jättää rauhaan. Siinä kyllä miehen suu loksahti niin ettei loppu illasta häiritty. Seuraavana päivänäkin kartettiin katseita, sietikin, kävi ilmi, että heillä oli lapsetkin mukana! Terveisiä vain sinne Säkylään.

Onko nykyään oikeasti ihan ok kosketella tuntemattomia ja ehdotella noin vain kolmen kivaa ja jos kohde ei suostu nolata tämä huutelemalla vaikka mitä perään? Olenko jotenkin vanhanaikainen, mutta minusta ihmisellä pitäisi olla oma reviiri mille ei tungeta. Minusta myös sana ei on aika selvä vastaus. Mihin tämä maailma on mennyt?

Muuten reissu oli ihan mukava. Jaksoin katsella siskoja ihmeen hyvin, pääsin puhumaan englantiakin Anastacian tanssioiden ja roudareiden kanssa. :)

2009-06-04T18:16:00.003+03:00

Ei tullut sairaslomaa eikä kuntoutustukea sitten. Kävin tänään taysissa loppupalaverissa. Vähän kyllä aavistelin etteivät ne semmoisia anna vaikka salaa toivoinkin niiden tajunneen minua. Tai tajusihan varmaan jotkut, mutta ei lääkäri. Ärsyttävä tapaus koko nainen, niin mielin kielin ja mukatärkeä. Kovasti tuo käski miettimään onko lukion loppuun suorittamisella minulle mitään hyötyä ja josko vaikka kuitenkin hakisin jonnekin muualle josta saisin ammatin pian. Yritin selittää ettei lukiosta ole kun ehkä 10 kurssia jäljellä joten en tasan lopeta sitä loppusuoralla kesken. Pitäisi kuulma sitten yrittää edes nopeuttaa. Vaan kun ei pysty! Kurssit menee miten menee enkä ala kirjoittamaan yo-kokeita kerralla. Sitä paitsi mites nopeutat kun ei jaksa...

Kovasti ne minulle sitä ote-kurssia tyrkyttivät ja kyllähän minä päätäni nyökyttelin. Vaan taidanpa jättää koko kurssin väliin. Ensinnäkin olen koko ajan kokenut, että minua on vähän painostettu menemään sinne jotta voisin saada kuntoutustuen. Toiseksi, kävi ilmi myöhemmin tänään kelassa ettei ote-kurssin työharjoitteluista makseta palkkaa. Ajatella, puoli-kokopäivä homma eikä palkkaa! Pelkkää kuntoutusrahaa (joka ei siis ole sama kun kuntoutustuki). Juu, ei taida ihan innostaa koko homma enää. Pitäkööt ote-kurssinsa. En mene kun ei sitä kuntoutustukeakaan tipu! Kiristetään takasin!

Suunnittelin muuten kotimatkalla miten parin vuoden päästä postitan niin parille lääkärille kun vien tuonne taysin kuntoutustutkimuspolin aulaan yo-kiitoskortin jossa on naama ja terveisinä "Kiitos tuesta ja kannustuksesta." Toiselle puolelle kirjoitan sitten "haistakaa huili!". :P

Tuli tuolla palaverissa vähän semmoinen olo, että eivät ne edes halua minusta tulevan koskaan mitään. Työttömäksi vaan ja jollekin ote-kurssille kokeilemaan palkatta erilaisia erittäin surkeita ja huonosti palkattuja aloja. Psykologi oli papereihinkin kirjoittanut ettei suosittele minulle teoreettisia opintoja kun lukiokin kerta näin venyy. En minä yliopistoon varmaan menisikään, mutta hei haloo! Miksi masennuksen pitäisi olla este yhtään millekään tulevaisuuden suunnitelmalle. Vaikka minulla on ollutkin vähän hankala lapsuus ja nyt sairastan masennusta niin ei se minusta saa olla mikään tuomio köyhyyteen ja matalapalkka ammattiin loppu elämäksi. Kyllä minulla ihan varmasti olisi lukupäätä yliopistoon ja jos tästä tervehtyisi niin eiköhän sitä jaksaisi sitten opiskellakin normaalissa tahdissa. Vai eivätkö ne usko minun tervehtyvä koskaan?

Vaan kun äkkiä jotain sutastava jotta saavat minut työelämään kun olen tälläinen ikäloppu. Työkkäriin vaan työttömäksi, sieltä tai ote-kurssilta joku suurtalouskeittiöapulaiskurssi ja sinne vaan työttömien ruokaloihin palkkatukirahoin puuroa hämmentämään kunnes henki lähtee. Eikä millään pahalla niitä kohtaan jotka tuollaisessa hommassa ovat, jos viihtyy niin mikä ettei. Minulle se olisi vain askelmaa vajaa helvetistä. Miksi muka kolmekymppinen on liian vanha johonkin järkevään pari kolmen vuoden kouluun? Miksi minun pitäisi hylätä kaikki, koska olen masentunut ja koska eräät tahot ovat venyttäneet minun paranemistani. Kestäköön nyt omat vitkuttelunsa kun eivät kerta aiemmin ole minua hoitaneet. Ai niin muuten, totesipa se lääkäri ihmetellen kun en ole hoidoista (?!!) ja sairaslomasta huolimatta tervehtynyt yhtään. Oli ihan pakko älähtää mistä hoidosta. Toisaalta se myös oli sitä mieltä etten minä tervehdy sairaslomalla vaan minun pitäisi ryhdistäytyä ja palata arkeen. A) mihin arkeen? b) ryhdistäytyä! lääkäriltä käsky ottaa niskasta kiinni ja mennä lenkille! Antakaa mun kaikki kestää.

Joskus tosissani mietin haluaako mielenterveystoimisto ja heidän kaverit edes minun paranevan. Miksi joka asiassa on laitettava kapuloita rattaisiin jos kerran hekin haluavat minusta eroon. Vai silläkö he luulevat minusta pääsevän, tappaisin itseni kun kyllästyisin tähän huonoon hoitoon? Kelle saa valittaa huonosta hoidosta?

2009-05-19T17:50:00.000+03:00

Jos mulla olisi kirves löisin sormeni poikki ihan vain jotta tämä tyhjä ahdistus loppuisi. Ahdistaisi ainakin syystä jos sormet olisi poikki.

2009-05-08T21:50:00.003+03:00

Löysinpäs PP:n Facebookista. Löysin myös vanhoja valokuvia kymmenen vuoden takaa. Miksi kukaan ei ole keksinyt aikakonetta? Tahtoisin niin elää edes päivän sitä mennyttä kesää. Sitä kun olin vielä suht hoikka (en ole koskaan ollut hoikka oikeasti, mutta verrattuna tähän päivään) ja kaunis, niin nuori ja ja...en voi sanoa viaton enkä sinisilmäinen, mutta niin tietämätön kaikesta mitä vielä eteen tulee. Elämä oli silloin helppoa vaikkei se silloin siltä tuntunut.

2009-05-08T17:28:00.003+03:00

Kaikkea se kevät teettää. Istuin tuossa bussissa ja aloin muistella vanhoja. Tarkalleen ottaen kymmenen vuoden takaa erästä PP:aa.

Ensimmäisen kerran näimme siskoni ja hänen sen aikaisen avokin luona. Siskon mies sanoi PP:n olevan tulossa hakemaan jotain levyä tms. Minä istuin olohuoneessa pelaamassa pleikkaa kun PP ilmestyi ovelle. Näin olohuoneesta suoraa ovelle ja ensimmäinen aatokseni oli "vau mikä namu!". Toinen osapuoli oli tietääkseni myös jotain liikahduksia tuntenut kun alkoikin sitten rampata siskollani. Siinä meni puoli kesää yhdessä pleikkaa pelaten, maailman parasta uimapallo puhkeaa piikkeihin-peliä ja flirttaillessa rankastikin PP:n kanssa. Hauskaa oli! Harmi kun itse vähän sotkin asiat kun en tajunnut valita PP:aa erään toisen miehen sijaan. Minulla hölmöllä oli juttua erään varatun miehen kanssa ja tietenkin pysyin hänen matkassaan vaikka olisin voinut viettää niin kivan kesäkollikesän PP:n kanssa. Jos joskus jotain asioita harmittelen ja jossittelen niin tämä on yksi niistä.

Voi PP! Miksi ihminen on joskus niin tyhmä!

2009-04-17T12:33:00.003+03:00

Hyviä uutisia pitkästä aikaa! Sossu lupasi tästä lähin huomioida meidän koko vuokran 560e sijaan!! Kannatti siis valittaa asiasta! Vetosin siis lähinnä siihen ettei meidän vuokra ole kohtuuton, paljoa halvempia 3+k ei ole, jouduimme muuttamaan tähän kiireellä (kun multa lähti koti alta kun en ollut enää opiskelija), vuokra nousi ja etsimmepä vielä uutta kotia. Näillä siis meni läpi.

Toinen iloinen juttu on, että kirkko on luvannut auttaa meitä vuokrarästissä! Onneksi kysyin kun viimeeksi diakonilla kävin, meinasin olla kysymättä kun olin luulossa ettei meidänkään kirkolla anneta apua. Eikä edes kamalasti harmita etteivät huomioineet koko rästiä mihin apua hain vaan maksavat vain 200e. Sekin auttaa nyt kun sossu huomioi koko vuokran.

Ehkä tämä siis tästä vielä. :)

2009-04-12T14:48:00.003+03:00

Lupasin kirjoittaa niistä hyvistä vanhoista ajoista, eli ajoista jolloin suuri ikäluokka oli nuori. Ajasta jolloin kaikki oli hyvin, töitä riitti, masennusta ei ollut ja Suomi oli huimassa nousussa.

Moni keski-ikäinen valittelee miten nykyinen pullamössösukupolvi ei halua tehdä töitä ja sairastuvat pirulaiset vain masennukseen. Ensinnäkään en usko nykysukupolven olevan yhtään sen enempää pullamössö kun aiempikaan. Maailma ja murheet on vaan muuttuneet. Moni meistä on elänyt -90 luvun laman kun kotona meni huonosti, juuri aikana jolloin me olimme teinejä ja kaipasimme kovasti tukea. Kuinka monen vanhempi onkaan juonut, koska firmassa oli niin tapana tai kun lama vei kaiken muun elämästä. Siinä on pullamössöt ollut kaukana, kaunis ja hyvä lapsuus muuttuu hetkessä köyhäksi helvetiksi jossa vanhempiin ei voi luottaa. Myönnän, että minullakin on ollut, ainakin osakseen, erittäin kaunis lapsuus, sain asua isän luona maalla useamman vuoden, huidella pitkin kyliä eikä tarvinnut mistään huolehtia. Valitettavasti teini-iässä kaikki todellakin muuttui. Äitillä oli kyllä töitä, mutta rahat oli silti yksinhuoltajalla tiukalla ja viina alkoi äidille maistua enevässä määrin kun ihmissuhteetkin tökki. Miten olenkaan elämässäni kironnut päätöstä muuttaa maalta äidin luo.

Ennen vanhaan töitä riitti kaikille, teknologia ja koneistus ei vielä syönyt työpaikkoja ja insinöörin ammattikin oli kaikkea muuta kun mitä nykyään. Kouluun kun meni oli aivan varmasti ammatti tiedossa valmistumisen jälkeen. Lainalla elettiin ja lainat maksettiin hetkessä kun inflaatio söi markan arvon. Mikäs siinä opiskellessa kun tietoakaan ei ollut niin paljon kun nykypäivänä, nopeastihan sitä valmistui kun opiskeltavaa oli vähemmän. Kuinka moni osasi kolmea kieltä? Siitä insinööristä nyt tuskin tarvii edes keskustella. Ei ollut internettejä eikä globaalisaatiota. Nykyään on ihan turha yrittää elää opiskelijana ilman työpaikkaa, opintotuki on puolet vähemmän (ammattikoulussa) kun toimeentulotuki ja kaikki maksaa miljoonia. Kuinka moni keski-ikäinen maksoin nuorena yli 2000mk vuokraa kuussa rapistuneesta solukolmiosta? Eihän nuo luvut toki ole vertailukelpoisia, mutta eläminen nykypäivänä on aivan sairaan kallista. Kyllä se sydämeen ottaa joka kerta kun vuokransa maksaa tai kaupasta ruokaa hakee.

Mutta miksi ennen sitten sai töitä ja nyt ei. Ennen oli tosiaan vähemmän automatisoituja tehtaita, kunnanvirastot oli täynnä erilaisia tehtäviä ja metsissäkin riitti työtä. Kuinka moni oikeasti uskoon jokaisen viran täyttyvän kun joku jää eläkkeelle? Missä on ne työpaikat joita on jo -90 luvulta lupailtu kunhan ammattiin valmistuu? Minulle on sen tuhat kertaa luvattu hyvä vakityö kunhan ammatin saan ja suuri ikäpolvi jää eläkkeelle. Missä ne virat on? Miksi tarjolla on vain pätkätöitä? Oliko ennen vanhaan pätkätöitä? Tarviko silloin osata sujuvasti kolmea kieltä päästäkseen edes kaupan kassalle? Yhtään tyhjää vuotta ei saa työhakemuksessa olla ja auta armias jos olet jotenkin viallinen tai sairas. Ennen kaikki palkattiin, niin sairaat kun vajaammat. Annettiin helpompia hommia ja tarvittaessa autettiin. Nykyään edes sairaudestaan parantunut ei saa töitä, koska pelätään josko se sairastuukin uudelleen. Pitää olla koulutus, mielellään korkea koulutus. Peruskoulusta ei pääse kun kortistoon (vai pääseekö edes sinne?!), kansakoulusta pääsi aikanaan töihin. Nykyään on oltava iloinen, reipas, kielitaitoinen, valmis tekemään paljon töitä, oppimaan jatkuvasti uutta ja kaikki tämä pätkätyönä ja palkalla jolla nippa nappa elää. Pitää olla lähes yli-ihminen jotta tulee palkatuksi. Älkääkä suuri ikäluokka siellä huutako, että olettehan tekin viroissanne. Te olette ne saaneet helpolla vuosikymmeniä sitten! Jos nyt joutuisitte hakemaan työnne uudelleen teitä tuskin palkattaisiin, te olette jo tippuneet tästä globaalisaatiomaailmasta. Kuinka moni työpaikka on olemassa vain näön vuoksi, odottaen työntekijän eläkkeelle pääsyä? Kuinka monta paperipyörittäjää oikeasti tarvitaan?

Vielä tuohon sairastumiseen, tämä oikeastaan sivuaa juuri tuota globaalisaatiota. Ennen elettiin pienissä yhteisöissä ja sosiaaliset verkostot oli ihan erilaiset. Asuttiin siinä omassa kylässä/kaupungissa, herättiin töihin ja kun töistä tultiin alkoi vapaa-aika joka meni kotona ollessa. Kotiäitiyteen oli varaa ja mukulat hoidettiin naapureiden kanssa/avulla (mukulat laitettiin "pellolle" ja niitä vahdittiin jos vahdittiin) ja äidit kahvitteli siinä samalla. Nykyään eletään 24/7 elämää netin ja television parissa, maailma ei pysähdy missään vaiheessa ja niskaan kaadetaan koko maailman murheet. Työ ei lopu kun työpaikan ovi laitetaan kiinni vaan ne jatkuu niin pitkään kun kehtaat tehdä. Ne mukulat ei viihdy enää pihalla ja kavereilla kuten ennen vaan niitä on kuskattava sen seitsemään harrastukseen. Välissä olisi kehitettävä itseäänkin milloin milläkin kurssilla ja harrastuksella, luettava kaikki lehdet, selattava netti läpi ja katsottava kaikki ohjelmat telkkarista, maailman menosta ei saa missään tapauksessa tippua tai olet auttamattomasti out. Ei siinä ole aikaa istua kahville naapurin kanssa, naapuria edes tunneta paitsi ehkä vahingossa luetaan sen blogia. Kahvillakin käydään vain jos se on sovittu viikkoja aiemmin.

Ennen oli ihan ok jutella sen naapurin kanssa ja kahvitella pitkän kaavan mukaan vaikka koko päivä. Ihmiset jakoi huolensa toisilleen ihan erilailla kun nykyään. Ei kukaan kaveri nykyään halua olla toisen terapeutti, ihmisillä on omiakin ongelmia tarpeeksi. Aikanaan oli ihan luontevaa auttaa yhdessä sitä naapuria jolla meni huonommin. Ja jos kaveri oli päästään ihan sekaisin se suljettiin laitokseen. Nykyään hullutkin kävelee kadulla etkä voi tietää kellä viiraa ja pahiten. Ihan kuten lapset on tyrkätty koulujen ja päiväkotien kasvatettavaksi on mielenterveysongelmaiset tyrkätty minimiin supistetun terveydenhuoltojärjestelmän hoidettavaksi. Nykyään vaan pitää pärjätä yksin. Se on raskasta. On oltava täydellinen, vahva ja kestettävä mitä vain, yksin.

Ei siis ihme jos pullamössöt sairastuu. Eikä tässä entisessä hyvinvointivaltiossa edes saa hoitoa kuten tämän blogin tiimoilta on huomattu. Hyvä se on paperilla kaunistella miten kaikki on olemassa ja rahaakin sinne syötetään jos käytönössä apua ei saa. Sietäisi suuren ikäluokan joskus tarkastaa paremmin mihin verorahansa pistävät eikä vain huudella sieltä vakiviran takaa. Menkää itse hoitamaan lapsia ylisuuriin päiväkotiin ala-arvoisella palkalla pätkätyönä. Ja miettikää kuka ne teidän takapuolet tulee pyyhkimään siellä vanhainkodeissa. Haluatteko te todella meidät tässä kunnossa teistä huolehtimaan?

2009-04-07T23:11:00.004+03:00

Olispa tämä päivä jo ohi. Ei todellakaan mikään paras päivä.

Mielenterveystoimiston lääkäri se jaksoi itkettää eikä kuunnellut vaikka siitä hänelle maksetaan. Hän on nyt vakaasti sitä mieltä ettei minulle pidä kirjoittaa sairaslomaa. Yritin selittää, että jos saan sen 300 päivää saikkua taakse voin hakea kuntoutustuelle jolla voisi jotain tehdäkin. Niin, mutta kun sehän on sama kun määräaikainen eläke eli minä jumittuisin kotiin kun luvan kerta saisin. Eii, kun minä voisin tehdä vaikka osa-aikatöitä. Ei kun sinä oikeuttaisit sairaslomalla makaamisesi. Mutta enhän minä nytkään makaa kotona, minä käyn koulussa. Sinun koulusi ei ole kuntouttavaa toimintaa, olet maannut kotona jo vuosia ja sinun on nyt aika kuntoutua ammattiin kun olet niin vanhakin. Kaksi vuotta lukiota on aivan liian pitkä aika. Olisinhan minä halukas kuntoutumaan, mutta kun teiltäkää ei terapiaa saa, en minä itsekseni parane. Mutta saithan sitä terapiaa vuoden yksityisellä puolella! (Siitä on viisi vuotta ja se oli vääränlaista terapiaa minulle.) *huoh* Sitä paitsi itse sanoit makaavasi kotona kun kerta useamman päivän viikossa suunnittelet niin ettei ole mitään hommia niille. Niin suunnittelenkin, koska en jaksa joka päivä tehdä jotain. Ei kai 2-3 päivää liikaa viikossa vapaata voi olla?!

Teit niin tai näin se on aina väärin päin. Joko olet liian terve tai liian sairas. Ja aivan sama mitä minä sanon siitä työttömänä olosta se on jotenkin nyt se mihin lääkäri minua haluaa tunkea. En minä voi työttömänä tehdä silloin tällöin osa-aikatyötä, se vaikuttaa työkkärirahoihin! Ja jos käsky töihin käy joudun jättämään koulun, näin on työkkärikin sanonut vaikka lääkäri väittääkin, että voisin olla työtön joka merkattaisiin semmoiseksi jolle ei töitä tarjota. Taisin muuten viimeeksi hetken semmoinen olla, mutta ei sitäkään pitkään suostuttu jatkamaan, pian alettiin jo ehdotella josko töihin. Siinä sitten eletään pelko perseessä ja yritetään olla stressaamatta jotta paranisi.

Joskus niin toivoisin, että ihmiset jolle maksetaan kuuntelemisesta kuuntelisivat mitä heille sanotaan. Siis ihan kaiken mitä heille sanotaan, ei vain sitä mikä heille sopii.

Kysyn vaan mikä ihme on vikana suunnitelmassa jossa saisin kaksi vuotta kelan tukemaan psykoterapiaa sekä kaksi vuotta kuntoutustukea jonka aikana voisin hoitaa kouluni loppuun ja yrittää lomilla ja myöhemmin jaksamisen kasvaessa jopa muulloinkin jotain osa-aikaista hommaa? Minusta se on fiksu ja järkevä suunnitelma. Semmoinen joka voisi jopa toimia jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Jos kerta mielenterveystoimistosta on ollut ok pompotella minua kahdeksan vuotta edes takas niin mikä siinä on kaksi vuotta lisää?

Arvatkaa kuka aikoo avautua ja kunnolla torstaina psykolla. Tällä kertaa olen niin kiukkuinen, että takulla aion olla hankala asiakas ja haukkua lääkärin päätöksiä. Aion myös diakonin ideasta viedä mukanani paperit joissa näkyy mitä olen tehnyt (koulussa ja kotona) ja paljonko. Kymppi vetoa, että sitten minut leimataan liian terveeksi.

ps. Ja sain prk enkun kokeesta onnettoman seiskan! Ja myöhästyin kahdesti bussista! Sekä sain tayssista omituisen lapun jossa selitetään ihan outoja. Soitettava kai sinnekin huomenna.

2009-04-06T18:52:00.003+03:00

Mä olen vissiin aika kiltti ja pelkuri vaikka joskus itsekseni uhoankin vaativani sen mihin olen oikeutettu.

Sain vihin, että meillä on oikeus hakea toimeentulotukea koko vuokraan eikä vaan 560 euroon asti menevään osaan. Eilen kirjottelin sitten lappua sossulle jossa...niin, pyydän, vaadin, toivon? Mietin varmaan ikuisuuden miten sanani asettelisin siinä lapussa. Pitäisi sanoa napakasti, että sossu ottaa tosissaan, pitäisi kuitenkin sanoa ystävällisesti ettei se suutu. Saakohan sossu suuttua asiakkailleen jos nämä tietävät oikeutensa paremmin ja hakevat siten lisää rahaa? Periaatteessahan sossu on siis pimittänyt meiltä tietoa ja näin jättänyt maksamatta jotain mikä meille kuuluu? Minun kai tässä vihainen pitäisi olla, mutta pelkään enemmän, että sossu suuttuu. En halua ärsyttää sossuani, koska hän on kuitenkin päättämässä mitä rahoja saadaan ja milloin, mikä huomioidaan ja mikä ei. Etenkin jos jossain vaiheessa, ja varmasti semmoinen hetki tulee, haemme harkinnanvaraista toimeentulotukea, se on nimittään sitten ihan sossusta ja hänen mielialastaan kiinni tuleeko sitä vai ei! Silloin kannattaa olla hyvää pataa ja kiltti. On ne sossut joskus vihjailleetkin, että kun ei huomioitu tota niin ehkä on parempi olla pyytämättä enempää tai jos nyt maksetaan tuo niin sitä ja tätä ei sitten makseta.

Kumpa toimeentulotuki siirtyisi Kelaan. Edes perustoimeentulotuesta uskaltaisi kitistä ilman, että pitää pelätä suututtavansa asioista päättävän.

Saman tyylinen "kiristys" on muuten mielenterveystoimistossakin. Ehdotellaan kursseja, hoitoja ja vertaistukiryhmiä ja niihin on vähän niin kun pakko mennä. Jos et mene sinut leimataan hankalaksi asiakkaaksi ja sitten ei takulla kuunnella sinun toiveita. Pahimmassa tapauksessa lopettavat sairasloman kirjoittamisen jos et suostu tekemään kuten he ehdottavat. Eihän tätä tietenkään myönnetä, ihan asiakkaan kuntouttamistahan he ajattelevat! Samalla kuitenkin huokuu tunne, että mitä nopeammin olet pois heidän jaloista sen parempi. Varsinkin nyt kun on tullut roikuttua mielenterveystoimistossa vuosia. Jos he vain kuuntelisivat mitä minä ehdotan, ehkä en roikkuisi niin kauaa, mutta ei.

2009-03-28T16:06:00.003+02:00

"Ihmiset ovat aika rationaalisia. Suurena joukkona he käyttäytyvät niin kuin heidän kannattaa käyttäytyä. Jos se on oikeutettua hyväosaisille, jotka optimoivat verotustaan, niin se on yhtä oikeutettua huono-osaisille, jotka haluavat optimoida sosiaaliturvansa. Heidän osaltaan se on jopa pakollista, koska jos he eivät optimoi sitä niille käy huonosti."

"Ihmisellä on ihmisarvo, vaikka hän ei ole taloudellisesti hirveän tuottava. Mutta nyt tähän systeemiin pääsee vain ne jotka ovat taloudellisesti tuottavia ja nimenomaan niin, että työnantajat saavat määritellä sen."

"Se, että työelämä vaatii yhä terveempiä, yhä pirteämpiä, yhä paremmin koulutettuja, yhä kielitaitoisempia työntekijöitä, on julmaa. Eihän ihmiset ole hirveästi muuttuneet geneettisesti vuoden 1989 jälkeen, mutta silloin kaikki kelpasivat töihin, mutta nyt ollaan todella valikoivia."

"Meidän hyvinvointiyhteiskuntamme alkaa olla hyväosaisten hyvinvointiyhteiskunta. Se on kolmikannan vika, joka sopii kaikista asioista keskenään. Juuri nämä 200 000–500 000 ihmistä ovat kokonaan ulkona tästä neuvottelupöydästä."

Muutama poiminta erittäin hyvästä tekstistä, kannattaa lukea ilman ennakkoluuloja Soininvaaraa kohtaan. Fiksu mies, harmi vaan, että vihreät nykyään lähinnä kumartelee kokoomusta ja samalla pyllistelevät äänestäjilleen. Monella vihreällä on järkeviä mielipiteitä, mutta päästyään hallitukseen ne tuntuvat unohtuvan. En ymmärrä miksi vihreät hinkuu hallitukseen jos siellä kerta on kaverina porvarit. Porvarius ei oikein istu vihreiden ajamiin asioihin.

Tuosta vanhasta paremmasta ajasta on lisääkin sanottavaa, mutta jatkanpa toisella kertaa.

2009-03-26T13:48:00.006+02:00

On tämäkin taas. Mulla loppuu sairasloma tiistaina enkä tiedä kuka sitä nyt on uusimassa ja koska.

Kävin pari viikkoa sitten tayssissa kuntoutustutkimuksessa. Siellä oli niin sossu (jolla kävin kuukausia sitten) kun lääkäri sitä mieltä, että saikkua pitäisi kirjoittaa jotta tutkimuksen saataisiin loppuun. Olivat kuitenkin sitä mieltä, että mielenterveystoimisto hoitaa sen, koska he ovat periaatteessa minun hoitava taho. Ymmärrän. Mielenterveystoimiston lääkäri halusi pistää minut sille sossulle jotta voitaisiin katsoa mitä minulle pitäisi tehdä. Ei siis kirjoittanut vielä sairaslomaa. Tayssista oltiin yhteydessä mtt:n tuon sairasloman ym puolesta. Minä odottelin kotona aikaa sossulle, päivät menee eikä mitään kuulu. Maanantaina oli aika psykolle ja kyselin missähän mennään kun ei mitään aikaa ole kuulunut. Noh! Nyt olikin päätetty, että tays hoitaa sairaloman jos semmoisen aikoo minulle kirjoittaa ja minun pitäisi mennä heidän sossulleen juttelemaan. Kiva kun kerroitte! Koskahan se aika sitten taysin sossulle tulee? Tuskin tiistaihin mennessä?! Taysin lääkärikin varmaan kirjoittaa sen saikun noin vain itsekseen.

Ihan kivaa tällänen pompottelu etenkin kun siitä ei edes informoida minua. Jos en olisi kysynyt asiaa psykolta ja nyt soittelisi hädissäni tayssiin (jätin jo eilen soittopyynnön johon ei ole vastattu ja nyt odotan kanslistin paluuta pöydän ääreen) sairaslomani olisi varmaan loppunut ja olisin puilla paljailla. Liekö olisi tullut edes mitään aikoja tayssiin, ainakaan lähiaikoina, heidän ajat kun tuppaa tulemaan kuukauden parin päähän. Joskus sillain tiedättekö vähän nyppii, sillain lievästi.

Vartti myöhemmin: Sain taysin lääkärin kiinni. Hän ei voi kirjoittaa sairaslomaa masennuksen takia. Yritin selittää, että jos minulle tulee katkos sairaslomassa en voi saada kuntoutustukea 3kk päästä vaikka hänkin sitä kuinka mainostaisi. Lupasi selvittää asiaa heidän sosiaalityöntekijän kanssa ja soittaa sitten minulle. Toivottavasti selvittääkin asian ennen tiistaita! Satanen vetoa ole keskiviikkona työkkärissä ilmottautumassa työttömäksi ja menetän mahdollisuuden kuntoutustukeen.

Ja sitten ihmiset kyselee mitä teen parantumiseni eteen ja miksi en vieläkään ole parantunut. Tulevaisuuden suunnittelusta en edes aloita.

2009-03-17T23:42:00.005+02:00

Mieli on taas vaihteeksi niin maassa kun olla ja voi. Itkettää ihan koko ajan (ja nyt alkoi itkettämään). Yritän pysyä koossa pikkusiskon takia, mutta juuri nyt toivoisin ettei hän olisi täällä. Tahtoisin niin olla yksin ja vain vollottaa.

Väsyttää niin ihmisten asenne. Elämme olevinaan hyvinvointivaltiossa jossa halutaan taata kaikille yhtäläinen mahdollisuus, mutta silti valitetaan ja syytetään jos joku elää veroeuroin. Mitään ei saisi pyytää ja pitäisi olla kiitollinen homeisesta leivästäkin. Vaikka tämän valtion lakeihin on kirjattu monia sääntöjä aina sairaiden hoitamista siihen paljonko jokaisen ihmisen pitäisi saada rahallista apua hädässä, toiset ihmiset olisi valmiita jättämään heikommat puille paljailla oman onnensa nojaan. Jos uskallat vaatia hoitoa tai rahaa olet omaan napaan tuijottava paska jonka pitäisi mennä itseensä. Rikkaat saavat vetää miljoonia ohi verojen, mutta köyhälle ollaan kateellisia satasesta.

Puskista, etenkin netissä, on tietysti helppo huutaa ja pitäisi muistaa se, mutta kyllä se silti satuttaa. Minäkin maksan pienestä sairaspäivärahasta veroa 20%, moni pieni palkkainen muuten maksaa vähemmän veroa, mutta silti en saisi mitään katetta sille vaatia. Viimeinen esim. minun pitäisi muuttaa pikkusiskon kanssa kaksioon asumaan ja antaa ainoa makuuhuone pikkusiskolle, itse asua olohuoneessa uniongelmaisena kissan kanssa. Voin todeta, että pää siinä repeisi ja aika äkkiä (ja mihin se pikkusisko sitten joutuisi?). Nyt jo ahdistaa kun asunnossa on toinen ihminen, entä jos minulta riistettäisiin ainoa oma tilani asunnossa. Mutta minä olen vain itsekäs kun kehtaa aikuisena ihmisenä vaatia omaa tilaa.
Juttu siis lähti siitä kun sosiaalitoimi katsoo, että kahden ihmisen vuokra ei saisi maksaa 560 euroa enempää. 560 euron 3+k asuntoja ei ole olemassakaan, tuo 560 euroa on selvästi laskettu pariskunnalle jotka elävät kaksiossa. Kaksiossahan tuo vuokra onnistuisi vielä, mutta minusta on eräreilua tunkea ei-pariskunta kaksioon. Asuvatko kaikki sossun asiakkaana olevat yksinhuoltajat todella olohuoneessa?

Ongelman ydin on monesti se ettei ihmiset ymmärrä masennuksen olevan sairaus siinä missä syöpä. Nämä ovat itseasiassa hyvin saman tyyliset sairaudet. Molemmissa on sukurasitusta, mutta voivat iskeä kehen vain, joissain tapauksissa ympäristöllä on suuri vaikutus. Kumpikaan sairaus ei ole sairastuneen oma vika vaan lähinnä paskaa tuuria. Ja se tärkein huomio, molemmat sairaudet on hoitamattomana tappavia. Ero vain on, että syöpäsairasta ei jätetä hoitamatta sillä siitä se vasta haloo nousisi, masentunut voidaan jättää hoitamatta, koska masentunut ei jaksa haloota nostaa ja jos nostaa, hänet kyllä vaiennetaan tehokkaasti "ota itseäsi niskasta kiinni" kommenteilla.

2009-03-13T01:59:00.003+02:00

Tietenkin ruokanyssessä ei ollut lihaa eikä maitotuotteita. Leipää, leipää, leipää, flooraa ja kanamunia. Piti sitten asioida ruokakaupassa ja sinne menikin sitten vähäset rahat mitä sossusta juuri tuli. Näillä on pärjättävä viikko. Ensi viikon ruokanyssen vielä missaan kun lähden maalle torstaina. Onneksi maalta saa vähän ruokaa mukaan.

Jos olisin yhtään heikompi luovuttaisin ja heti. Kehtaanpa tähän loppuun vielä väittää, että masentuneet ihmiset on henkisesti vahvempia kun monet muut, sano ne (ylimieliset) terveet mitä vain.

2009-03-12T01:48:00.004+02:00

Olen viime viikot huomannut ahmimisen pahenneen, vaakakin näyttää lihomista vaikka ruokaa sinänsä on vähemmän. Kaikki johtunee huonolaatuisesta ruuasta. Olen mussuttanut paljon leipää, viljatuotteita yleensä sekä muuta hyvin hiilihydraattipitoista. Yleensä olen syönyt juustoa, jugurttia, vihanneksia ja hedelmiä useita annoksia päivässä, mutta nyt noista on lähellä yksi hedelmä päivässä. Myös liha on jäänyt vähälle vaikka sitä joka päivä toki syönkin. Tuntuu, että syön vain jauhoja, sokeria ja rasvaa enkä tule edes kylläiseksi. Niin kuin jostain blogista luin, kaurapuuro ei todellakaa pidä nälkää kovin pitkään.

Huomenna on onneksi ruokanyssepäivä (viime viikon missasin kun oli aika lääkärille) ja toivon mukaan saan sieltä jotain lihaa edes. Vihanneksia, hedelmiä tai juustoja siellä ei ole, maitotuotteita vähäisesti ja niitäkin saa ottaa vain yhden. Sen sijaan leipää saa ottaa kolme pakettia, aika kummallista mielestäni.

Viikon kun vielä selviää tulee sairaspäiväraha ja vaikka siitä suurin osa meneekin vuokraan niin jotain aion kyllä ostaa, sitä juustoa ja jugurttia ainenkin!

Saisikohan sossusta harkinnanvaraista toimeentulotukea vuokrarästiin sillä perusteella, että nyt ruokarahani menee vuokrarästiin ja kun ei ole rahaa kunnon ruokaan ahmituttaa ja syömishäiriöni pahenee. Aina sitä jotain roskaa saa syödäkseen nimittää, vaikka pelkkää makaroonia tai sitten leipoo keksejä tms. Nim. vedin eilen purkillisen isoja suklaakeksejä.

2009-03-07T13:50:00.002+02:00

Huomasin juuri, että lääkäri oli kirjoittanut Abilify reseptiini "skitsofreniaan". Loistavaa, nyt mulla on sitten skitsofreniakin vaikka näen vain vähän näkyjä. Aiemminhan lääkäri onnistui kirjoittamaan (olisko se ollut b-lausuntoon) minulle bulimian vaikka todellisuudessa sairastan bed:tä. Ei voi kun toivoa ettei nuo väärät diagnoosit tule kummittelemaan myöhemmin.

2009-03-06T21:28:00.002+02:00

Olo on tosi ahdistunut ja pettynytkin. Eilisellä lääkärikäynnillä (mtt) lääkäri puhui josko ei kirjoittaisikaan enää sairalomaa. Sen sijaan menisin mielenterveystoimiston sossun kanssa juttelemaan mikä olisi paras keino minulle (rahallisestikin) kuntoutua. Ja jos vaikka kävisin työkkärissäkin kyselemässä mitä voivat tehdä minun kanssani, uudelleen kouluttaa vaikka tai jotain.
En voi sille mitään, mutta vähän ikävästi kolisee korvaani nuo kuntoutukset ja koulutukset. Tietojeni mukaan ne on lähinnä hölynpöly kursseja ja työkokeiluja viiden euron päiväpalkalla. Olen yrittänyt sanoa, että käyn sitä iltalukiota jotten ihan kotiin jämähdä, mutta jostain syystä se kaikuu aina kuuroille korville. Miksi halutaan väkisin kouluttaa johonkin jollain kurssilla? Miksi en voi opiskella siellä missä haluan? Enkä oikeasti usko siihen "tämä ei välttämättä mene kelassa läpi" ennen kun näen sen. Kela on myöntänyt minulle kaikki tuet mitä tähän mennessä mitä olen hakenut. Ei kai se sen lääkärin murhe ole jos Kela sanookin ei? Meinaan ei kai se Kela nyt heille soittele ja valita? Kirjoittaa nyt vain sen lapun ja antaa Kelan päättää tuleeko sairaspäivärahaa tms.

Olin niin suunnitellut kaiken sen varaan, että saan sen 300 päivää sairaslomaa ja sen jälkeen mahdollisesti kuntoutustuen. Voisin elää rauhassa ja käydä koulunkin rauhassa. Mä en todellakaan halua mihinkään kursseille ja koulutuksiin! En minä jaksa rampata monessa koulussa ja jos jonnekin pakottavat niin lukio jää kesken. Turhaa olen sitten raatanut tämän koulun melkein valmiiksi asti!

Ei voi kun toivoa, että se sossu ymmärtää. Ahdistaa vaan kun mukava lääkäri yhtäkkiä kääntää kelkkaa. Tai no, tuo lääkäri on ollut lähinnä ok, se jolle ihan ensin menin oli tosi mukava, mutta lähti sitten muualle. Mihinköhän se meni? Voisikohan muuttaa perässä?

2009-03-02T02:23:00.004+02:00

Jos mä nyt olen vuokraa velkaa 200e viime kuulta ja tämän kuun vuokra, 680e, maksamatta, kuun lopussa saan maksettua vielä 400e, jään ensi kuulle velkaa 480e. Kun lasketaan luvuilla +400e asumistukea 1. päivä, -680e vuokraa 2. päivä ja kuun lopussa +400e sairaspäivärahaa, päästään lopputulokseen jossa olen elokuussa tilanteessa missä pystyin saman kuun aikana maksamaan koko vuokran, myöhässä siis, mutta elokuun lopussa pystyn maksamaan koko elokuun. Se, että saisin maksettua vuokrani ajoissa vaatiin aikaa marraskuuhun asti. Tämä siis jos kykenen laittamaan aina 800e kuussa vuokraan eli muuhun käyttöön jäisi 180 euroa kuussa. Tuosta olisi maksettava muut laskut ja ruoka. Hieman masentavaa. Eihän tuo voi olla laskettua oikein? Eihän?

Ainoa pelastukseni lienee lottoaminen ja miniässän osto. Tai jos vaikka jotenkin pääsisin loppukesästä kuntoutustuelle voisin yrittää hakeutua osa-aikatöihin hetkeksi (joka tosin tarkoittaa etten välttämättä syksyllä jaksa kouluun). Sossu tosin huomioi palkan, mutta eipä sieltä nytkään tule mitään joten samapa tuo.

2009-02-26T00:28:00.002+02:00

Mua hävettää myöntää pikkusiskolle (ja teillekin), että menen huomenna (tänään) hakemaan ruoka-apua. Viime torstaina mun piti lähteä messuille Bambin kanssa, mutta kiemurtelin, että mulla on semmonen meno etten pääse. Tällä viikolla se on onneksi lomalla äidin luona.
Sinänsä ihan tyhmää, koska äiti on vuosia saanut ruoka-apua ja tunkenut niitä meillekin. Hävettää vaan myöntää, että meillä menee huonommin tai ainakin yhtä huonosti kun äidin luona. Mun vikahan se on, minä en kykene maksamaan vuokraa ja mullehan ne ruuat tulee (tai jos kehtaisin myöntää hakevani ruokaa tuolta voisin ehkä jakaa osan pikkusiskon kanssa).

2009-02-24T16:25:00.002+02:00

Toisinaan kiukuttaa, että on ympäröinyt elämänsä asioilla joista välittää. Toisaalta se on kai ihan hyvä.

Juuri nyt hyppäisin parvekkeelta alas ellen asuisi pikkusiskon ja kissan kanssa. Ei vain kykene jättää niitä pärjäämään kahden. Tai no ei ne kahden jäisi, Bambi varmaan muuttaisi takaisin äidin luo ja kissa menisi jonnekin. Ei, ei voi tehdä niin, ei vaikka oma elämä potkiikin pahasti päähän.

Irkissä vain yksi ihminen epäili ihan rehellisesti onko vika minussa kun en vieläkään, 9v "hoidon" jälkeen, ole terve. Tiedän ettei se sitä tahallaan, toiset nyt vain elää luulossa, että apua saa kun lyö nyrkin pöytään ja kertoo kaiken. Minä valitettavasti tiedän ettei edes se auta. Vaikka kyllähän se omituiselle kuullostaa. Melkein voisin kuvitella vian olevan minussa ellen niin paljon tahtoisi uskoa ettei tämä kaikki ole minun syytäni.

Vaikka lääkkeet yleensä auttavat vain vähän niin jotain lääkettä on kyllä pyydettävä kun parin viikon päästä lääkärille pääsen. Ei tätä taas muuten jaksa.

2009-02-16T19:02:00.004+02:00

Uusi asumistukipäätös tuli. Vuokra nousee ensi kuussa 40 eurolla, mutta asumistuki ei muutu. Ensinnäkin muutoksen pitäisi olla vähintään 50 euroa ja kahden ihmisen asunto ei saisi olla yli 57 neliötä. Meillä neliöitä on kyllä paljon, 73, mutta silti. Eipä tuosta sinänsä mitään hyötyä olisi sillä se menisi käytännössä sossulle. Sossu kun maksaa meidän (tai huomioi ennen kun maksaa) vuokran 560 euroon. Meidän uusi vuokra on 678 joten se siitä, omasta pussista menee.

Katselin tuossa halvempaa asuntoa. Kiukuttaa jos on muutettava, kun sain makkarinkin juuri laitettua, mutta raha puhuu tässä maailmassa. Ongelma oli vain, että vts:ltä ei löydy yhtään 3+k asuntoa joka olisi alle 57 neliön, pari hassua jotka olisi alle 560 euron. Miten tässä pitäisi mennä tukien mukaan kun ei semmoisia koteja ole? Vvo:n tilannetta en voi tarkastaa kun sivut ei toimi, mutta tuskin on suurta eroa vts:öön.

Toinen kiukuttava asia oli kun tajusin asumistuessakin laskettavan tulot ennen veroja, tietysti. Muutenkin kiva, mutta meikältä menee 20% veroa sairaspäivärahasta. Kuvitelkaa, 20% 552 eurosta! Se on 440 euroa verojen jälkeen (eikä muuten tasan ollut noin paljon, se jäi 430 puolelle!). 440+puolet asumistuesta on aika pirun pieni summa kuussa, mutta liikaa sossun mielestä, jäin tässä kuussa 3 euroa miinukselle jota sossu ei maksa ellen saa tässä kuussa tai ensi kuussa enemmän miinusta esim. lääkelaskuja tai ensi kuussa uusi -3euroa, tosin en usko niiden maksavan mulle kuutta euroakaan. Sossu maksaa vielä jostain syystä minulle vähemmän kun ennen pikkusiskon luokseni muuttoa. Laskevat meidät vielä "pariskunta" kaavalla, ei yksinhuoltajana tms. Aika epistä sanon minä. Laskevat kyllä vuokrat ja asumistuet puoliksi, mutta eivät huomioi, että me ei olla pariskunta vaan sisarukset. Emme jaa makuuhuonetta emmekä jääkaappia. Tai jo jaetaan, mutta kummallakin on omat ruuat. Raivostuttaa kun tietenkin pariskunta mahtuu pienempään tilaan kun siskokset! Ja varmasti kulutkin menee monella erilailla... Ärsyttävintä on, että kun kesällä soitin sossuun ja kysyin vaikuttaako pikkusiskon muutto luokseni mitenkään vastattiin ei. Nyt jää kuitenkin 60 euroa tappiolle ja se kirpasee pahasti näissä tuloissa.

Ei siis ihme, että ahdistaa niin ettei kouluun kykene. Eikä ihme, että tämän kuun vuokra on maksamatta ja osa viime kuustakin. Toisinaan ihmettelen kovasti miten ns köyhyysrajan alapuolella olevat ihmiset oikein pärjää. Paljonhan meitä Suomessa on, mutta ei kaikilla voi tilanne olla tämä?

Taidan mennä vähän ahmimaan ruokaa, se olevinaan helpottaa oloa. Rahatilannetta se tosin ei auta.

2009-02-08T18:05:00.004+02:00

Kaksi toivetta.

Yksi. Mä saisin itse päättää minne laivalle mennään ja koska kun sovitaan mun myöhässä juhlittavia kolmekymppisiä. Mä tahdon Tukholmaa ja huhtikuun lopulla tai toukokuussa. En toki kalliille laivalle ja olen valmis joustamaan, mutta en vielä tässä vaiheessa ennen kun tarjoukset ei ole edes tulleet!

Kaksi. Pois se musateevee tai mene omaan huoneeseen katsomaan. Jatkuva jumputus, kirkuminen ja eri tasoiset äänet aiheuttaa (flunssassa) päänsärkyä jos niitä joutuu kuuntelemaan kauan. Ei, se ei auta, että lopetat sen sitten kun minä lähden kauppaan. Ei se paljoa pihalle kuulu.

2009-02-01T22:21:00.002+02:00

Sain uusia lääkkeitä taas, Abilifyä, kun on noita näköhäiriöitä niin paljon. En tiedä johtuuko siitä, mutta tänään kroppa on ollut todella levoton. Tekee mieli heiluttaa jalkoja ja käsiä koko ajan, mutta sekään ei auta, ihan kun lihakset olisi levottomia. Typotakin kamalasti!

Makkarista on seinällinen tapettia revitty, toiseen hommaan poistoliisterisysteemiä. Etusormessa on reikä keskellä kynttä kun innostuin vähän huovuttamaan eilen neulalla. Pitäisi tehdä pikkusiskon villasukat loppuun, samoin isosiskon joululahja. Äikän kurssia varten pitäisi kirjoittaa analyysi kirjasta ja etsiä erilaisia artikkeleita lehdistä. Vaikka mitä olisi, mutta tee tässä nyt jotain kun tuntuu, että on muurahaisia joka paikassa.

Eräs juttuni ilmestyi viime viikolla lehdessä ja nyt minulla on kiivas ihailija. Kävin kahvilla hänen kanssaan perjantaina ja se taisi olla virhe. Hän on nyt niiiin rakastunut minuun ja tahtoo kovasti tehdä minusta maailman onnellisimman naisen. Olen viidessä päivässä saanut varmaan 60 viestiä, tuntuu, että puhelin piippaa koko ajan. Ahdistaa.

2009-01-10T19:43:00.002+02:00

Luojan kiitos lumesta ja pakkasesta! Mieli parani heti kun maa tuli kunnolla valkoiseksi. Rakastan myös kun pakkanen kipristää poskia ja ilma on raikas. Ehkä tämä taas tästä. Ensi viikolla ehkä treffit ja parin viikon päästä alkaa taas koulu. Ihan kivaa mennä taas kouluun, saa jotain tekemistä.

2008-12-19T03:51:00.002+02:00

Muistinpas lukea sen b-lausunnon jonka lääkäri kirjoitti minusta viime käynnin jälkeen. Samaa stooria kun ennenkin, olen asiallinen ja silleen, en ole käynyt töissä oikeastaan koskaan, olen vähän saamaton nahjus ja hankala kaikkine kummallisine oireineen (okey, ei siellä ihan noin ollut kunhan veistelen).

diagnoosina:
F33.2 toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso
F50.8 ahmimishäiriö
F61 sekamuotoinen persoonallisuushäiriö

Eka nyt on silleen selvä, vetäsin tuon lausunnon beckin testissä 32 ja tänään 37. En tosin tiedä miksi en ole vain keskivaikeasti masentunut, miksi toistuva, mutta samapa tuo, kunhan joku kerrankin tajuaa. Ahmimishäiriön taisin eka kerran saada virallisesti diagnoosina vaikka ongelma on ollut tiedossa kauan. Sekamuotoinen taitaa olla jäänne jostain kaukaa, tosin voipi olla, että sillä kuitataan minun oudot nukkumiset, syömiset ja näköharhat? Ei voi tietää. Näinpäs tänään muuten taas komeita harhoja, pikkusiskonkin kanssa tapeltiin yksi päivä pitääkö eteisessä olla valo vai ei. Pitää! En kehdannut sanoa syyksi kummallisia mustia hahmoja jotka tulee kylään hämärässä...

2008-12-18T23:22:00.002+02:00

Onpas elämä jotenkin rankkaa ja olevinaan kiireistä. Kävin tänään taas mtt-lääkärillä, onneksi se uusi lääkärikin vaikuttaa mukavalle (mulla siis vaihtui lääkäri kun muutin ja kerkesin sillä käymään kahdesti kun se häippäs ja sain uuden). Ehkä himpun lääkepainotteinen, mutta ei kai se pahasta ole jos joku kerrankin tahtoo minun syövän lääkkeitä joista oikeasti on hyötyä. Eikä se terapeutiksi kai ala kun pitäisi etsiä se oma. Pääsen siis Kelan tukemaan psykoterapiaa jos Kela asiaan vain suostuu. Pitäisi soitella eri terapeuteille ja kysellä aikoja. Tämä on se vaikein vaihe, etsiä terapeutti ja täyttää paperit, odottaminen.

Viime viikot on olleet kurjia. Olen väsynyt, niin henkisesti kun fyysisesti, ärtynyt, kiukkuinen, ahdistunut ja pinna kireällä. Useampana päivänä olen herännyt pahalla päällä ja kaikki pienet mitättömätkin asiat on ottaneet pannuun. Pahinta lienee etten asu tässä taloudessa yksin. En voi kiukutella ja äksyillä rauhassa kun pitää ottaa toinen huomioon. En voi suuttua pikkusiskolle jostain mitättömästä asiasta, koska se ei ole reilua. Olen kyllä yrittänyt selittää, että olen pahalla päällä ilman mitään sen suurempaa syytä, mutta eihän sitä käytännössä niin kukaan ajattele. Jos kitisen ja ärhentelen Bambille ottaa se sen kuitenkin itseensä, joten olen yrittänyt olla vain hiljaa. Onneksi pikkusisko lähti eilen äidin luokse joulua viettämään niin saan hetken olla yksin ennen kun itse lähden maalle porukoiden luokse.

Toisaalta tämä on tuttua. Marras- ja joulukuu on minulle ne vuoden vaikeimmat kuukaudet. Niin paljon kun pidänkin syksystä, pimeästä ja etenkin joulusta (love it!!) niin ilmeisemmin valon määrä kuitenkin vaikuttaa päähäni. Ehkä olen juuri sen takia oppinut pitämään syksystä ja joulusta? Jotta olisi jotain iloa tämän keskellä? Vaikea sanoa, olen tosin mielestäni aina pitänyt ko ajoista. Anyway. Energiat on ihan maassa vaikken ole edes ollut koulussa tässä kuussa. Taisin muuten viime ja toissa vuonnakin jättää yhden jakson väliin tähän aikaa vuodesta. Tuntuu ettei edes kaupassa jaksaisi käydä ja Bambin edessä pitää vielä tsempata niin paljon. Voisin vain hautautua peiton alle ja jäädä sinne, lukea välillä kirjaa, siirtyä sohvalle ottamaan päikkäreitä kissa mahan päällä ja yöksi taas omaan sänkyyn. Rakastan makuuhuonettani! Pehmeää ja lämpöistä peittoa, tyynyjä, kylmää huonetta (n. 15 astetta, patteri edelleen pois päältä ja ikkuna auki iltaisin ja joskus koko yön). Kumpa ei vain tarvisi koskaan tehdä mitään.

Unirytmikin on muuten ihan keikallaan taas, menen nukkumaan 3-5 aikaa ja herään 14-16, joten en edes näe päivän lyhyttä valoisaa aikaa. Vaan kaippa tämä taas tästä. Kunhan vuosi vaihtuu ja silleen. Sitä tänään lääkärillekin sanoin kun tuo pohti lääkkeiden vaihtamista kun tehoja ei ole tullut. Kurjaa voida kurjasti kun on vuoden paras aika.

2008-12-01T22:33:00.002+02:00

Olen seurannut mielenkiinnolla tämän syksyn Nelosen sarjaa Sairaala. Paljon mielenkiintoisia tapauksia, joista lääkeyliannostustapaukset on aina koskettaneet eniten.

Tänään (tiistai aamusta uusinta) sattui jotenkin koskettavin tähän mennessä. Ilmeisemmin tyttö oli soitellut moneen tahoon ja kertonut, että on paska olo ja lääkkeitä tekee mieli kiskoa kitusiin. Joka paikassa oltiin torjuttu, ns ketään ei kiinnostanut. Hänet oli juuri muutamaa (?) päivää aikaisemmin kotiutettu Pitkäniemestä (psykiatrinen sairaala).

Tämän kertainen hoitaja suhtautui asiaan hyvin ystävällisesti ja ymmärtäväisesti (yllätys, sillä hoitaja oli mies). Päivittelivät siinä miten tälläinen ihminen on edes kotiutettu Pitkäniemestä kun tietävät itsemurha-ajatukset. Ja kuinka siellä olisi hänen paikkansa. Eniten kosketti hoitajan "hoitoon on päästävä, mutta tämä on väärä tie sinne", joskus se nimittään on se ainoa tie. Väärä se varmasti on, siitä tuskin kukaan kiistelee, mutta valitettavan usein se on se ainoa. Jostain syystä kun mielenterveyspotilaita, etenkin itsemurhasta puhuvia, ei oteta tosissaan.
Varmasti on niitä, jotka vain uhkailevat jatkuvasti, mutta asiantuntijan pitäisi kyllä erottaa uhkailija ihmisestä joka on oikeasti itselleen vaaraksi. Aivan liian usein olen itsekin törmännyt tilanteeseen, jossa itse olen halunnut jatkaa hoitoa, mutta minut on laitettu ulos/hoito lopetettu.

Ei vain mene jakeluun miksi päätyminen ensiapuun on niin usein se ainoa tie hoitoon. En myöskään ymmärrä miten hoito voidaan lopettaa kun hoidettava vielä toivoisi sen (monesti itku kurkussa) jatkuvan. Tällä reseptilläkö ne ihmiset paranee?

2008-11-26T02:11:00.002+02:00

Lukasin tuossa sanoja joille tänne on päädytty. Koska olen täällä puhunut oikeasti osasta noista niin vastaanpa sen mitä tiedän.

1) kotoa pois muuttaminen ilman vanhempien lupaa

Onnistuu jos olet yli 15v, toki vanhemmat voivat laittaa poliisit perään, mutta eivät ne voi sinua raahata takaisin kotiin jos siellä on oikeasti jotain vialla.

2) pelkoäiti

Mikä on pelkoäiti? Pelkäät äitiä?

3) muuttoilmoitus alaikäinen

Ykkösessä mainitsin 15v, oletan sen olevan se, sillä yli 15v voi tehdä muuttoilmoituksen ilman huoltajan allekirjoitusta. Huoltajalta saatetaan kysyä asiasta jos katsotaan tarpeelliseksi. Pikkusiskon kohdalla toimitimme lapun koulusta jossa näki, että lapsi opiskelee täällä ei Helsingissä.

4) äiti yritti tappaa minut

Jos äiti oikeasti yritti sinut tappaa niin muuta pois! Soita sosiaaliviranomaisille (puhelin löytyy kaupugin kotisivuilta), hae apua, sitä on kun vain osaa hakea.
Äiti ei ole mikään pyhimys vaikka onkin äiti ja synnyttänyt sinut. Äiti on ihminen siinä missä muutkin.

5) ey-avustus

Tampereella ruoka-avustukset hoitaa kirkko eli diakonia. Soitto heille ja saa lapun jota vastaan voi hakea pakettia.

6) persoonallisuushäiriöinen sossu

Oikeasti vai tuli paska päätös? Sossulla on tietty kaavansa ja ikävä kyllä se ei aina menen järjen mukaan. Jos sossu taas on kohdellut jotenkin tylysti pyydä saada toinen sossu.

7) sossu tiliote

Sossulle on toimitettava tiliotteet kaikista tileistä. Sossulla on oikeus kysyä pankilta onko tiliä, mutta sossu ei saa nähtäväksi tilitietoja. Jos on tilejä joita et käytä kehotan ettet mainitse niistä sillä sossu saattaa vaatia tiliotteet vaikka tilillä ei mitään tapahdu. Minun pankki ei niitä lähetä ilman tapahtumia ja tästä oli joskus ikuinen kina sossussa.
Jos et aiemmin ole asioinut sossussa tai edellisestä on aikaa, sossu pyytää nähdä kahden viimeisen kuun tiliotteet. Tämä toimii myös jos olet ollut rikas kaksi kuukautta sitten sossulla ei ole oikeutta nurista sillä niitä ei voi katsoa enää tuloiksi. Tässä on kuitenkin oltava tarkka ettei tiliotteissa tosiaan näy mitään.

8) elatustuen keskeyttäminen

Soitto elatustuen hoitavalle taholle ja he keskeyttävät heti, tutkivat vasta sitten.

9) voiko ottaa kahta pikavippi

Voit. Et varmaan samasta lafkasta, mutta eri paikoista kyllä. Älä silti ota, ne on pahoja nim. kokemusta on.

10) lääkkeiden yliannostus

En kehota kokeilemaan (nim kaksi kertaa kokeillut). Hiilen juottaminen ei ole kivaa, ei myöskää putkien tunkeminen kurkkuun. Jos kuitenkin tuli otettua liikaa soita itsellesi ambulanssi. Lääkkeiden yliannostukseen harvoin kuolee, siinä vain tuhoo sisuskalut. Tuhoutuneiden sisuskalujen kanssa eläminen ei ole kivaa.

11) toimeentulotukihakemuksen kuitit, jos toinen maksanut

Meinaat? Jos toinen on maksanut esim. koko vuokran niin toimitat toki kuitin ja selityksen. Näin sossu huomioi kaiketi puolet jos siis asutte yhdessä. Jos toinen on maksanut omalta tililtä sinun laskusi joka ei hänelle kuulu niin jälleen kerran, toimita kuitti ja selitä asia. Sossu ei hirveästi välitä kuka maksoi kunhan on maksettu. Paitsi jos tilillesi on tullut paljon "ylimääräistä" rahaa.

Näin. Toivottavasti auttoi.

2008-11-23T23:29:00.003+02:00

Pikkusiskon poikaystävänpuolikas tuli käymään meillä. Oli yötäkin. Ihan mukavan oloinen heppu vaikka onkin ehkä hieman vanha Bambille, ei tosin vaikuta sille.

Minä näin sekavia unia ko pojasta, miten tämä oli vanhan kaverini poikaystävä jonka minä varastin. Pussailin ja harrastin seksiä tämän pojan kanssa useammassa eri unessa.

Miten sairasta on uneksi pikkusiskon poikaystävänpuolikkaasta? Olenkohan jotenkin miehen tarpeessa? Aamulla ei tiennyt mitä ajatella. Onneksi se meni ohi ja kykenin tänään katsomaan poikaa silmiin ihan rennosti. Odotan kauhulla ensi yötä.

2008-11-12T01:18:00.002+02:00

Vuokranantajalta tuli tänään häätöuhka, kaksi vuokraa maksamatta. Kiva. Maksasinhan minä, mutta kun asumistukea ei ole korjattu, pikkusiskon lapsilisiä/elatustukia ei ole tullut ja sossukin sekoilee jutuissaan. Äiti oli kai sentään allekirjoittanut luvan lapsilisän ja elatustuen siirtämiseen pikkusiskolle. En kyllä usko ennen kun näen. En tajua miksi se nyt olisi takkinsa kääntänyt kun on koko syksyn huutanut. En todellakaan. Äiti se vasta riemastuisi jos tietäisi tuosta häätöuhkasta. Itseasiassa koko häätöuhkaa ei olisi jos äiti olisi jo kesällä suostunut kaikkeen nätisti. Että kiitos äiti. Kiitos ihan sikana kun tahdot tehdä lastesi elämästä niin onnellista ja helppoa.

Elämä on kun täysi vesilasi tällä hetkellä. Tiedättekö kun lasi on äärimmillään täynnä vettä, pinta on jo lasin yli, mutta pintajännite estää veden lainehtimisen vielä. Lasin yläpuolella on se tyhjä vesipullo mistä hitaasti valuu se viimeinen pisara joka tippuessaan lasiin rikkoo jännitteen ja vesi tulvii yli. Odotan vain koska se viimeinen tippa tippuu.

Tekee mieli viillellä vaikken oikeasti semmoista harrastakkaan.

2008-10-31T13:35:00.002+02:00

Jos joku tässä pikkusiskon muutto/rahaprojektissa on raivostuttanut on epämääräinen ja väärä tieto. Sossu sanoo sitä ja Kela tätä ja kun seuraavan kerran kysyt niin asia on jo ihan erilailla. Kukaan ei tiedä miten asiat oikeasti menee ja ne jotka tietävät ovat jossain maan alla.

Koko syksyn olemme tosiaan olleet siinä luulossa ettei 16v voi muuttaa itse kirjojaan. Tämä on ollut se ongelman ydin. Kun lapsi ei virallisesti asu täällä ei mitään tukiakaan saa. Kolme eri sossua ja kolme eri kelantätiä on väittänyt näin plus kasa muita ihmisiä. Kunnes tosiaan sitten yksi Kelan täti vihdoin valaisi, että voi kun voikin muuttaa kirjat. Olisi kai pitänyt soittaa maistraattiin heti elokuussa? Vaan kun niin moni puhui tuota totena ei sitä osannut kyseenalaistaa.

Nyt on kuitenkin kirjat täällä, eikä maistraatti edes nähnyt tarpeelliseksi kuulla äitiä. Tästä huudetaan varmaan puhelimessa tänään. Kävi myös ilmi, että elatustuen olisi voinut katkaista jo aikaa sitten! Kiva kun kerroitte nyt! Mutta senkin maksu äidille on nyt katkolla. Lapsilisän maksumuutos on myös Kelassa ja siitä toivottavasti tulee päätöstä pian.

Mutta siis lyhyesti niille jotka joskus tätä tietoa etsivät. 16-vuotias voi muuttaa pois kotoa ilman vanhemman lupaa, hän voi myös muuttaa kirjansa muualle ilman huoltajan suostumusta. Huoltajaa ei tarvitse välttämättä edes kuulla jos on todistaa, että todella asut muualla (esim. koulusta opiskelijatodistus). Elatustuen maksun voi keskeyttää pelkällä soitolla sosiaalitoimeen. Lapsilisän maksumuutosta haetaan Kelasta ja sen suhteen ratkaisevaa on kaiketi missä lapsi virallisesti asuu sekä mitä mieltä sosiaalitoimi asioista on. Kenenkään alaikäisen ei siis tarvitse jäädä kotiin kitumaan, koska huoltaja pimittäisi rahat. Kotoa voi lähteä ja saada itselleen kuuluvat tuet. (Tämän kun minäkin olisin nuorena tiennyt.)

2008-10-20T18:57:00.003+03:00

Ei saisi kirjoittaa tästä vielä kun tuo kuitenkin huonoa onnea...

Meillä saattaa pikkusiskon kanssa ollakin mahdollisuus saada pikkusiskon rahat hänelle (lapsilisä + elatustuki). Kävi ilmi, että alaikäinen voi kun voikin tehdä muuttoilmoituksen maistraattiin ilman huoltajan allekirjoitusta. Tosin silloin huoltajaa ja alaikäistä kuullaan asian puolesta tarkoituksena selvittää missä lapsi todella asuu. Tämä toimii siis vain yli 15v kohdalla, ei nuoremmissa. Mutta, nyt vaan peukut pystyyn ja sormet ristiin ja mitä tahansa. Asumistukikin nimittään vaatii Bambin virallisen muuton tänne (kirjat) jotta se voidaan laskea meille molemmille. Jos tämä ei mene läpi pienenee rahat entisestään. :(

Eniten tässä showssa kiukuttaa äidin osuus. Äiti venkoilee sekä huijaa ja saa palkkioksi rahaa. Bambi elää kesätyörahoillaan ja joutuu töihin kun rahat loppuu. Jos pikkusisko olisi heti saanut omansa äitiltä hänen kesätyörahat olisi parhaillaan riittänyt koko talveksi. Äitiltä kun noita rahoja ei peritä mitenkään. Olisipa voinut edes ilmoittaa Kelaan, että katkaisevat rahan tulon kunnes asia on selvä, mutta semmoinenkin lienee mahdotonta.

Tänään kävin taas mtt-lääkärillä. Sain kuukauden lisää saikkua ja lähetteen päiväsairaalaan. Hieman kyllä pelottaa tuo päiväsairaala. Ymmärrän, että semmoinen tahdotaan "minulla teettää", koska sen avulla nähdään paremmin miten voin ja silleen, mutta kun muistaa sen parin vuoden takaisen päiväsairaala kaksi viikkoisen ei innosta. Pelottaa josko siellä taas katsotaan minun olevan puhelias ja laitettu, ja todetaan sen perusteella terveeksi. Kukaanhan ei silloin jutellut kanssani sen suuremmin. Kahdesta viikosta olin melkein puolet poissa (yksittäisiä päiviä) ja niinä päivinä kun olin paikalla kokosin muiden kanssa palapeliä ja olin normaali. Kertaakaan en jutellut kenenkään hoitohenkilökunnan kanssa kahden henkilötietojen ottoa enempää. Juttelin hoitoryhmän kanssa tasan alku- ja loppupalaverissa. Tämän perusteella minut siis todettiin terveeksi ja mtt-lääkärini meni sen päätöksen mukaan. Nyt vihdoin olen päässyt tästä kirouksesta eroon kun muutin ja lääkäri vaihtui ja taas päiväsairaalaan. Lääkärini tuntuu asian ymmärtävän, "aina ei asiat ole siltä mitä näyttää", mutta... Lupauduin siis menemään sinne taas vähän lääkärin painostuksen alla. Toivottavasti tällä kertaa sujuu paremmin, onneksi se on eri päiväsairaala.

2008-10-14T23:21:00.002+03:00

Vanha välilevyvaiva iski kun salama kirkkaalta taivaalta eilen aamulla. Pitkään aikaan ei ole särkenyt tai jos on se on ollut lievää ja mennyt hetkessä ohi. Nyt heräsin järkyttävään selkäkipuun joka säteili jalkaankin. Koskaan en ole herännyt niin, että jalkakin olisi kipeä. Lepo on aina auttanut ettei aamusta koske kun korkeintaan selkään. En edes tajua mistä tämä nyt tuli, en ole tehnyt mitään ihmeellistä, en nostellut mitään enkä kävellyt ylipitkiä matkoja tms.

Makasin siis eilisen sohvalla kun kuollut kala. Piti mennä vaikka mille asioille esim. viemään sairaspäivärahahakemus ja lisäselvityksiä asumistukeen. Kiva kun ei saa vuokraa maksettua kun kahden kuukauden asumistuet on olleet vajaat. Tänään raahauduin keskustaan apteekkiin ja vähän hupiasioillekin kun sillä hetkellä selkä oli ok. Tai siis lähtiessä särki, mutta kun käveli tovin oli ihan ok. Selkä tavallaan asettuu siihen tiettyyn ja sen jälkeen ei auta muuttaa sitä asentoa. Noh, tulin tietysti bussilla kotiin. Kun nousin jäädäkseni pois oli hyvin pienestä kiinni etten rojahtanut lattialle kun jalat petti alta, juuri sain käännyttyä penkille, onneksi siinä oli vapaa penkki! Onneksi myös älysin nousta hieman aiemmin kun yleensä jotta selkä kerkeäisi hetken tottua, että nyt seistään.

Huomisen kaiketi makaan sohvalla taas, sain sentään torstaille ajan lääkäriin. Hassua, väittävät täällä olevan pula lääkäreistä. Entisellä asuinalueella sait joko päivystysajan samalle päivälle kun soitit aamu seiskalta tai ajan kuukauden päähän. Onneksi ei tarvitse päivystykseen lähteä. Ne Kelan paperit vaan venyy taas päivällä. Toivottavasti saan jotain todella hyviä troppeja torstaina ja kipu katoaa kokonaan. Perinteiset särkylääkkeet on kun namia, otin tänään jo 400mg, 600mg ja 800mg napin eikä mitään tehoa. Nyt pois, sattuu istuminen.

2008-10-06T22:20:00.000+03:00

Tiskasin... Ja maksoin laskut, myös pikkusiskon hänen puolestaan. Mulla on vähemmän rahaa kun Bambilla ja hän kehtaa valittaa ettei aio nostaa tällä viikolla enempää rahaa (lompakossa kymppi). Kiva, minäkin voisin päättää etten osta tällä viikolla enempää ruokaa.

2008-10-05T20:35:00.003+03:00

Bambi: "Mä voisin lukea vielä tunnin, mennä sitten lenkille ja lukea sitten vielä tunnin."
minä: "Ja tiskaat ja imuroit?"
Bambi: "No, ehkä mä tiskaan, mut imurointi *hihih* ehkä huomenna."

Kiva, että ne letut maistu jotka oli tarkotettu palkkioksi siitä, että vihdoin imuroisit, eihän tässä ole kun viikko muistuteltu ja lykätty. Imuroin sitten itse, siivosin kissan hiekkiksen, hoidin tiskikoneen (täytin, pesin ja tyhjensin) sekä kohta teen ruokaa. Ja Bambi kehtasi ihmetellä miksi en ole lukenut kokeeseen, tässähän on ollut koko eilinen ja tämä päivä aikaa! Hän on ainekin kerennyt lukemaan tosi paljon!

Viikko taitaa olla se minun pinnani raja. Nyt jos pikkusisko näyttäisi nenäänsä tuolta huoneesta ja sanoisi jotain voisin ärähtää ja pahasti.

Kymppi vetoa ne tiskin on tuolla vielä huomennakin.

2008-10-05T15:54:00.003+03:00

Ahdistaa, ihan kun olisi kääritty tiukkaan liinaa jota joku kiristäisi koko ajan lisää. Flunssa päällä joten hermot on entistä kireämmällä. Bambillakin taitaa olla hermot vähän kireällä, ainenkin se tiuskii välillä siihen malliin. Eikä se ole imuroinut vaikka piti jo viikko sitten. Menisi tämä koeviikko ja alkaisi syysloma. Tosin epäilen jaksanko kokeeseen huomennakaan. En oikein tiedä yritänkö lintsata, koska en jaksa lukea vai onko olo oikeasti niin kamala ettei jaksa keskittyä. Joskus on niin vaikea tunnistaa omia olojaan, valehteleeko ja liioitteleeko sitä itselleen vai onko oikeasti niin väsy.

Emmä tiedä. Menen peiton alle palelemaan ja hikoilemaan.

2008-10-03T22:42:00.001+03:00

Olen lähes sanaton. Kahden vuoden jälkeen pääsin lääkärille joka tuntuu ymmärtävän. Ehkä hoito tästä taas pääsee käyntiin?

2008-09-28T03:46:00.002+03:00

Tänään on hermo kiristynyt pikkusiskoon. Vituttaa kun toinen ei tee mitään käskemättä. Täällä on edelleen imuroimatta ja tiskit on tiskaamatta (kattilat ym mitä ei tule tungettua pieneen astianpesukoneeseen). En tiedä onko sisko lukenut ensi viikolla oleviin kokeisiinkaan. Illalla se kikatteli tässä koneella kuulokkeet korvissa varmaan pari tunnin. Ihan kiva, että toisella on hauskaa, mutta tosi ärtsyä kuunnella tuollaista joka ilta kun yrittää katsoa itse vieressä telkkaria. Alan myös kyllästyä siihen etten minä saa katsoa telkkaria ilman höpötystä, lauleskelua tai kyselyä, mutta jos minä kehtaan keskeyttää pikkusiskon tv:n katselun se lähes suuttuu. Nyt täällä haisee tupakka ihan törkeästi kun pikkusisko taisi polttaa omalla ikkunalla. Sanoin sille aiemmin, että menee parvekkeelle jos haluaa tupakoida, mutta ilmeisesti se ei kehtaa. Vituttaa silti tuo haju.

Enimmäkseen meillä on kyllä hauskaa, joskus vaan vituttaa, ihan kaikki.

2008-09-23T01:39:00.002+03:00

Ahdistaa edelleen tämä tekemisen määrä. Joka päivälle tuntuu olevan jotain. Eilen makasin koko päivän sohvalla, okey tein vähän läksyjä illalla, mutta tuntuu ettei sekään riitä. Joka aamu herätessä vituttaa herätä ja lasken koska saa nukkua niin pitkään kun haluaa, koska olisi päivä ettei tarvitse tehdä mitään. Tuntuu ettei sellaista tule koskaan ja kun tulee se ei tunnu rentouttavan yhtään. Tekemättömän päivän jälkeen odottaa edelleen tekemätöntä päivää.

Pohdin aamulla sängyssä johtuuko tämä siitä, että pikkusisko asuu täällä. Tavallaan ei ole sitä omaa rauhaa vaikkakin Bambi kyllä oli nytkin lähes koko sunnuntain poissa. Tai sitten olen vain niin stressaantunut. Ehkä tarvitsisin monta tekemätöntä päivää peräkanaa? Syyslomaankin on vielä useampi viikko ja koeviikkokin ennen lomaa. Väsyttää, väsyttää ihan jatkuvasti, fyysisestikin.

2008-09-14T21:02:00.001+03:00

Tuntuu ettei tekeminen lopu ikinä, rahat kyllä loppuu. Asunto alkaa vihdoin näyttää kodille, tavarat on paikallaan, verhotkin ikkunoissa. Energiat on ihan nollassa, eikä cipralexin (masennuslääke) loppuminen auta asiaa. Pari päivää ilman ja alkoi ahmituttaa, tänään meinasin saada paniikin kaupassa. Olin varma, että eräs mies seurasi minua, ihmiset tunki jotenkin tielleni, tahdoin vain pois ja pian! Hain tänään lopulta lääkkeitä, pakko, en kestä ilman keskiviikkoon, jolloin tulee rahaa. Ei siinä muuten mitä, mutta sain tuossa apua sellaiseen kissan harjaan joka maksaa törkeän paljon...ja nyt olen pistänyt ne rahat lääkkeisiin ja ruokaan. Hävettää. Olisin perjantaina ostanut sen harjan, mutta ne on loppu kaupasta. Rahapulassa sitten sorkkuin ostamaan ruokaa parilla kympillä ja lääkkeisiin meni se toinen parisen kymppiä. Onneksi nuo lääkerahat saa sossusta takaisin joten on vähän palauttaa laatikkoon odottamaan sitä harjaa. Hävettää silti.

Huomenna olisi sossu. Vähän pelottaa kuinka siinä käy. Sain kuun alussa vanhan asunnon asumistuen ja olen tuhlannut sen ruokaan ja miljoonaan pieneen asiaan mitä on pitänyt ostaa tänne uuteen kotiin (kuusi jatkojohtoa, viisi pistokejakajaa, lamppuja, verhoja ja niiden klipsuja...). Yritän pyytää ettei sosiaalitoimi huomioisi tuota asumistukea niin minun ei tarvitse hakea heiltä lisää muuttoapurahaa. Sain entisestä sossusta sen 250e, mutta se meni siihen pakastimeen ja mikroon, 8e meni omasta pussista siihen eli penniäkään ei siitä jäänyt. Farkutkin alkaa olla niin puhki (korjattu jo kertaalleen), että tarvisi uudet. En omista kun yhden housut joita käytän aina kun ulos talosta menen...

Onneksi hammas/poski/kurkkukipu on mennyt pois. Sain kaiketi aftan takahampaiden taakse, se ärtyi pahasti ja koko poski oli kipeä, lopulta kipu levisi kurkkuun asti. Nyt kipua ei onneksi ole enää kun siinä oletetussa aftassa, paranisi sekin pian! Harmi kun niitä aftabbeja ei saa tuonne hampaan taakse. Nyt tosin on suupielet kuivat ja kipeät, en tiedä mistä ne ärsyyntyi, mutta menisi sekin pois!

Syöpöttelyn ja apteekissa reissaamisen sijaan tänään piti lukea venäjää. Ei hyvin mene, ei. Onneksi tähän ei kuole?

2008-08-31T00:25:00.002+03:00

Uusi koti tuntuu hyvälle. Nukuin viime yönä parhaat unet pitkästä aikaa, jotenkin uusi huone oli niin mukava. Kunhan tästä arki asettuu paikalleen (koulukin alkaa maanantaina) niin kirjottelen lisää. Nyt väsyttää aika tehokkaasti.

Söin äsken kaksi toastia (eli neljä leipää) ja olin ihan ähky. Vuosi sitten vedin aina tuon kaksi ja se riitti juuri ja juuri, joskus otin jopa jugurtin kaveriksi.

2008-08-23T13:55:00.002+03:00

Vuosien varrella olen asunut monen monessa kodissa. Jokaisessa on tapahtunut paljon, ei ehkä fyysisesti, mutta henkisesti. Jokainen muutto on ollut omalla tavallaan mukava, on saanut aloittaa "alusta". En tiedä kokeeko muut ihmiset samoin, mutta minulle seinät puhuvat. Asunnossa tapahtuneet asiat leijailevat edelleen ympärillä. En oikeastaan pysty pistämään pistettä asioille ennen kun saan ne pois silmistä.

Tämän asunnon seinillä on niin paljon tarinoita. Tässä kodissa olen ollut sekä onnellinen, että hyvin onneton. Muutin tähän vähän sen jälkeen kun erosin Timosta (kolmen vuoden parisuhde). Tämä oli ensimmäinen asunto jossa olen asunut yksin, aiemmat on olleet soluja. Oli ihana muuttaa omilleen ja tottua hiljaisuuteen. Tässä asuessani olen myös kokenut hurjia sotkuja, tästä asunnosta minut on viety ensiapuun lääkkeiden yliannostuksen takia, tässä asunnossa olen majoittanut miehen joka sai minut pois raiteiltani. Tämän asunnon kautta on myös lähetetty useampi löytökisu maailmaan ja yksi on saanut täältä kodinkin. Muistelen lämmöllä kissa-aikoja, ne oli onnellisia hetkiä. Meni myös vajaa vuosi kun en kotiini päässyt, typerä määräaikainen alivuokralaissopimus ja alivuokralaiset jotka eivät minua kotiin päästäneet. Opinpahan siitäkin.

Vahvinpana lienee oma rauha ja se ahdistava kesä miehen ja lääkkeiden kanssa. Nämä seinät on todellakin nähneet tarpeeksi, on korkea aika vaihtaa puhtaisiin joihin voi kirjoittaa uudet muistot, toivottavasti hieman parempia ja onnellisempia.

2008-08-21T20:02:00.002+03:00

Kehuin joskus aiemmin Silminäkijän Lääkitys kohdallaan jaksoa. Se tulee tänään uusintana klo 23.30, kannattaa katsoa! Masennuksesta kertoo oikeasti masentuneet ja oikein sanoin.

2008-08-16T18:04:00.002+03:00

Mua sillain lievästi nyppii isosiskoni rooli tässä pikkusiskon muutossa. Hmm..pitäisiköhän kehitellä siskoille peitenimet kun lukijat varmasti sekoavat pian. ;) Jossain aiemmin olen varmaan puhunut heistä oikeilla nimillä, mutta siitä lienee kauan? Olkoon siis isosiskoni tästä lähin Viivi ja tämä pienempi sisko joka muuttaa luokseni Bambi. Sittenhän minulla on vielä yksi pienempi sisko, mutta hänestä puhun harvoin joten katsotaan hänen nimeä sitten...

Niin. Nyppii jollain tapaa Viivin rooli Bambin muutossa. Joskus vuosia sittenhän kun tilanne äidin luona oli pahimmillaan puhuimme josko Viivi ottaisi pikkusiskon luokseen asumaan ja Bambi kävikin paljon isosiskon luona. Minä kannustin asiassa ja olisinkin toivonut tälläistä järjestelyä. Jotenkin olen siitä lähtien kun itse muutin pois kotoa odottanut koska ja miten pikkusisko saadaan pois sieltä. Siitä on kasvanut vuosien varrella todella tärkeä asia minulle. Tärkeä se on Viivillekin ollut, mutta ei yhtään niin tärkeä kun minulle. Nyt kun Bambi sitten muuttaa, minun luokseni, on isosiskolla jotenkin hällä väliä asenne. Juttu ei tunnu häntä kiinnostavan pätkääkään.

Kaikki on kulminoitunut jotenkin muuttoomme. Pyysin jo aikaa sitten Viiviltä josko he miehensä kanssa voisivat tulla auttamaan muutossa. He asuvat toki etelässä, mutta kun Bambin tavarat on jok.tap. tuotava Helsingistä tänne Tampereelle niin eivätkö he voisi täällä Tampereen päässä sitten auttaa muutossa. Minulla ei tavaraa niin hirveästi ole etteikö sitä muuttaisi ihan inhimillisissä ajoissa. Asiaa on nyt pyöritetty ties millä tavalla. Ei haluta ajaa isolla autolla tänne, menee bensaa. Josko ei käytäisi Helsingissä ollenkaan kun tulee "turhaa" matkaa, Bambin kamat myytäisi ja ostettaisiin täältä uudet (ihan hyvä, mutta pitäisi ostaa tyyliin huuto.netistä ja milläs niitä sitten kuljetetaan kun 80% ilmoituksista on nouto). Viikonloppujakin on pyöritetty ees taas. Kun mies on perjantaina kuulma illassa ja maanantaina aamussa. Jos tulevat lauantaina niin jotenkin menee ilmeisesti sunnuntain vapaakin pilalle vaikka pääsisivät täältä lähtemään kotia kohden ennen iltaa. En voi käsittää miten kahden päivän vapaa ei muka riitä. Samanlaisia kahden päivän vapaita ne muutkin on, perjantaina ja maanantaina vain työajan vaihtelee aamun ja illan välillä. Sorry, mutta en tajua. Nyt ilmeisemmin tehdään sitten niin, että minä pyydän sossulta muuttofirman ja muutan sillä omat kamani, Bambin kamat haetaan Helsingistä joku vkloppu ja tuodaan tänne sitten.

Viivi kyllä puhelimessa selitti miten hän on niin vaikeassa asemassa kun yrittää miellyttää kaikkia. (Minä en ole Viivin miestä koskaan tavannut.) Olen kyllä huomannut miten kovasti hän yrittää miellyttää miestään ja välillä minuakin, tuo on ihan vanha piirre isosiskossa, tuttua siis sinänsä. Mutta toisaalta, tähän viittasin alussa, minua nyppii ettei Viivi ole halukas tekemään mitään Bambin muuton suhteen. Lupasi tukea muuttoa ja perhesossu saa soittaa hänelle, mutta siinä kaikki.

Toivottavasti ettei nyt ymmärrä tätä lausetta väärin, mutta minä koen uhraavani aikalailla ottamalla kuusitoista kesäisen siskon luokseni asumaan useaksi vuodeksi. Minä olen valmis käymään läpi tämän muuttorumban, tappelemaan äidin kanssa (johon katkasin välit!), ottamaan vastuun lapsesta ja tämän kasvatuksesta, kyllä 16v täytyy vielä kasvattaa. Minä teen tämän kaiken, koska niin lujasti halua Bambin pois äidin luonta. Minä en halua hänen asuvan siinä ympäristössä jossa itsekin jouduin teininä asumaan, etenkin kun tiedän sen vain pahentuneen. Kuten olen monesti ihmisille sanonut "kumpa minulla olisi ollut tälläinen isosisko kun olin teini". Itseasiassa teininä toivon, että minut adoptoitaisiin muualle, kirjoitin jopa nimeni pitkään lyijykynällä kalentereihin ym jotta voisin sitten pyyhkiä sen ja vaihtaa uuteen nimeeni.
Anyway. Kiukuttaa kun joutuu tekemään kaiken yksin eikä toinen uhraudu edes muuton vertaa! Ymmärrän ettei Viivin miehen tarvitse uhrautua meidän pikkusiskon takia, mutta toisaalta avopuolison elämä/ongelmat on myös kumppanin elämä/ongelma.

En halua mikään marttyyri olla, mutta toivoisin silti vähän apua ja tunnustusta. Ei ole mikään helppo ajatus ottaa vastuulleen kaikkea tätä. Kuinka moni muu minun tilanteessa ja iässäni tekisi tälläistä. Ei ainekaan isosisko.

2008-08-13T22:34:00.002+03:00

Eilen oli se perhesossu Helsingissä. Minä, pikkusisko ja heidän entinen sossunsa. Pitäs jotenkin raportoida varmaan siitä ja silleen, mutta jotenkin oon vieläkin ihan puhki ettei oikein jaksa. Jos kuitenkin jotain lyhyesti yrittäisi. ;)

Homma meni suht ok. Äiti tietysti yritti kiistää kaiken ja jankkasi ettei anna lapsilisiä ja elatustukia minun tilille (siis sille pikkusiskon tilille joka on minun nimissä kun alaikäiselle ei voi ilman vanhemmat lupaa avata omaa tiliä ja johon pikkusiskolla on ainut kortti). Hän voi siirtää rahat pikkusiskon tilille jota itse hallinnoi.. Yritin selittää etten suostu siihen, koska en luota niiden rahojen tulemiseen ja siellä pysymiseen. Vaan äiti kun haluaa kontrolloida mihin pikkusisko rahansa laittaa, minun kontrolloiminen ei riitä. Äiti ei luota minuun kun minä olen vehkeillyt äidin selän takana (hassua miten isosisko on ollut mukana kaikessa "vehkeilyssä", mutta häneen luottamus ei ole mennyt).

Äiti yritti myös vetää itsemurhakortin esiin, mutta epäonnistui sillä se ei vaikuttanutkaan. Äiti siis halusi saada minut huonoon valoon kun neljä vuotta sitten vedin yliannostuksen lääkkeitä, jouduin ensiapuun. Sen jälkeen riitelimme äidin kanssa, äiti käski minun tappaa itseni jotta kaikki näkee miten huono äiti hän on ja minä katkasin välit. Minä sain onneksi selittää kuten asia siis meni eikä sossu nähnyt asiassa mitään pahaa.

Äiti itse puhui sossulle miten hän ei ehkä elä kahden vuoden päästä kun pikkusisko täyttää 18, miten alkoholilla ja tupakalla ei ole mitään vaikutusta/tekemistä hänen sairauksiensa kanssa ja miten lääkäri on käskenyt hänen liikkua (kapakan ja kodin väliä?). Lopussa äiti vielä raivostui niin, että löi lehdellä pöytään ja huusi. Minä, istuin äidin vieressä, säikähdin tuota hypäten penkissäni, pelkäsin todella äidin lyövän sillä lehdellä minua! Äiti lähtikin siitä ja minä, itkun loputtua, sanoin olleeni ihan varma, että äiti lyö minua.

Asiat ei siis muuttunut mihinkään. Äiti antaa pikkusiskolle luvan muuttaa, mutta rahat on hänen hallinnassa. Kirjoja pikkusisko ei saa muuttaa, koska se vaikuttaa äidin asumistukeen (hän tosin muuttaa pienempään asuntoon). Raivostuttavaa on miten kaikkeen tarvitsee huoltajan allekirjoituksen. Lapsilistä voidaan siirtää lapselle, jos huoltaja siihen suostuu. Lapsilistä siirtyisivät myös lapsen mukana jos lapsen kirjat siirretään, mutta kirjoja ei voi siirtää ilman huoltajan suostumusta. Sossu otti esiin jopa vaihtoehdon huostaanotto, mutta sopuisassa huostaanotossakin vaaditaan huoltajan suostumus (riitainen menisi oikeuteen ja olisi pitkä ja lapselle raskas todisteluineen jne). Nämä säännökset on varmaan tehty lapsen etua ajatelle, mutta mitä jos huoltaja on epäpätevä? 16-vuotias on täysin tyhjän päällä jos huoltaja niin haluaa. Jos minä en vakaasti uskoisi siihen, että asiat järkestyy pikkusisko varmasti jäisi äidin luokse, koska rahallinen tilanne on täysin äidin vallassa. Kuten sossukin totesi, äiti antaa periaatteessa luvan muuttaa, mutta pimittämällä rahat estää muuton. Äiti ei tietysti asiaa näin näe. Hänhän vain kontrolloisi rahoja.
Jos tietäisin, ettei äiti puutu rahankäyttöön voisin melkein suostuakin siihen, että pikkusiskon rahat on äidin hallinnoimalla tilillä johon siskolla on käyttöoikeus. En vain jaksa uskoa siihen ettei äiti puuttuisi asiaan. Joku kuukausi kun äidillä olisi rahallisesti tiukkaa hän ei laittaisikaan rahoja tai laittaisi osan. Tai kun hän näkisi jonkun siirron/maksun joka ei sovi hänen sen hetkiseen mielentilaan (vaikkapa uudet farkut tai liian iso ruokakauppa lasku) hän katkaisisi rahan tulon tms. En kerta kaikkiaan jaksa jos minun pitäisi joka päivä pelätä, koska hän siirtääkin rahat pois tai lopettaa maksamisen. Minähän se loppujen lopuksi kuitenkin olen se minun ja siskon talouden turvaaja. Minä maksan vuokran ja ruuan (tosin perin pikkusiskolta niitä). Minä se viime kädessä joutuisin lupaan jos rahaa ei tulisikaan.

Äiti ei tietenkään näe asioita kuten minä. Hänhän on täydellinen ja jos hän jotain lupaisi hän sen pitäisi. Hän ei tajua miten hänen mielialat heittelee ja miten epävarma ja tuuliviiri hän on.

Iloisena uutisena kerrottakoon, että saimme pikkusiskon kanssa asunnon! 3h+k, kävin katsomassa sitä tänään. Muutto on edessä mahdollisimman pian.

ps. Vähän sekava postaus, mutta olen tosiaan ihan poikki. Heräsin eilen viideltä, kävin Helsingissä, olin henkisesti poikki sossun jälkeen, valvoin kahteen. Tänään ramppasin asuntotoimistossa ja uutta kotia katsomassa. Pää on aika tyhjä.

2008-08-11T02:03:00.001+03:00

Parina edellisenä iltana on syöpötyttänyt. Olen kyllä syönyt päivällä ihan oikein, mutta jostain syystä illalla tekee hirveästi mieli nakertaa jotain. Ei ole sen suuremmin väliä mitä, kunhan saa tunkea jotain suuhunsa. Liekö stressi tai jotain?

2008-08-10T01:51:00.002+03:00

Pikkusiskon kanssa on mennyt ihmeen hyvin. Sisko tosin kaipaa kovasti omaa huonetta ja rauhaa, uutta kotia. Itse olen hämmentynyt miten toisen läsnäolo ei ahdista. Yleensä en kestä toisia ihmisiä montaa päivää pienessä asunnossa, mutta pikkusiskoa olen kestänyt ihmeen hyvin. :)
Nyt sisko on äidin luona Helsingissä, sanomassa heippa kavereilleen, hammaslääkärissä ja tiistaina mennään sinne perhesossulle. Vähän jännittää. Äiti oli sanonut pikkusiskolle, että aikoo kertoa minun taustani ja miksi ei luota minuun. Ilmeisesti tarkoittanee masennustani ja itsemurhajuttujani vuosien takaa. Toivon tuon olevan vain äidille tyypillistä uhoa. En ymmärrä mitä äiti tuolla hakee sillä hänen taustansa on vielä pahempi ja itse hän puhuu kuolemasta nykyään. Saas nähdä. Toivottavasti ei mene tappeluksi tai kinaamiseksi kumpi on huonompi ja sairaampi. Typeräähän semmoinen on.

Olen viime päivinä pohtinut kovasti äidin narsistisia piirteitä. Narsku hän tuskin on, mutta liekö joku persoonallisuushäiriö (narsistisin piirtein). Raskasta on kuitenkin ihmisen kanssa jonka mieliala heittelee sekunnissa, joka valehtelee eikä muista valheitaan, joka lupaa ja peruu lupaukset, uhoaa ja uhkailee, ei kuuntele ja on aina olevinaan oikeassa.

2008-08-01T01:00:00.002+03:00

Pikkusisko turvallisesti täällä. Äiti päästi menemään ihan helposti vaikka soittikin pettyneenä myöhemmin kun lapsi oli vienyt passin ja rahojakaan ei tilillä ollut. Ei kuitenkaan huutanut. 23 jälkeen soitti kännissä ja herätti pikkusiskon. Selitti jotain miten joku juoppo baarissa oli selittänyt jotain siskon muutosta. Pyysin lopulta puhelimen ja aika tylystikin tankkasin ettei tarvitse soittaa öisin ja sisko oli nukkumassa. Vähän murheissaan lapsi meni takaisin unille, mutta ehkä huominen tuo parempaa tullessaan. Vielä on edessä pahimmat tappelut kun mennään sossuun ja katsellaan kenelle maksetaan ja mitkä rahat.

-10kg!!

2008-07-30T14:16:00.002+03:00

Vaikka en omia lapsia varmaan koskaan tee, niin kyllä on äidilliset vaistot ollut kovilla viime päivät! Murehdin koko ajan miten pikkusisko jaksaa! Nytkin odottelen koska tuo pääsee töistä ja soittaa jotta voimme sopia huomisesta tulemisesta ja mitä pakkaa mukaansa. Voi mun lapsi raasua...

Pikkusisko on kyllä varmaan se syy miksi en omia lapsia halua. Koen kasvattaneeni jo yhden lapsen (ne kolme vuotta teininä kun hoidin pikkusiskoa). On lapset ihan kivoja, kunhan niistä pääsee työpäivän jälkeen eroon. :D

2008-07-29T22:23:00.000+03:00

Todellakin!!

2008-07-29T22:04:00.003+03:00

Äiti huomasin tänään, että pikkusiskon palkkarahat on siirretty muualle (tilille johon hän ei pääse). Hirveä huuto ja mekastus, soitti isosiskolle ja huusi tällekin. Oli heittämässä pikkusiskon ulos, vei avaimet ja antoi soittaa "viimeisen soiton" minulle (ennen kun ottaisi kännykän). Pikkusisko soitti ihan itku kurkussa. Yritin opastaa nuorten turvatalolle kun olisi kesätöitäkin pikkusiskolla vielä pari päivää. Äiti tosin vei ne avaimet...myös työavaimet. Pikkusisko pyysi päästä tänne. Sovittiin jo, että hyppää junaan ja tulee vaikka äiti huusi taustalla ettei Tampereelle saa lähteä.

Äiti ja isosisko lopulta puhuivat pitkän tovin ja äitikin alkoi rauhottua. Antoi lapsen jäädä kotiin vielä pariksi päiväksi kun on töitäkin. Puhui kovasti torstaista kun pikkusiskon seuraava palkka tulee. Kukaan ei "hennonut" kertoa äitille niiden rahojen siirtyvän sinne samalla tilille mihin siirrettiin aiempikin palkka. Nyt toivotaan, että pikkusisko lähtee torstaina tulemaan tänne ennen kun äiti tajuaa ettei palkka tulekkaan hänen hallinoimalleen tilille.

Pikkusisko muuttanee siis torstaina tänne, ainekin alustavasti, loput tavarat haetaan varmaan myöhemmin. Saas nähdä mikä show tästä vielä tulee. Aion kyllä puolustaa pikkusiskoa henkeen ja vereen kun leijona. Juuri tänään tajusin miten hassua on, että minä huolehdin ko pikkusiskosta tämän ensimmäiset kolme vuotta (äiti oli töissä) ja nyt tulen huolehtimaan "viimeiset" vuodet ennen kun aikuistuu. Asenteeni on kyllä hieman muuttunut. Teininä en olisi koko siskoa halunnut ja jopa koin välillä vihaa koko lasta kohtaan. Syy tähän oli tosin äiti ja äitin epämääräiset suhteet ja lapsen saannit. Nyt en malta odottaa siskon muuttoa tänne. Haluan hänet vain äkkiä pois äidin luonta. Kun torstaina näen siskon juna-asemalla aion rutistaa lapsiraasun lähes hengiltä.

2008-07-28T18:37:00.002+03:00

Uskokaa tai älkää, vaa'alla käyminen on nykyään kivaa. Olen ottanut tavaksi punnita itseni joka ilta hampaiden pesun jälkeen. Aina lukema on ilahduttanut vaikka se ei olisi edes liikahtanut alaspäin. Viime vuonna painoin ennätykselliset 122kg (nyt minä joudun ihmettelemään kun uskallan tuon "ääneen" sano). Vaikka syömishäiriöhoito jäikin pahasti kesken, jotain oppeja jäi mieleen. Syön nykyään säännöllisesti 3-4 tunnin välein ja hoen itselleni "kohta saan syödä taas", sen avulla myös annoskoot on jopa puolittuneet. Joskus vuoden alussa paino alkoi laskea ja nyt on tippunut 8kg ja alaspäin menee koko ajan. En malta odottaa sadan rajaa! Parasta on etten ole edes tehnyt laihtumisen eteen sen suuremmin mitään! Ei nälkää, ei kaloreiden/pisteiden/tms laskemisia, ei liikuntaa, ei niin yhtään mitään. Syön samoja sapuskoja kun ennenkin, mutta annoskoko on pienempi ja ahmiminen on pysynyt kurissa. Jossain vaiheessa on varmaan pakko alkaa liikkua, mutta näissä kiloissa se on edelleen ällöä ja hikistä puuhaa, joten ei kiitos.

Muut tuskin laihtumistani ovat huomanneet, en minäkään huomaa jos peiliin katson (ja peilin pitäisi olla se rehellisin!). Vaatteista olen huomannut muutoksen ja vaa'assa. Vaan eiköhän tämä jossain välissä ala näkyäkin, toivotaan.

Repsahduksia ja ahmimisiakin on sattunut, mutta kun en ole mitenkään laihiksella ei ne haittaa ollenkaan.

2008-07-24T15:28:00.003+03:00

Ei mulla mitään asiaa ole, ajattelin vaan kertoa, että olen vielä hengissä. ;)

Lomailin tuossa maalla viikon. Juttelin sunnuntaina äitin kanssa puhelimessa melkein tunnin. Lupasi pikkusiskolle lapsilisät ja elatustuen jos ne kiertää hänen tilin kautta, hän maksaisi ne joka kuukausi sitten siskolle. En ihan luota, että rahat todella tulisivat joka kuukausi tai että kaikki rahat tulisi. Sain vihdoin perhesossun kiinni, sovittiin tapaaminen elokuulle. Saas nähdä mitä äiti tykkää kun saa postitse kirjeen ajasta. Äiti haukkui tuon sossun, mutta minusta hän vaikutti todella mukavalle, muisti pikkusiskon, kyseli kuulumisia, lähetti terveisiä ja pahoitteli kun ei koskaan voinut tehdä mitään äitin alkoholismille kun äiti kielti sen.

Semmosia.

2008-07-07T00:18:00.003+03:00

Kuppi teetä parvekkeella yön hämärässä saa ajatukset juoksemaan. On niin hiljaista vaikka kaupungissa asunkin.

Miten elämä onkaan kuljettanut. Tasan kymmenen vuotta sitten olin Lontoossa aupairina, olin vasta sopeutumassa uuteen perheeseen vaihdettuani erinäisten ongelmien takia perhettä. Kaverit sitä vastoin oli lähdössä takaisin Suomeen kesän lopulla. Hienoa aikaa se silti oli, muistelen sitä aina lämmöllä vaikka olihan sitä vaikeuksiakin. Ei ne tosin sillonkaan suurilta ongelmilta tuntunut, elämä oli helppoa 19-kesäsenä.

Jos olisin silloin tiennyt mitä tiedän nyt, olisin varmaan jäänyt Lontooseen vaikka muistankin olleeni loppu syksystä aika täynnä koko paikkaa (tai lähinnä kai perhettä, en itse Lontoota, siihen en kyllästy ikinä). Olisihan sitä voinut vaihtaa perhettä vaikka uudelleen... Suomeen tultua asiat aloivat mennä todella pieleen eikä asiat ole oikeastaan siitä koskaan korjaantuneet. Muutin 1999 alussa Saloon jossa olin niin yksin, yksin pimeässä pienessä huoneessa harhojen kanssa. Sisko asui tosin sillon Turussa joten siellä kävin paljon. Arkea ilahdutti lähinnä irkissä eräs varattu mies jonka luonakin Helsingissä kävin muutamat kerrat kun tyttöystävä oli poissa. Tuo suhde on niitä asioita jota olisi voinut jäädä tapahdumatta, mutta minkäs sitä historialleen voi, nuori ja naiivi kun joskus oli.
1999 syksyllä muutin Tampereelle eikä asiat suuremmin parantunut. Tosin en ollut ihan niin yksin enää kun oli kämppis, mutta muuten kyllä tosi hakoteillä. Haahuilin ympäriinsä jättisuuri musta villapaita päällä ja olin todella eksyksissä itseni kanssa. Tuo lause kuvaa ehkä parhaiten paria Lontoon jälkeistä vuotta. Tuolta blogini alkumetreiltähän ne löytyisi, tekstit mitä kirjoitin silloin. En tohdi lukea, saavat surun valtaan. Niissä loistaa sellainen tietty naiivius ja mustuus. Masennusta sekin oli, mutta niin erilaista kun tämä nykyinen.

Melkein kymmenen vuotta olen siis tässä suossa tarponut eikä loppua näy. Paljon toki on tapahtunut, hyviäkin kausia ollut, eikä tämä nykyinen elämä nyt samanlaista ole kun silloin. Vaan miksi ei ole olemassa aikakonetta? Matkaisin heti takaisin vuoteen 1998 ja Lontooseen, siihen kun elämä oli vielä hyvin.

*****

Äiti on viime päivät puhunut pikkusiskolle itsemurha suunnitelmistaan, pikkusisko kertoi tänään mesessä tuosta. Loistavaa äiti, loistavaa.

2008-07-04T21:57:00.007+03:00

Katoin tuossa nauhalta vanhan Inhimillisen tekijän. Oli aika hyvä juttu alkoholisti isästä ja tyttärestä. Hienoa oli miten isä istui ja nyökytteli vaikka tytär kertoi avoimesti perheen elämästä ja ruminkin sanoin vanhemmistaan. Vaatii paljon uskaltaa sanoa asiat ääneen televisiossa ja vielä isä vieressä, mutta varmasti vaati myös paljon isältä istua ja kuunnella miten oma tytär kertoo juuri ne asiat mitä ei koskaan saisi kertoa. Jotenkin kolahti. En oikeastaan lapsena tajunnut miten paljon äiti salaili asioita ja vaati minuakin salaamaan, mutta nykyään saan usein erilaisia ahaa-elämyksiä kun tajua asioita lapsuudesta. Kumpa minäkin voisin sanoa äidille kaikki haluamani ilman huuto ja vasta väitteitä. Mikään ei tunnu niin pahalle kun väittää ettei sanomani ole totta. Voihan toki olla mahdollisuus (tai sitten ei), että muista asioita väärin, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole väliä sillä se mitä muistan ja tunnen ei muutu vaikka joku sanoisin sen olevan valhetta.

Tuli surullinen ja vihanen fiilis tuosta ohjelmasta. Miksi minun äiti ei voi myöntää itselleen olevansa alkoholisti? Miksi minun äiti ei ymmärrä mennä hoitoon? Miksi minun äidille valheet on totuutta rakkaampia? Miksi minun äiti ei välitä vaikka olen hänelle kirjoittanut sydäntä raastavan kirjeen ja lopulta katkaissut välit? Miksi minun äitini on antanut periksi? Miksi minun pitää vielä haudata äitini alkoholismin takia? Miksi minun äitini laittaa oman napansa lastensa edelle? Miksi minun äiti ei välitä?

2008-07-01T00:45:00.002+03:00

Miten tämä elämä onkin näin hiljasta ja tylsää? Tai jotain? Eksyin lukemaan kaksi vuotta vanhoja juttuja ja kylläpäs sitä juttua riittikin silloin! Miksi ei enää? Toisaalta muistan sillon ajatelleeni ihan samanlailla... Jotenkin jännä lukea vanhoja juttuja aina välillä. Sitä huomaa miten ajatusmaailma on muuttunut vaikka elämä tuntuu polkeva paikallaan. Pari vuotta sitten mulla oli selvästi menossa joku optimistinen kausi, kiihkeästi puolustin tilannettani ja olin niin valmista kamaa paranemaan. Nyt on selvästi menossa hieman pessimistinen ja lauhkea kausi, ei oikein innosta eikä huvita. Vähän sellainen odottamisen tunnelma ilmassa, josko jossain vaiheessa saisi asioihin muutosta, ehkä sitten kun pääsee muuttamaan (olen ollut muuttamassa jo yli vuoden). Tiedä sitten muttuuko mikään kuitenkaan vaikka muuttaisi ja pääsisi uuteen mielenterveystoimistoon. Ehkä, toivotaan.

Uimapuku jää sitten ensi vuodelle, josko vaikka olisin laihtunut siihen mennessä useamman kokonumeron (hah). En tajua kenelle ne isot (48, suurempia ei löydy) uimapuvut on suunniteltu, ei ainenkaan lihaville, jokaisessa tissipehmusteet jäi about vatsan kohdalle. Ei oikein tiennyt itkisikö vai nauraisiko pukukopissa. Vaan onpa ne rahat jo kulutettu muuhun joten se siitä. Jos menisi syömään lisää.

2008-06-26T01:16:00.003+03:00

Repiipäs sitä ihminen ilot pienistä asioista. En malta odottaa ensimmäistä puraisua hyvästä voileivästä. Kunnon Oululaisen jälkiuunileipää (ei mitään ällöä länsisuomalaista makeaa ruisleipää), päälle flooraa, Juustoportin Isabella juustoa, kinkkua sekä paprikaa/kurkkua/suolakurkkua/tomaattia. Halvempaakin leipää ja juustoa olisi, mutta jostain sitä on se ilo revittävä. Rahaa tuli tänään, tosin se on melkein jo mennyt laskuihin ja muihin menoihin. Uimapuku pitäisi vielä löytää jostain, tosin huonolta näyttää, ei läskeille mitään myydä.

2008-06-19T22:12:00.003+03:00

On tämäkin taas elämää. Eipä tarvitse pohtia oliko fiksua pistää välejä poikki äitiin vai ei...

Pikkusisko on nyt päättänyt, että tahtoo muuttaa luokseni vaikka se tarkoittaa asioimista sossussa ja äidin kanssa tappelemista. Kävin Kelassa ja soitin sossuuni, minun tuloihin siskon muutto luokseni ei vaikuta. Äiti on lapsesta elatusvelvollinen ja vaikka äiti kuinka väittäsi vastaan se tosiasia ei muutu. Lapsilisät voidaan Kelan mukaan siirtää lapsen kirjojen mukana lapselle maksettavaksi. Perhesossulle tässä joudutaan menemään, koska äiti ei nyt annakkaan lapselle lupaa muuttaa eikä suostu maksamaan mitään. Sossuni kannusti tuota perhesossutapaamista sillä siellä siskoni saa itse sanoa missä haluaa asua ja sossu voi katsoa mikä on lapselle parhaaksi. Luulen minun kodilla on hyvät mahdollisuudet. Äiti on taas pistänyt nimittään parastaan viime päivinä. Sen lisäksi, että äiti on alkoholisti, puhuu jatkuvasti omasta kuolemasta, huutaa ja lyttää siskoa pahasti, nyt hän uhkaa viedä lapsen kesätyörahatkin ja tehdä siskon elämästä helvettiä jos tämä aikoo mennä perhesossulle puhumaan tai muuttaa minun luokseni. Ei riitä haukkuminen ja mitätöiminen vaan pitää tunkea lapsen silmät ja suu täyteen valheita ja pelotella toinen lähes hengiltä. Onneksi sisko saa minulta oikeaa tietoa, muistan nimittään itse miten sokeasti uskoin 16-vuotiaana äitin sanoja enkä koskaan edes kinannut lapsilisistäni tms.

Maanantaina käy lienee tieni siis asuntotoimiston (2h+k -> 3h+k) lisäksi pankkiin avaamaan siskolle oma tili johon äitillä ei ole käyttöoikeutta. Toivotaan vain, että palkanlaskija kerkee vaihtamaan tilinumeron viimeiseen päivään mennessä ettei siskon tarvitse yrittää tyhjentää tiliä ennen kun äiti keksii viedä lapsen rahat (sisko saa yli tonnin palkkaa!). Miten ihminen voikin olla tuollainen omaa lastaan kohtaan? Eikö vanhempien pitäisi ajatella lastensa parasta ja lasten etua eikä vain tuijottaa omaan napaan? Miksi vanhemmiksi saa ruveta kuka vain? Miksi perhettään ei saa valita?

Ärsyttävintä on ettei äiti tarkoita tosissaan puoliakaan mitä sanoo. Kun minä ja isosisko oltiin muuttamassa pois kotoa oli meno lähes samanlaista. Huudettiin, kiljuttiin ja uhkailtiin ettei takaisin ole tulemista, ettei lapsia sitten tarvitse tuoda hoitoon jne. Ja mitä tapahtui? Äiti pyyteli kylään, antoi ruokaa mukaan ja kyselee milloinkas hänestä tulee mummo.

Olisi pirun mielenkiintoista tietää millaisen diagnoosin psykot äidistä laatisivat jos siihen olisi mahdollisuus. Itse kallistuisin jonkun persoonallisuushäiriön puoleen... Vaan lottovoittokin on todennäköisempää kun äidin hoitoon meneminen.

(Kuolisi perkele pois kun sitä itsekin niin toivoo!)